Club -Toivottomat-
Moi!
Tää on uus klubi niille, joille ei oo paljoa annettu toivoa.
Omaa esittelyä: Yritys aloitettu 3/03, tehty 2 inssiä ja IVF, jossa ei päästy siirtoon. Syyksi selvisi, ettei hedelmöitystä tapahdu. Vika joko solujen yhteensopimisessa tai mun muniksissa. Loppukesästä kokeillaan vielä ICSI. Kovin toiveikas ei voi olla.
Siis hoitojen loppusuoralla olevat ilmoittautukoot!
Kommentit (39)
Maahinen76:
Ois mukava kuulla adoptioon päätyneistä tarkemmin. Miten on hommat edennyt ja missä vaiheessa mennään?
Täällä on vielä muutama viikko töitä ja sit lomalle. Vauvajutut on ollu taka-alalla.
Olemme toivoneet lasta yli neljä vuotta, eli saman aikaa kuin Vilja (tuttu nimimerkki!) Hoitoja on ollut monenlaisia ja koko aikana ei tullut yhtään plussaa. Joka kerta menkat oli pettymys, kierto venyi jne. Elämän runko muodostui kierron seuraamisesta.
Biologinen lapsi ei kuitenkaan tuntunut tärkeältä ja joten me olemme päätyneet kotimaiseen adoptioon. Neuvonta on käyty ja nyt vain odotellaan.
Kotimaisia adoptiolapsia on todella vähän, joten en tiedä saammeko tätäkään kautta lasta. Mutta nyt saan elää normaalia elämää ilman hoitoihin sitoutumista.
Jos päätyy ulkomaan adoption niin lapsen saa melko varmasti, sillä lapsia on paljon.
Olenkin kuullut että monet ensin kotimaan adoptiota miettineet ovat lopulta päätyneet ulkomaan adoptioon. Mekin olemme miettineet myös ulkomaita...
Ja adoptioneuvonnasta: siinä käydään läpi paljon tärkeitä asioita, jotka liittyy lapseen, kasvatukseen ja parisuhteeseen. Siitä sai paljon mietittävää ja ajateltavaa.
Aurinkoisia ja huolettomia kesäpäiviä teille kaikille!
Eli te ootte käyny jo neuvonnat. Se kestää siis vuoden? Kävikö neuvojat teillä vai te niillä? Varmaan rankkaa myös jonottaa ja odottaa, jos ehkä joskus sais lsen odotetun apsen adoptoitua.
Meillä mies varmaan ehkä suostuiski kotimaan adoptioon, mutta sekin tie kyllä tuntuu vielä vaikealta. Ei ole ihan vielä ajankohtainenkaan. Katotaan tää viimenen hoito ja mietitään sitte myöhemmin. Mä voisin adoptoida ulkomailtakin. Mut suvulle se vois olla järkytys (suvussa mm. lestadiolaisia).
Niin, biologisesti ajatellen me ollaan mun miehen kanssa toivottomia tapauksia, mutta onneksi adoption suhteen ei :)
Hyppäsin äkkiä mukaan, kun huomasin, että täällä on kiinnostusta adoptioon. Meillä kansainvälisen adoption prosessi on kulkenut siten, että neuvontaan päästiin parin kuukauden odotusajalla, kotiselvitys saatiin n. vuoden kuluttua neuvonnan alkamisesta. Sen jälkeen odotettiin lupaa parisen kuukautta, kerättiin pari kuukautta papereita kohdemaahan ja nyt odotellaan jännityksellä, että koska puhelin pirahtaa...
Meillä melkein kaikki neuvonnat oli kotona, mutta oon ymmärtänyt, että monet muut käy sos.tstossa tai Pelan toimistolla neuvonnassa ja sitten tehdään yksi kotikäynti.
Riitujosefiina varmaan valaisee vielä enemmän tota kotimaista adoptioprosessia, siinä on vähän omanlaisensa kiemurat.
Kiitos viestistäsi. Miten teidän adoptioprosessiin on suhtauduttu? Työpaikalla? Sukulaiset? Ystävät? Uteliaat kyselijät?
Mun mielestä meidän adoptioprosessiin on kaikki suhtautuneet ainakin asiallisesti, toiset jopa heti innostuen. Yksinkertaistaen, adoptio sinänsä ei oo aiheuttanut hämmästelyjä, mutta adoptiomaasta on keskusteltu jonkin verran. Jotkut lähisukulaiset olis kovasti toivoneet kotimaista adoptiota tai sitten " edes Venäjältä" eli lapsen ulkonäkö on aiheuttanut eniten hämmennystä, varsinkin kun vaihdettiin kohdemaa lennossa Kiinasta Etelä-Afrikkaan.
