Uskoisitko miehen eksää tällaisessa asiassa? Väitti miehen sanoneen, että kokee mun entisen suhteen lapsen riippakiveksi
ja taakaksi, ja ylipäänsä sellaiseksi asiaksi, jonka takia olisi kuulemma aikoinaan miettinyt tosi pitkään, alkaako mun kanssa vakavampaan suhteeseen vai ei. Miehellä oli pitkä (tahattomasti) lapseton avioliitto takanaan, minä 6-vuotiaan totaali-yh kun tapasimme. Ja siis olivat eronneet jo kyllä yli vuosi sitten, eli eksällä ei sellaisesta olisi syytä olla katkera tmv. Mies rakasti muhun tosi kovaa ja halusi edetä nopeasti, itse olin se joka ensin jarrutteli ja pitkään, ja ajattelin automaattisesti että lapseni on miinuspuoli hänelle, vielä kun mulla on aina ollut normi-yh:ta vähemmän ns omaa aikaa kun lapsi ei voi olla koskaan isällään. Mieheni on alusta asti kuitenkin vakuuttanut minulle päinvastaista, ja on ollut tosi ihana isäpuoli mun pojalle koko tämän 3v ajan joka ollaan oltu yhdessä. Nyt odotan meidän yhteistä lasta rv 22 ja ihan muiden asioiden yhteydessä eksä "ohimennen mainitsi" mulle tuon otsikon asian. Tyyliin samalla kun onnitteli vauvasta. Ollaan ns. puolituttuja ja joskus törmätään kaupungilla. Tämä nainen on ollut tosi tärkeä miehelleni, ja yksi hänen parhaista ystävistään, ovat siis eron jälkeenkin pitäneet yhteyttä jossain määrin enkä ole nähnyt asiaa ongelmallisena, luotan mieheeni. Nyt kun hän kuuli tästä mitä tämä nainen sanoi, raivostui tosi paljon vaikka on yleensä kaikessa viilipytty. Sanoi, että katkaisee välit kokonaan, koska nainen "osoitti karvansa joita ei olis uskonut" tmv... Siis, hänen mukaansa vauvasta katkerana keksi tuollaista loukatakseen mua, ja kyllähän se onnistuikin, lähinnä tuli paha mieli siitä, jos mies ei olisi voinut olla mulle rehellinen asiasta. Koska oon aina åitänyt häntä ihmisenä, joka ei puhu edessä toista kun takana... Ja se on yksi niistä piirteistä, joita kunnioitan hänessä eniten. Okei, ehkä tämä kuulostaa pieneltä asialta ja antaa vaan olla kun mennyttä mikä mennyttä... Silti huomasin oikein yllättyneeni miten kovaa tuo sattui, ehkä ne on nämä raskaushormonit tai jotain :I
Kommentit (2)
Tottakai sinun lapsesi tulee olemaan miehelle se ikuinen kakkonen, se on selvää varmasti sinullekin ja et voi muuttaa asiaa. Omaa lihaa ja verta oleva lapsi on ykkönen aina.
Voit kuitenkin ottaa nyt viimeistään asian puheeksi ja teidän molempien käytöksessä tulee olla selvät sävelet ennen lapsen syntymää. Sinun lapsesi ei saa kokea minkäänlaista syrjintää tai jos niin tapahtuu, niin se on mielestäni siinä ja ero tulee.
On aivan sama mitä jotkut exät sanovat ja miten hyvät tai huonot välit exään on, mutta sinä olet äiti, joka katsoo, että lapsillasi on hyvä olla. Teet asian hyvin tiettäväksi miehelle ja teet myös sen asian, että teidän perheen asiat eivät kuulu exälle mitenkään. Sinäkään et jaarittele asioitanne yltympäriinsä, joten aivan samat säännöt ovat miehelläkin. Jos siis kuulet vielä jotain juttua, joka on voinut tulla vain miehen suusta, niin en sanoisi miestä enää mieheksi, vaan hän on joku tuhannen tossu, joka voi palata kipin kapin exänsä helmoihin.
Sinuna kirjoittaisin tuollaiset epäilyttävät asiat ylös tai muuten unohdat ne sitten jos/kun ero tulee. Muista myös, että jos sinua joku asia huolettaa miehessä, niin se on oikeasti todellinen huoli, mutu-tunne on yleensä oikeassa.
Luulen, että hän raivostui siksi, että nainen kertoi hänen salaisuuden. Jos naisen juttu olisi ollut keksitty, reaktio tuskin olisi ollut raivo vaan epäuskoinen päänpyörittely tyyliin "kaikkea ne ihmiset keksii" tjsp.