Kuinka usein koet että "nyt riittää" ja ryhdyt todella ryhdyt toimenpiteisiin niin että se johtaa muutokseen?

Aika usein.

Johtunee siitä, että koko lapsuuden ja nuoruuden katselin ja kuuntelin aina onnetonta äitiäni, joka valitti joka asiasta ja kaikki oli aina huonosti, mutta mitään ei ikinä tehnyt muuttaakseen mitään. Päätin jo aikaisin, että minusta ei tule samanlaista.

Olen eronnut (en todellakaan helposti, mutta kun tajusin kirkkaasti ettei enää voi jatkaa), olen myös irtisanoutunut parikin kertaa vakityöstä joka käynyt raskaaksi tai merkityksettömäksi, vaikkei tietoa tulevasta ole ollut. Aina on jotain kuitenkin löytynyt.

Muitakin, pienempiä juttuja on.

Usein koen, mutta en ole koskaan tehnyt mitään. Ei ole rahaa tai tukiverkostoa.

Aina, kun pitää siivota.

Monta kertaa koen, että nyt riittää. Toisinaan jopa ryhdyn toimenpiteisiin. Mutta kun niistä toimenpiteistä harvoin mitään seuraa. Jotenkin vaan en saa asioita oikeasti tapahtumaan. Yksi syy on se, että minua ei koskaan oteta missään todesta. Esim. työpaikalla saan huutaa naama punaisena ja paiskoa tavaroita ennen kuin esim. esimies puuttuu mihinkään (jatkuva saikuttaminen työtoverilta joka lopulta sitten jätti tulematta töihin kokonaan).

Se on varmaan hieno tunne, että saa asioita aikaan. Minä en sellaisesta tiedä mitään.

Olisiko ollut parempi olla sanomatta mitään?

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa koen, että nyt riittää. Toisinaan jopa ryhdyn toimenpiteisiin. Mutta kun niistä toimenpiteistä harvoin mitään seuraa. Jotenkin vaan en saa asioita oikeasti tapahtumaan. Yksi syy on se, että minua ei koskaan oteta missään todesta. Esim. työpaikalla saan huutaa naama punaisena ja paiskoa tavaroita ennen kuin esim. esimies puuttuu mihinkään (jatkuva saikuttaminen työtoverilta joka lopulta sitten jätti tulematta töihin kokonaan).

Se on varmaan hieno tunne, että saa asioita aikaan. Minä en sellaisesta tiedä mitään.

Jätän taakseni ilkeät ja kierot ihmiset niin nopeasti kuin pystyn. Silti, aina tulee vastaan uusia kusipäisiä ihmisiä. Jännä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa koen, että nyt riittää. Toisinaan jopa ryhdyn toimenpiteisiin. Mutta kun niistä toimenpiteistä harvoin mitään seuraa. Jotenkin vaan en saa asioita oikeasti tapahtumaan. Yksi syy on se, että minua ei koskaan oteta missään todesta. Esim. työpaikalla saan huutaa naama punaisena ja paiskoa tavaroita ennen kuin esim. esimies puuttuu mihinkään (jatkuva saikuttaminen työtoverilta joka lopulta sitten jätti tulematta töihin kokonaan).

Se on varmaan hieno tunne, että saa asioita aikaan. Minä en sellaisesta tiedä mitään.

Toimenpiteisiin tarttuminen ei tarkoita sitä, että yrität saada jonkun muun tekemään jotain, vaan että sinä itse teet jotain.

Melkein kerran elämässäni olen tehnyt asioille jotakin.

Välttelen ehkä liiankin pitkään loukkaavasti käyttäytyvää ihmistä. Lopulta sanon käytöksestä suoraan. Joskus on käynyt niin, että välit paranevat tällaisen ihmisen kanssa kun olen ottanut huonon käytöksen puheeksi.

Jostakin syystä muutama alkoholisti on yrittänyt takertua minuun ja saada minulta henkistä hoivaa (ja taloudellista tukea, heh). Olen karistanut nämä ihmiset hyvin nopeasti kannoiltani ja he ovat jääneet ihmettelemään reaktioitani kun olin vaikuttanut niin empaattiselta, rauhalliselta ja kärsivälliseltä.

Olen monesti alkanut laihdutuksen sillä seurauksella, että loppujen lopuksi vain lihoin yli lähtöpainon. Lopulta löysin itselleni sopivan toimivan laihdutusmenetelmän tai pikemminkin pysyvän elämäntapojen ja ruokavalion muutoksen.