Työpaikalla kerroin yleisesti vasta sitten, kun paperit oli lähteneet kohdemaahan. Pari työkaveria tiesi kyllä jo ihan alusta saakka, he kun tiesivät myös meidän hoidoista, kun piti työvuoroja järjestellä. Työkaverit on olleet aluksi ehkä häkeltyneitä mutta muutama innostui heti alusta saakka. Oikeasti silloin, kun kerroin asian yleisemminkin niin tuli kyllä sellainen olo, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!
Ystävät on kaikki poikkeuksetta kannustaneet ja olleet ihanasti mukana, muuta en oikeastaan olisi voinut kuvitellakaan.
Uteliaita kyselijöitä ei vielä oo oikeastaan ollut. Niiden aika lienee sitten, kun meillä on lapsi. Muutaman kerran oon kyllä pahoittanut mieleni, esim. silloin kun eräs vähän kaukaisempi tuttava taivasteli, että miten kukaan pystyy adoptoimaan lapsen, jos kerran bioäiti on tiedossa. Tää kommentti tuli ihan varmaan vaan sammakkona suusta, mutta ittelle tuli sellainen olo, että tässä ollaan nyt ryöstämässä lasta sen bioäidiltä, vaikka tasan tarkkaan tiedän, että E-A:ssa pyrkivät siihen, että jokainen äiti voisi lapsensa pitää.
Tää nyt tuli melko pintapuolisesti, mutta kysy lisää :)
Oli pakko kaivaa pino esiin ja kysellä teidän kuulumisia :) Toivottovasti edes jollakin on toivo nostanut päätään?!!!
Itsellä on sama tilanne kuin reilu vuosi sitten: Tauolla ollaan edelleen! Viime kesänä ei ollutkaan kanttia lähteä yrittämään. Pää ei olisi kestänyt pettymystä kavereiden/sukulaisten vauvamahoja katsellessa! Raukkamaista, tiedetään.
Koska toivoa ei omasta mielestä ole, miksi lähteä edes yrittämään. Itseasiassa emme ole mieheni kanssa puhuneetkaan hoitokierroksesta pitkiin aikoihin. Mutta tämä ei tarkoita ettemmekö vielä joskus yrittäisi. Varmasti yritetään, sitten kun aika on oikea, meidän aika :) Nyt on hyvä olla näin.
Kirjoitelkaa kuulumisia!!!
-L-
Ei sun ihan toivoton kannata olla jos ei icsiä ole vielä tehty kertaakaan. Ihan hyvin sillä voit onnistua. Meillä ei ainakaan olisi ollut mitään toivoa ilman icsiä. Pelkkä ivf ei tuottanut meillekään mitään tulosta.
Kiitti kannustuksesta, mutta valitettavasti hoitomuotonamme on just icsi emmekä siltikään ole onnistuneet plussaamaan (Muutama IUI, 1xIVF, 3xICSI ja muutama PAS päälle).
Sillä jatketaan ainakin kertaalleen + toivottavasti sitten pas:it päälle, jos tarvetta.
Onneksi te olette onnistuneet :)
Meille lapsettomuustie on ollut pitkä ja kivinen, niinkuin monella muullakin. Ehkä joskus on meidänkin vuoro..
-L-
Moikka !
Haluaisin liittyä joukkoonne, sillä tunnen itseni toivottomaksi tapaukseksi. Meillä lapsettomuutta takana reilut 2 vuotta ja tämän vuoden tammikuussa tehty ivf/icsi ja toukokuussa/ kesäkuussa siihen liittyen passit. Nyt pakastin on tyhjä, ja sama olo on myös mulla !
Kummastakaan ei ole löydetty mitään suurempaa vikaa, miehellä vähän normaali muotoisia uimareita, muuten kaikki ok. Nyt yritän unohtaa koko vauva-projektin jos vaikka se auttaisi ! Vaikeaa tulee kyllä olemaan !!!
Aurinkoista kesää kaikille ja toivotaan että ihmeitä sattuu !!!!!!!!!!!!!!
