Lue keskustelun säännöt.
Kun tulit äidiksi/isäksi mitä se muutti sinun elämässäsi
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken. Mies oli se, kuka alunperin halusi lasta enemmän, oikeastaan painosti minua siihen. Kun lapsi oli syntynyt, mies päättikin jatkaa elämäänsä entiseen malliin ja kaikki vastuu jäi minulle. Tokihan olimme jo ennen raskautta puhuneet asioista ja mies lupaili osallistua jne. Toisin kävi.
Aloin pitää itsestäni huolta eritavalla. Olen nyt vastuussa 2 muustakin ihmisestä ja näytän heille mallia, miten itsestään kuuluu huolehtia ja itseään pitää arvostaa.
Opetti kärsivällisyyttä ja empatiaa. Minä en ole maailman napa, vaan nuo pienet ihanat ihmiset! En tiennyt olevan niin paljon rakkautta, kuin tunnen lapsiani kohtaa. En tiennyt miten paljon lapsi voi rakastaa minua. En elä turhaan. Olen tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No elämässäni se muutti kaiken. Kun joku on täysin riippuvainen sinusta, niin se muuttaa aivan kaiken. Toki harrastuksia yms. säilyy elämässä, mutta kaiken se silti muuttaa. Persoonassani ei muuttanut tavallaan mitään, mutta auttoi ymmärtämään itseäni ja lapsuuteni vaikutusta minuun eri tavalla. Löysin itsestäni sellaisia asioita, mitä en aiemmin ollut ehkä myöntänyt itsessäni. Äitiys jalostaa vain jos kykenee työskentelemään itsensä kanssa, mikään automaatio se ei ole että lapsi auttaa kasvamaan ihmisenä. Ja ihmisenä pystyy kasvamaan tietysti ilmankin lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Opetti kärsivällisyyttä ja empatiaa. Minä en ole maailman napa, vaan nuo pienet ihanat ihmiset! En tiennyt olevan niin paljon rakkautta, kuin tunnen lapsiani kohtaa. En tiennyt miten paljon lapsi voi rakastaa minua. En elä turhaan. Olen tärkeä.
Opetat siis lapsillesi, että he ovat maailman napa. Ei fiksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunsin niin suurta rakkautta, että pakahduin. Tekisin mitä vain lasteni puolesta. Ja teen.
Vierailija kirjoitti:
Opetti kärsivällisyyttä ja empatiaa. Minä en ole maailman napa, vaan nuo pienet ihanat ihmiset! En tiennyt olevan niin paljon rakkautta, kuin tunnen lapsiani kohtaa. En tiennyt miten paljon lapsi voi rakastaa minua. En elä turhaan. Olen tärkeä.
Anteeksi, mutta eivät hekään ole kyllä maailman napa. Sinulle tärkeitä luonnollisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetti kärsivällisyyttä ja empatiaa. Minä en ole maailman napa, vaan nuo pienet ihanat ihmiset! En tiennyt olevan niin paljon rakkautta, kuin tunnen lapsiani kohtaa. En tiennyt miten paljon lapsi voi rakastaa minua. En elä turhaan. Olen tärkeä.
Opetat siis lapsillesi, että he ovat maailman napa. Ei fiksua.
Kyllä sisarukset nuijivat toisitaan luulot pois! Siksi on hyvä kasvaa suuressa perheessä. Ja aikoinaan heidän omat lapsensa ottavat "napuuden pois".
Minulle rakas "renttuelämä" loppui. Sellainen boheemielämä, jossa istuin työn jälkeen kaverien kanssa baarissa pitkää iltaa, vapaapäivänä valvoin aamuyöhön ja nukuin iltapäivään, se ettei tarvinnut välttämättä viikkoihin laittaa mitään ruokaa vaan söi vaan jotain karjalanpiirakoita ja ravintolan pizzoja tai kebabeja. Kun lapsi vielä oli vahinko ja minä yh, niin otti se alkuun koville, tuntui että olisin vankina elämässä jota en halua. Mutta kyllä sitä siitä sopeutui, pakon edessä ja lapsen takia. Itsepähän mokasin ehkäisyn kanssa, itse pakko kantaa seuraukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää pelkää kuolemaa. Olen tehnyt osuuteni. Elämälläni oli tarkoitus.
Kaiken! Lapsi on tietyllä tavalla mielessä koko ajan. Hänen olemassaolonsa ohjaa kaikkia valintoja ja suunnitelmia. Rakastan häntä todella paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvattihan se ihmisenä. Opin ottamaan vastuuta uudesta ihmiselämästä ja siirtämään itseni pois keskiöstä. Sain ihan uutta tarkoitusta tällä pallolla tallaamiseen, aiemmin oli vähän sellainen olo että mikähän tämän homman merkitys oikein on. Ja on se tietysti mukava tietää, että minusta jää jotain jälkeen tänne kun itse poistun.
Käytännössä: Kotibileet (rakastin järjestää teemajuhlia) ja ex tempore -baarireissut jäivät, tai no 90% kaikista baari- ja keikkareissuista loppui kuin seinään. Joskus mennään vuorotellen miehen kanssa ja jopa yhdessä jos hoitaja järjestyy, mutta ei kyllä montaa kertaa vuodessa.
"Syvemmällä" tasolla: Toiset sanovat erästä isoa muutosta positiivisesti rauhoittumiseksi ja aikuistumiseksi, onnen löytämiseksi arjesta, itsensä löytämiseksi, mutta minä koen tämän enimmäkseen negatiivisena eli että tasapäistyn, tulen tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, tietty nuoruuden pirskahteleva, vastuuton, vilpitön ja aito elämänilo on mennyttä. Kaikki on tasaista.
Saan lapsistani uudenlaisia vilpittömiä ja syvällisiä onnen tunteita, mutta silti ne ovat vain murto-osa siitä tunnekokemuksesta mitä esimerkiksi hyppääminen laiturilta kesäyönä järveen baari-illan jälkeen tai crowdsurfaaminen festareilla sai aikaan. Ja vaikka teen jotain vastaavaa hyvin satunnaisesti vieläkin, en enää tunne samoin. Olen jotenkin turtunut.
Olen sentään edelleen itsekäs ja mukavuuden- ja nautinnonhaluinen ja laiska :D voin jopa toteuttaa näitä piirteitäni, tiettyyn rajaan asti.
Kasvoin ihmisenä paljon, pääsin eroon huumeista ja huonoista ihmissuhteista.
Opin rakastamaan ❤️