Sain sittenkin varatun ja perheellisen miehen itselleni.

Tein keväällä tänne aloituksen ja sain melkoisen ryöpytyksen niskaani rakastuttuani vajaa 20-vuotta vanhempaan ohjaajaani, perheelliseen mieheen. Keskustelu löytyy nimellä "Rakastuin varattuun ja kaikki hajosi".
Halusin tulla kertomaan teille kuulumisiani.
Luulin minulla menevän hyvin silloisen miehen kanssa. Rakastuin kuitenkin varattuun perheelliseen ja itseäni reilusti vanhempaan ohjaajaani. Kun tiet huhtikuun alussa erkanivat ohjaajaani kanssa, alkoi suhde kotonakin rakoilemaan. Yritin jatkaa kuten ennenkin, mutta mies vaistosi selkeästi jotain olevan meneillään. Tein tietoisen päätöksen, etten ota ohjaajaani mitään yhteyttä enkä käy kertaakaan katsomassa häntä somessa. En vain silti saanut häntä pois mielestäni. Kuukauden jälkeen mieheni taas tivatessa asiasta purskahdin itkuun, ja kerroin ensimmäistä kertaa kellekään tapahtumista ja tunteistani. Yritimme jatkaa mieheni kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut. Itse olisin tahtonut vielä yrittää, mutta mies halusi erota.
Kesän aikana muutin uuteen asuntooni ja mies omaansa. Ajat olivat todella vaikeita, juhannukseen saakka olin itkenyt päivittäin. En pelkästään ikävää ohjaajaani kohtaan, vaan lähinnä surua miksi olin niin epäonnistunut parisuhdeasioissa.
Elämä alkoi heinäkuussa vihdoin voittaa ja uskaltauduin jopa ajattelemaan, että tulen ehkä joku päivä vielä tästä selviämään. Ohjaajaani ajattelin yhä enemmän kuin entistä miestäni, kenen kanssa olin kuitenkin hetki sitten vielä asunut ja suunnitellut yhteistä loppu elämää.
Elokuun ensimmäinen päivä sain vieraasta numerosta viestin, jossa kyseltiin kuulumisiani. Kyselijä oli ohjaajaani. Muutaman viestin vaihtamisen jälkeen kuvio alkoi selviämään. Ohjaajalla oli käynyt kotona lähes sama tilanne kuin minulla. Tuska ei ollut enää pysynyt sisällä, vaan totuus oli paljastunut. Hekin yrittivät, mutta kun on kokenut jotain noin polttavaa jonkun kanssa, siitä ei pääse yli. Hekin päättivät erota. Ongelmia oli muitakin, mutta tämä asia oli viimeinen ongelma, josta he eivät enää päässeet yli.
Muutama päivä ensimmäisestä viestistä eteenpäin tapasimme asunnollani. Siitä saakka olemme olleet erottamattomat. Viimein saimme antaa tunteille vallan. Hän on muuttanut samaan kaupunkiin, joten seurustelu sujuu vihdoin "ongelmitta". Vaikka rakkauden huuma on polttava, yritämme pitää järjen päässä, eikä edetä suhteessa raketti vauhtia. Olen onnellisempi kuin koskaan, vaikka muutama kuukausi sitten tunsin, etten voi olla enää ikinä onnellinen, olipa tilanne niin tai näin.
Syy miksi halusin tarinani jakaa, on se, että koin keväällä saavani täältä apua, vaikka suurin osa kommenteista oli vähätteleviä, ja minua haukuttiin ja mollattiin. Nytkin varmaan saan kommentteja, kuinka olen vain lohtupano ja mies on hetken aikaa nuoremman lihan perässä kunnes taas kyllästyy, mutta aivan sama. Tiedän itse tilanteeni ja tunteeni, ja olen äärettömän rakastunut. Toivon, että jokainen saisi kokea tällaisen jalat alta vievän rakkauden, on tämä jotain niin ihanaa tässä syksyn viiletessä. Luulin tietäväni mitä rakkaus on, mutta näköjään olin väärässä. Tällaista tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vain toinen on vierellä. Uskokaa muutkin, että rakkaus lopulta voittaa, jos niin on tarkoitettu. Itse en jaksanut uskoa, mutta niin tämäkin asia järjestyi. Anteeksi raflaava otsikko. Kiitos kun luit.