Miehen päässä oli patti, nyt reikä
Onkohan kukaan kuullut vastaavasta, eli miehellä ollut päässä herneen kokoinen patti jo liki parikymmentä vuotta. Luultu rasva/tali/tms patiksi. Viikonlopun aikana oli yhtäkkiä kasvanut ja muuttunut kovaksi ja ruskeaksi päältä. Tänä aamuna se vain lähti irti! Pieni reikä jäi päähän, ehkä 0.5mm syvä, ihan vähän vuoti verta. Putsattiin ja peitettiin se. Mies menossa huomenna työterveyden kautta lääkäriin. Mutta mitään tietoa ei löydy Googlella...
Kommentit (7)
Kuulostaa erikoiselta, mutta ei hengenvaaralliselta. Käytkö kertomassa täällä, mikä on patin diagnoosi?
Jos se on pienenä kaatunut ja jäänyt vaikka pikkukivi ihon alle, koteloitunut sinne ja nyt jostain syystä elimistö päättikin työntää sen ulos?
Jaa no minä oon ns. lerppuluomia ihan itse hirttänyt, eli sitonut tiukasti niin, että verenkierto on estynyt ja parin päivän kuluttua ne kuivat ruskeat koppurat on tippunut ihan itsestään. Mutta patti on toki eri asia.
Pikkurillin kynnynpään kokoinen patti irtosi, päältä ruskea ja alhaalta vaalea. Joo tuskin on hengenvaarallista, mutta kuulostaa ja näyttää hurjalle... Yritän muistaa tulla kertomaan, kun homma selviää.
Olisko ihan mustapää. Iso sellainen. Dr pimplen joku jo mainitsi. YouTubesta katsomaan
Googlaa Tohtori Paise. Se puhkoo tuollaisia työkseen.