Miksi huumeisiin suhtautuminen vaihtelee milloin käyttö on tapahtunut?!
Nyt uusimmassa kirjassaan Vesku Loiri kertoo erinäisistä huumetripeistään, missä hän on jutellut kaloille ja nähnyt hallusinaatioita. Tätä kerrotaan vähän kuin itsestään selvyytenä, että se kuului nuoren taiteilijan elämään ja oli vähän niin kuin aivan ok laajentaa omaa tajuntaansa. Myös määrät olivat isoja.
Sitten kun eräs toinen taiteilija, Jari Sillanpää, jää kiinni puolikas gramma amfetamiinia taskussaan, niin se oli jotain aivan kamalaa. Hänen uransa yritettiin mustamaalata, häntä pidettiin hirvittävänä esimerkkinä nuorille (jotka eivät edes kuuntele häntä) ja oikein iloittiin kun keikkoja alettiin yleisön painostuksesta perumaan.
Miksi suhtautuminen on näin erilaista? Olen muutenkin huomannut, että jos joku julkkis kertoo muistelmissaan vetäneensä kunnolla kamaa, niin sitä ei lähtökohtaisesti tuomita mediassa. Mistä moinen? Eikös ne huumeet olleet ihan yhtä laittomia silloin 60- ja 70-luvuilla?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on aivan sama kuka vetää ja mitä, kunhan sen mahdolliset haittavaikutukset koskee vaan itseään.
Vesku kertoo laajentaneensa tajuntaansa kauan sitten. Jari Sillanpää ajoi autoa kun oli vetänyt vauhtia.
Siinä on hiukan eroa höpötteleekö kultakaloille vai vaarantaako liikenteessä ihmishenkiä.Niin tämä. Sillanpää vaaransi muut ihmiset liikenteessä, se on potentiaalinen lasten sur maaja. Minulle on aivan sama millaisia pis sahuu meleikkejä se harrastaa org ioissaan mutta tuohon pir ipäissäänajamiseen tiukkalinja.
Niin tuomio tuli varmasti ajamisesta, mutta se ei ollut julkisen keskustelun fokus. Nimenomaan Jarin käyttämistä paheksuttiin ja sitä millaisen esikuvan hän nyt antaa. Sanottiin että pitää ohjautua vieroitukseen ennen kuin ihmiset tulevat keikoille. TÄMÄ oli se ongelma: käyttö nimenomaan.
Silde työnsi huumepissaa pyllyyn. Siis PYLLYYN!

Se on kaksinaismoralistista kun tiedetään että suuri osa artisteista käyttää huumeita ja keikoilla käydään kuitenkin. Sitten niin pöyristytään kun se tulee julki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeiden käyttäminen ok nykypäivänä. Sano yksikin näyttelijä tai laulaja joka ei olisi huumeita käyttänyt. Aika lyhyt lista tulee.
No nyt tuli aikamoinen yleistys!
Oi kunpa tietäisitte... Ei vain taidepiireissä, mutta huumeheet ovat erittäin yleisiä näinä päivinä myös bisnespuolella. Sekä johdon että aivotyötä tekevien parissa. Itse tunnen jonkun verran niin sanottuja menestyjiä, enkä tiedä ainoatakaan joka ei laittaisi jotakin laitonta elimistöönsä vähintäänkin silloin tällöin. Hallittua tuo käyttö sinänsä vaikuttaa olevan, vaikka osa on aivan selvästi kokkelikoukussa, mutta tulosta ja rahaa tulee niin mikäs siinä.
Olen näin vuosien myötä tullut myös melko varmaksi siitä, että mikä erottaa Yölinnut Pink Floydeista, luonnollisen lahjakkuuseron lisäksi tietenkin.
Olisiko niin että käyttörikos vanhenee. Lisäksi ihmisen aikuistuessaan yleensä osaa tehdä terveempiä valintoja.
Minua ei sinänsä kiinnosta Sillanpään pään pehmittämiset aineilla, mutta paheksun sitä mihin hän on sekaantunut, mistä löytyi todistusaineistoa hänen tietokoneeltaan.
Toki huumeidenkäytöllään rahoittaa varmasti väkivaltaisia jengejä ja sitä kautta pilaa monen muunkin elämänsä kuin omansa.
Loirinkaan juttuihin en mitenkään ihaillen suhtaudu. Varmaan lapsilla ollut aika rankkaa kun isä narkkaa ja juo. Medialla sen sijaan on outo tapa asettaa toiset ihmiset kultakehyksiin vaikka tekisivät mitä.
Nämä hienot ja rikkaat on juuri se mikä pitää pystyssä sitä kaduilla riehuvaa alamaailmaa. Ilman näiden rahoja, mitään jengejä ei edes olisi.
Vierailija kirjoitti:
Samoja aineita lääkäri määrää lääkkeeksi. Miksi en voisi käyttää niitä viihdekäyttööni?
Tietysti voit käyttää niitä noinkin. Se on aikuisen ihmisen omassa päätäntävallassa, että millä päihdyttää itsensä. Se ei kuulu esimerkiksi viranomaisille millään tavalla.
En minä ole ainakaan tuominnut ketään. Siksi alapeukku.
Vierailija kirjoitti:
Nämä hienot ja rikkaat on juuri se mikä pitää pystyssä sitä kaduilla riehuvaa alamaailmaa. Ilman näiden rahoja, mitään jengejä ei edes olisi.
Huumehia on yritetty kitkeä maailmasta melko kovin toimin jo vuosikymmeniä, mutta käyttö on tainnut vain kasvaa siitä huolimatta. Eli rikollisuuden ja muiden lieveilmiöiden kitkemiseksi voisi kenties harkitakin niiden vapauttamista, mikä murentaisi tulopohjaa rankasti järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Tämä myös toisi merkittävää ja laillista päihdeteollisuutta esimerkiksi Etelä-Amerikkaan.
Loiri on piireissä tiedetty iät ja ajat.
Samoin sellainen joukko muita, että ketjun kauhistelijat saisivat aivohalvauksen. Lakkaisi se musiikin kuuntelu ja TV:n katsominen siihen kun jäljelle jäisi kahden käden sormilla laskettavissa olevia "streittejä" viihdyttäjiä.
Se mitä ketjussa todetaan liike-elämästä on myös totta. Suomessa puhtaana pysyttelee enää vanhukset ja keski-ikäiset duunarit eikä niistäkään kaikki...
Niin tämä. Sillanpää vaaransi muut ihmiset liikenteessä, se on potentiaalinen lasten sur maaja. Minulle on aivan sama millaisia pis sahuu meleikkejä se harrastaa org ioissaan mutta tuohon pir ipäissäänajamiseen tiukkalinja.