Lue keskustelun säännöt.
yhdessäolosta tullut pelkkää sietämistä ja kämppistelyä
30.09.2019 |
molemmin puolin. Toisessa ärsyttää suurin piirtein kaikki mutta erota ei jaksa eikä ole voimia tai rahaa asioiden uudelleen organisointiin. Joinakin päivinä kaikki edelleen kohtuullisen ok, toisina ei tiedä miten jaksaisi.
En tiedä kumpi muuttunut mutta surullista silti. Onko kenenkään suhde korjaantunut tällaisen pohjakosketuksen jälkeen? Minusta tuntuu että kaikkien kavereideni suhteet onnellistuvat vanhetessaan, omani ei.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Entäs lapset?
Ei kaikilla ole lapsia, eikä kaikkien elämä pyöri lasten ympärillä. Jeesus. Eikö ihminen saa olla kiinnostunut omasta elämästään ja onnellisuudestaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ovat isoja jo ja itsenäistymässä, toivoisivat meillä menevän hyvin ja kai sitä itsekin on toivonut että vanhettaisiin yhdessä...
Kyllä suhde voi korjaantua, mutta ei ihan hetkessä. Pitää jaksaa parantaa oma hyvinvointia ja keskustella enemmän kumppanin kanssa. Kannattaa aloittaa jostain pienestä. Kun molempien olo itsenäisinä ihmisinä on parempi, niin kumppanikin ärsyttää vähemmän.
Meillä oli mieheni kanssa sellaista noin viitisen vuotta sitten kun olimme 40/42 vuotiaita mieheni kanssa. Olo oli tylsä, toisen kaikki jutut ärsyttivät, suorastaan ketuttivat, meillä oli mykkäkoulua, joista pisin oli 5 viikkoa, en pitänyt kiirettä kotiin tulon kanssa, vaan päinvastoin luuhasin ihan missä vain, että minun ei tarvinnut olla kotona jne. Lapset olivat silloin 8-13 vuotiaita ja heidän kanssaan meni tosi mukavasti ja toivoinkin usein, että mies lähtee työmatkoille tai ihan mihin vain.
Molemmilla oli silloin ikäkriisit ja ihastuksia suhteen ulkopuolella, muta kumpikaan ei lähtenyt pettämisen tielle. Kautta kesti yli vuoden ja olin ihan älyttömän stresaantunut asiasta. Homma ärsytti minua niin paljon, että etsin minulle ja lapsille jo vuokra-asunnon ja kirjoitin avioerohakemuksen, jonka heitin miehen nenän eteen. Siihen mies heräsi ja ensin huusimme yhden illan, sitten keskustelimme aika kovaäänisesti toisen ja kolmannella päätimme, että yritämme täysillä pelastaa suhteen ja perheen.
Sen myös teimme. Muutimme asenteemme, aloimme olemaan kohteliaita ja vaikka ei olisi huvittanutkaan, niin ennen nukkumaan menoa olimme lähekkäin ja juttelimme. Aloimme juttelemaan tosi paljon, lähdimme kävelemään kahdestaan, juttelimme ihan kaikesta, emme syytelleet vaan olimme kiinnostuneita toisistamme ja vähitellen kaikki parani.
Nyt olemme olleet kuin nuoripari jo muutaman vuoden ja juuri äskenkin meillä oli yli tunnin keskustelu. Nyt se viiden vuoden takainen aika tuntuu ihan painajaismaiselta.
Tohon on yksi ainoa ratkaisu. Molemmilla omat kämpät.
Entäs lapset?