T:Mami
Muutama vuosi tullu roikuttua täällä palstoilla. Yritystä takana reilut 4 vuotta. Mahtuu useita oviksen tikutteluja, clomikiertoja, ssg, laparoskopia, hormoonikokeet, 3*inssi, 2*IVF. Molemmissa IVF kerroissa muniksia reilusti, mutta loppujen lopuksi kolmen päivän viljelyn jälkeen hengissä pari ressua joita siirretty. Koskaan ei edes yritystä kiinnittyä. Eli joku mättää meitin yhteisissä tuotoksissa. Toistaiseksi ollaa selittämättömiä. Tekis mieli vielä tehä kolmas IVF ja kromosomikokeet. Sen jälkeen on edessä pohtiminen, että kokeillaanko luovutettuja siittiöitä tai munasolua vai adoptio vai mitä?! Oon lopen uupunu ja kesän aattelin vaan olla. Olo niin tyhjä. Sisko on tekassu tässä välissä kolme tenavaa ja kaikki ihan samantien kun on ees aatellu et vois vaik tehä...No iloa toki saan noista pienistä, mut eihän se oo kuitenkaan sama. Nyt on pää täynnä kysymyksiä. Miten edes edetään... ehottaako lääkäri jatkoa siis niitä luovutettuja vai kuin. Tehdäänkö edes julkisella niitä vai onko ainoa vaihtoehto yksityinen johon ei juuri olisi varaa. Vai pitääkö vielä kokeilla muilla lääkkeillä...on tää tosi kurjaa!! Kilojakin kertyy kun masentuneena ei muuta kun makaa sohvalla ja murehtii...
Mutta nyt pehkuihin. Ilmoittelin vaan olostani tänne kohtalotovereille. Niin ja ikää on 31 ja mies 37.
En enää paljoa vieraile täällä, siksi vastaan vasta nyt.
Maahinen kyselit:
Maahinen76:
Eli te ootte käyny jo neuvonnat. Se kestää siis vuoden? Kävikö neuvojat teillä vai te niillä? Varmaan rankkaa myös jonottaa ja odottaa, jos ehkä joskus sais lsen odotetun apsen adoptoitua.Meillä mies varmaan ehkä suostuiski kotimaan adoptioon, mutta sekin tie kyllä tuntuu vielä vaikealta. Ei ole ihan vielä ajankohtainenkaan. Katotaan tää viimenen hoito ja mietitään sitte myöhemmin. Mä voisin adoptoida ulkomailtakin. Mut suvulle se vois olla järkytys (suvussa mm. lestadiolaisia).
Me käytiin kotimaan neuvonta ja siinä ei todellakaan ole kiire, joten meillä meni jonkin verran yli vuoden.
Me käytiin siellä ja ne kävi kerran meillä. Yleensä meillä oli läsnä yksi työntekijä, paitsi kerran niitä oli kaksi. Ne oli sitten tehneet meistä yhteenvedon, jonka perusteella saimme johtajalta luvan adoptioida.
Nyt vaan odotellaan, että jos me voitais se lapsi saada tätä kautta.
Arvelit että tämä on rankkaa... mutta voin sanoa että tämä on aivan ihanaa verrattuna hoitoihin!
En ole sidottua hoitoaikatauluun, vaan saa elää elämää ja haaveilla lapsesta jos haluan. Joka kuukausi en enää pety, vaan odotan innolla kiertoa. On ihanaa kun tuntee jälleen kehonsa omaksi. Voi harrastaakin rauhassa kun ei tarvitse enää ajatella että mitenkähän se ja se voi vaikuttaa raskauteen.
Minä oikein nautin elämästä! Nyt vasta elämä on elämää!
Kerroit siitä että mitenkähän teidän suku suhtautuisi tulevaan ulkomaiseen adoptiolapseen.
Sitä ei kannata hirveästi miettiä, sillä lapsi on teidän lapsi, ei kenenkään muun. Ja adoptiosta kerrotaan hyvissä ajoin, joten nekin saa rauhassa muuttaa asennoitumistaan ja toivottavasti lapsen tullessa hekin tietävät jo miten pitää suhtautua.
Ja lapsettomuus tuntuu yleistyvän (tai onko tämä minun luulo?) joten se tulee varmasti koskettamaan myös lestadiolaisia ja hekin joutuvat miettimään adoptiota omalla kohdalla. (Lapset ovat heille hyvin tärkeitä. Varmaan siihen liittyy Jumala, mutta myös itse ihmiset, sillä vähän aikaa sitten joku lestadiolainen kirjoitti, että lapset ovat tärketitä, ne estävät liian itsekkyyden, yms.)
Näin jälkikäteen omalla kohdalla voin vain sanoa, että miksi me ei aiemmin lähdetty adoptioon? Ehkä me ei vielä silloin oltu valmiita..
Toivon että jokainen löytää itselleen parhaan tavan saada oma perhe kokoon!
vaikka meillä ei kai fyysisesti vielä olla ihan toivottomuudessa menossa mutta henkisesti voimat alkaa olla loppu ja vakavasti on mietitty että lopetetaan tähän tai korkeintaan käydään syksyllä yhdessä hoidossa.