Pienessä mittakaavassa (esim. viivästynyt kotityö) toki, mutta isossa mittakaavassa (esim. muuttaminen pois tylsältä paikkakunnalta) en. Minun on vaikea tarttua toimeen tai ottaa riskejä, joten elämä junnaa pahasti paikoillaan. Monesti toimeen tarttuminen ahdistaa, en tiedä miksi. Tulee sellainen näkymätän "vastustava seinä" minun ja tarvittavan tekemisen välille, kun yritän edes ajatella sen tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa koen, että nyt riittää. Toisinaan jopa ryhdyn toimenpiteisiin. Mutta kun niistä toimenpiteistä harvoin mitään seuraa. Jotenkin vaan en saa asioita oikeasti tapahtumaan. Yksi syy on se, että minua ei koskaan oteta missään todesta. Esim. työpaikalla saan huutaa naama punaisena ja paiskoa tavaroita ennen kuin esim. esimies puuttuu mihinkään (jatkuva saikuttaminen työtoverilta joka lopulta sitten jätti tulematta töihin kokonaan).

Se on varmaan hieno tunne, että saa asioita aikaan. Minä en sellaisesta tiedä mitään.

Toimenpiteisiin tarttuminen ei tarkoita sitä, että yrität saada jonkun muun tekemään jotain, vaan että sinä itse teet jotain.

Ongelmahan tässä oli siis se, että esimies ei hommannut saikuttajan tilalle ketään tuuraajaa. Eikä myöskään vaivautunut kyselemään että mikäs sairaus se pakottaa ihmisen jäämään "pitkälle viikonlopulle" lopulta joka viikko. Kas, kun se sairaus iski aina loppuviikosta. Koskaan ei ollut kipeä olo esim. tiistaina. En halua ruveta hoitamaan esimiehen hommia töiden valvonnassa, koska minulle ei makseta tarpeeksi ottaakseni taakakseni muiden töitä.

Juuri koin tuollaisen, kun olin huomannut että kesälomalta on jäänyt tavaksi tissutella muutama siideri iltaisin neljäkin kertaa viikossa. Päätin, että nyt saa riittää se homma. Ja päätös on pitänyt.

Samoin päätin olla tuhlailematta rahaa turhuuksiin niin ruokakaupassa, kirppareilla ja nettiostoksissakin. Jää nähtäväksi, että pitääkö tämä päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa koen, että nyt riittää. Toisinaan jopa ryhdyn toimenpiteisiin. Mutta kun niistä toimenpiteistä harvoin mitään seuraa. Jotenkin vaan en saa asioita oikeasti tapahtumaan. Yksi syy on se, että minua ei koskaan oteta missään todesta. Esim. työpaikalla saan huutaa naama punaisena ja paiskoa tavaroita ennen kuin esim. esimies puuttuu mihinkään (jatkuva saikuttaminen työtoverilta joka lopulta sitten jätti tulematta töihin kokonaan).

Se on varmaan hieno tunne, että saa asioita aikaan. Minä en sellaisesta tiedä mitään.

Toimenpiteisiin tarttuminen ei tarkoita sitä, että yrität saada jonkun muun tekemään jotain, vaan että sinä itse teet jotain.

Ongelmahan tässä oli siis se, että esimies ei hommannut saikuttajan tilalle ketään tuuraajaa. Eikä myöskään vaivautunut kyselemään että mikäs sairaus se pakottaa ihmisen jäämään "pitkälle viikonlopulle" lopulta joka viikko. Kas, kun se sairaus iski aina loppuviikosta. Koskaan ei ollut kipeä olo esim. tiistaina. En halua ruveta hoitamaan esimiehen hommia töiden valvonnassa, koska minulle ei makseta tarpeeksi ottaakseni taakakseni muiden töitä.

Ongelma on se, että sinä teit muiden ongelmasta omasi. Tätä se nimenomaan tarkoittaa, että toimeen tarttuva ihminen huolehtii omasta tontistaan - todellakin huolehtii siitä, ja vain siitä.

Esim. sun tapauksessa tekee omat hommansa eikä ota vastuuta poissaolevan toistä, jos sitä yritetään pakottaa, kieltäytyy, ja loppupeleissä etsii uuden tyon jos olosuhteet ovat itselle huonot. Ei sitä, että jää vain itkemään ja valittamaan kuinka maailma on epäreilu ja muut eivät hoida hommiaan. Maailma on täynnä laiskoja ja tyhmiä ihmisiä, ja sulta ei lopu valittaminen ikinä jos lähdet sille tielle että yrität muuttaa niitä muita.