IT-ala: haluaisin tehdä töitä osa-aikaisesti, onko mitään mahdollisuuksia edetä uralla?
Tietojenkäsittelytieteen kandi alkaa olla kasassa ja jatkan suoraan maisteriin. Oman alan töiden etsiminen alkaa olla ajankohtaista ja käsittääkseni moni tekee opintojen ohella osa-aikaisena. Mutta entä opintojen jälkeen? Onko alalla paljon ihmisiä jotka tekevät vain osa-aikaisesti, tai mahdollisesti runsaasti etäpäiviä?
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja pysyn käytännössä oireettomana hieman kevennetyllä työmäärällä, mutta normaali työaika saa nopeasti aikaan oireita. Oireiden alkaessa niitä on vaikea saada kuriin; saatan pysyä todella pitkiä aikoja sekamuotoisena tai vaikeasti masentuneena. Takana on monta vaikeaa jaksoa joiden aikana on mietitty kykenenkö edes jatkamaan opintoja tai pärjäämään työelämässä. Tasapaino kuitenkin löytyi.
Opinnoissa arvosanani ovat erinomaisia, mutta olen tehnyt omaan tahtiin. Monta kurssia olen jättänyt kesken ja tenttinyt myöhemmin loppuun. Opin nopeasti ja kaipaan haasteita. En vain jaksa työskennellä niiden parissa kokoaikaisesti.
Kommentit (6)
Etäpäiviä runsaasti tekeviä on nykyisin paljon.
Opintojen osalla osa-aikaisuus on ihan ok. Voi mennä firmaan esim. junioriroolin tekijäksi kesken opintojen, näitä otetaan mielellään koska ovat halpaa työvoimaa firmoille.
Sitten kun opinnot on ohi niin osa-aikaisuus on kyllä hyvin harvinaista. Lähinnä isoissa taloissa joskus naiset, jotka saa lapsen, pitää jokusen vuoden esim. 4-päivääistä työviikkoa lapsen saannin jälkeen. Yleensäkin isot talot on parempi vaihtoehto jos tarvii osa-aikaista tai yleensä sitä että suvaitaan se, jos sinulla on sairautesi takia välillä huonompia kausia. Niissä riittää väkeä auttamaan. Pienemmistä hikipajoista voi saada jopa kenkää, jos ei pysty aina "venymään" silloin kun projektit vaatii. Ja siis ei vain tekemään täyttä päivää vaan venymään hurjiin ylityötunteihin.
IT-ala on nykyisin aika s**tanan stressaavaa. Ole varovainen noiden oireiden kanssa. Stressi tuskin on hyväksi. Opinnoissa pystyy itse säätelemään ihan eri tavalla työtahtia kuin työelämässä. Toki jos sinulla on aitoa intohimoa alaa kohtaan, niin sitten kannattaa hakea töitä. Vaikea vain saada osa-aikaista työtä muuta kuin ehkä jossain service deskissä tukipyyntöjen käsittely voi olla mahdollista. Mutta "varsinaisissa" it-alan töissä hankalaa paitsi sitten itsenäisenä konsulttina.
MMS85 kirjoitti:
Alota oma toiminimi.
Voi olla keikat vähän tiukassa, jos on vasta valmistunut vailla työkokemusta...
Miehelläni on sama sairaus kuin sinulla ja hän on koodari. Allekirjoitan tuon vastaajan 2 näkemyksen että isot firmat parempia. Minun miehenikin yritti ennen olla niissä trendikkäämmissä, ketterämmissä pienemmissä firmoissa mutta sairauden takia siitä ei tullut oikein mitään. Kun ei tosiaan riitä se kokoaikatyö vaan pitäisi paljon vapaa-ajallakin tehdä ja opiskella, ja paine ja stressi on valtava. Tuli sitten alkoholilla ahdistuksen ja stressin lääkitsemistä ja muuta, manioita paljon jne. Lopulta sai eräästä huippufirmana pidetystä paikasta kenkää muutama vuosi sitten, kun masennusjakson aikana ei pystynyt tekemään ylitöitä ja projekti myöhästyi.
Onneksi mieheni pääsi töihin sellaiseen isoon, vakaaseen, vähän tylsänä pidettyyn alan yritykseen. Siellä on pärjännyt oikein hyvin. Ne ei vaadi ylitöitä, ja jos on tilanne että ei meinaa ehtiä aikataulussa valmiiksi, pomolle voi vain sanoa, että nyt tilanne on tämä ja onko mahdollista saada lisäkäsiä avuksi. Siellä pienemmässä firmassa tuossa tilanteessa vaan huudettiin että PAKKOHAN se on valmiiksi saada, vaikka yöt joutuisit tekemään.
Kyllä näitä järjestelyjä löytyy melko paljon. En tiedä kuinka helppoa on saada tällainen soppari ekaksi duunipaikaksi, mutta jos vakuutat työhaastattelussa, niin luultavasti onnistuu. Tosi Jos etenemisellä tarkoitat pomohommia, niin eiköhän sitten pidä olla aina paikalla.
Alota oma toiminimi.