Meillä on erilainen tilanne moneen muuhun verrattuna. Lasta on yritetty pian 4 vuotta, siihen on mahtunut ensin kolme luomuna alkanutta raskautta kahden vuoden aikana (kaksi kesken ja yksi tuulimuna), sitten endometrioosin poistoa laparoskopialla. Sitten 1,5 vuotta luomuyritystä jonka jälkeen plussasin ja tällä hetkellä hoidetaan pois kohdunulkoista raskautta. Syksyksi oli suunniteltu koeputkihedelmöitys mutta nyt pelkäämme mennä enää edes siihen. Kohdunulkoisen riski tulevissa raskauksissa olisi jo suuri nyt kun takana on kaksi kaavintaa, kaksi kohtutulehdusta, yksi hysteroskopia, yksi laparoskopia ja yksi kohdunulkoinen. Pelottaa leikkiä enempää omalla terveydellään...
Varmasti pelottaa. Mä sumuttelen ICSI:tä varten. Tuntuu vaan, että käydään tää paska taas läpi, että päästään suremaan. Sit onki taas uus tilanne, ku hoidot lopetetaan. Mut kokeillaan tietysti tääki, ettei sit myöhemmin harmita. Itse olen jo mielessäni työstänyt adoptiota ja mieskin miettii selvästi monia asioita mm. lukee lehdistä sijoituksista ym. Mut mä en oo nyt sen kans viritelly mitään keskustelua asiasta, ku mies haluaa mennä asia kerrallaan, eikä oo aiemmin ollu vielä adoption puolella. Saa ny nähä. Hyvällä mielellä silti, ku asiat etenee.
Kaikille kanssasisarille voimia. Hoidetaan itseä ja parisuhdetta!
Itse takana 14 vuotta ja aloita 7 icsin syksyllà. takana 3 kohdun lkopuolista ja 1 km lukuisia passeja.
Yksikààn lààkàri ei ole sanonut ettà meilla ei olisi mahdollisuuksia....
olen tehnyt hoidot 2 eri miehen kanssa. toisen kanssa saatiin alkuun icsi raskaus ensi yrittàmàllà marraskuussa 05mutta meni kesken jouluna. Joten kokeillaan uudelleen. kaikesta huolimatta.
Lin juuri naisesta joka on kàynyt làpi 19 keskenmenoa ja nyt on saanut tyttàren 42 - vuotiaana ja toisen joka 11 IVF.llà sai vauvanù
Joten.....
terveisià mustasta aukosta
ariete
Hei vaan!
Ilmoittaudun minäkin toivottomiin.. Takana 5 vuotta pyöritystä, tehty 2 ICSIä, josta molemmista tuoresiirrot + 1 pas. Pakkasessa 2 alkiota (huonolaatuisia), joista pas tänä syksynä joskus.. Tulevaisuudessa mahdollisuus vielä 1 icsiin... Meillä syynä miehen huonot simpat kromosomipoikkeavuuden vuoksi. Tähän asti icsit on onnistuneet niin, että 4-6 alkiota on yhteensä saatu, laatu tosin olematon. Kuitenkaan lääkäri ei ole halukas käyttämään lahjasiittiöitä, vaikka olimme alusta asti valmiita niitä käyttämään. Ilmeisesti meillä häikkää myös kiinnittymisessä, pp 9-12 tullut aina vuoto.. Suurin rassaava tekijä on kuitenkin pitkät jonot, hoitojonoon pääsy kesti 1,5 vuotta, siitä ekaan icsiin reilu vuosi, siitä passiin 5 kk, siitä taas icsiin reilu vuosi..
Fiilikset tällä hetkellä sellaiset, ettei paljon huvittaisi koko hoidot, mutta hammasta purren loput käydään läpi, ettei sitten joskus harmita.
Terveisin: viisu
Itsellä kun ei ole ollut hoitoa päällä puoleen vuoteen, on " säästynyt" noilta kamalilta pettymyksen kyyneleiltä. Vaikkakin ne ovat niiiiiin hyvässä muistissa varmasti lopun ikää.
Tänään tuli tulokset kromosomikokeista - kaikki kunnossa. Eli ei löytynyt selitystä sieltäkään. Toki olen hyvin onnellinen siitä, että ei tullut lopullinen seinä vastaan ja mahdollisuus siis on onnistua. Mutta kyllähän kieltämättä alkaa tuntua siltä, että näiden vuosien aikana se ois jo onnistunut jos se ois mahdollista ylipäätään... Tietysti ei sais ikinä toivoaan menettää, mutta onko se sitten järkevää elätellä turhiakaan toiveita... tiedä häntä. Ei siis oikeastaan tuonut mitään uutta tuokaan tulos meidän tilanteeseen.