Club -Toivottomat-

Eli omia soluja ei ole, kerran yritetty piikityksellä niitä kasvattaa, tuloksena yksi kysta.

Yksi hoitojakso takana lahjamunasoluilla, 2 siirtoa, 2 negaa... Nyt on loppu rahat ja toivo... Uudestaan päästäisiin n.2,5 vuoden päästä näillä jonotusajoilla, muten tiedä haluanko enää kokeilla uudestaan.

.... vaikkakin niin lohduton nimi on tällä clubilla... :-/ Mutta toivottomaltahan tämä alkaa näyttämään omallakin kohdalla.



Olen pyörinyt eri nimimerkillä täällä vuosia sitten, välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti.



Olen nyt 31-vuotias. Lasta on yritetty vuodesta 2000. Tutkimukset ja hoidot aloitettiin v.2001. Kuusi vuotta vauvatoiveita on takana. Sitä ei edes välillä tajua mihin tämä aika ja elämä on mennyt. Tänä aikana on tehty 4 IUI:ta, 4 IVF:ää ja 4 PAS:sia. Tulos nega jokaisesta. Mulla pitkähkö kierto, joka nyttemmin lyhentynyt ja miehellä simpat 10-11 % normaalimuotoisia + suurin osa hitaasti eteneviä.



Selvää syytä hoitojen epäonnistumiseen ei ole. Eka ja kolmas IVF meni penkin alle, tuoresiirtoon hätäisesti päästiin, mutta pakastettavaa ei jäänyt. Toisesta IVF:stä saatiin 10 alkiota, mutta yksikään ei kiinnittynyt. Neljäs IVF toi tuoresiirron ja PAS:sin, mutta tyylipuhtaat negat kummastakin. Nyt on kromosomitutkimukset edessä. Viides IVF on mietteissä, tehdäänkö sitä vai ei. Riippuu tietysti kromosomitestien tuloksista. Lääkäri väläytteli että vielä yhden voisi tehdä, muttei juurikaan antanut toiveita tällä historialla. Ja itselläkin on kynnys lähteä uuteen koitokseen kun hoidot on olleet fyysisesti (punktiot) sekä henkisesti tosi rankkoja, rahallisesta puolesta puhumattakaan. Nyt on ollut hoitotaukoa puolisen vuotta. Vähän käymistilassa on homma tällä hetkellä. Lopullista hoitojen lopettamispäätöstä emme ole tehneet, mutta päivä päivältä alamme sinnepäin kallistumaan.

Sainhan mä seuraa. Valitettavasti, voiskos sanoa.

Pakko tulla tänne ja ilmoittautua! Ma pp11 negaa tuoresiirrosta ja kuinkahan mones Pas niitä on ainakin 6 ja yks + joka meni sit rv11 kesken.Olen jotenkin lopen uupunut tähän yrittämiseen, mut aina vaan jostain saan uutta puhtia.Nyt on pakkanenkin tyhjä tai siis ei saatu sinne yhtään.(Taustaa ei muodostu omia munia joten taas vuosi jonottamaan uusia ...huh noita laskuja) Ehkä en enää jonota vaan harkitsen tämän touhun lopettamista ja nielen totuuden.



Onnea teille kaikille ja ++++++kesää....

Minä olen jo hoidot lopettanut yli vuosi sitten. Minulla ei enää saatu munasoluja kypsymään. Jotenkin roikun edelleen täällä lueskelemassa muiden viestejä. Kyllä nyt harmittaa taas tuo hommaan tuhlattu aika ja iso rahamäärä, olisipa osannut lopettaa pariin kertaan.

Meillä yksi lapsi, saatu luomuna 03/03. Tuulimuna 07/04, FSH koholla 12/04. Väestöliittoon 03/05, ensimmäinen IVF keskeytettiin juhannuksen vuoksi 06/05 (muniksia ei kyllä ollut tulossakaan kuin ehkä pari). Toinen IVF 08/05 vaihtui inssiksi kun tuli vain yksi munis. Lääkäri ei suositellut jatkamista kun vastetta ei näytä olevan. 11/05 luomuna raskaaksi, alkuraskauden km. Niin ja ikää tulee tänä vuonna 41v.

Välillä käy mielessä, että jos kuitenkin vielä yksi tai kaksi hoitoa mutta kun siitäkään ei todennäköisesti tulisi muuta kuin paha mieli ja tyhjä pankkitili, niin taitaa jäädä käymättä.



Tälle palstalle sitä on vaan jäänyt roikkumaan, harvemmin enää kuitenkaan mitään kirjoittelee mutta tämä club oli täsmäisku joten oli pakko ilmoittautua.

Minulla PCO ja korkea ikä (40+): Yritys aloitettu kesällä -03, clomit 3X eivät tuottaneet mitään vastetta, inssin tulos nega, tosin jälkeen päin olen ajatellut että oli kemiallinen raskaus, koska oireet muistuttivat keskenmenoani, jonka sain I IVF/ICSIn tuoresiirron jälkeisestä PAS:ista. Sen jälkeen vain negoja, vaikka on siirretty kahta alkiota, kokeiltu pitkää viljelyä tai sitten pakasteet eivät ole selvinneet sulatuksesta.

Eipä tässä kai voi syyttää muuta kuin ikäänsä ja miehen heikohkoja simppoja. Vaikka tuotankin paljon munasoluja ja munasarjat reagoivat hyvin FSH-stimulaatioon, alkioiden laatu on paskaa.

Lahjasoluajatus tuntuu kuitenkin vastenmieliseltä ja adoptio ei ole mieheni mieleen, joten ainoa mahdollisuus kohdallamme lienee koira. Siinä kai säästyy ikämuistutteluillta, varoitteluilta, tuhansien eurojen holvaamiselta, unettomilta öiltä, jonotteluilta, raajojen levittelyltä lukuisille silmäpareille, selittelyiltä, voivotteluilta, viranomaisseurannalta, jatkuvalta nöyrtymiseltä tosiasioiden ääressä...





(Kyllä, viimeisen negatestin tänään tehneenä ja Kelaan selvityksen ja korvausanelun lähettäneenä fiilikset sen mukaiset)

Onko tämä SE pino lopuille 20% lapsettomista?! Itseni olen siihen joukkoon " kirjannut" vuosia sitten. Tilastojen mukaanhan 80% lapsettomista saa avun.

Meillä kuudes lapseton vuosi menossa, monet tuskaiset tuloksettomat hoidot takana, joten toivottomalta näyttää. Viimeisin PAS oli tammikuussa. Sain lapalähetteen myös tammikuussa yksityiseltä julkiselle, mutta sekin hylättiin loppumetreillä, ei tarvetta!!! Paskat. Ainakin yksi hoito vielä kokeillaan, luultavasti kesän aikana. Toisaalta, miksi pilata taas kesäloma.. Jos omat solut ei tuota tulosta, niin molemmilta löytyy kanttia kokeilla lahjasoluja. Sitten joskus.



Onneksi on kesä. Olen nimittäin päättänyt ELÄÄ tämän kesän vain ja ainoastaan omilla ehdoilla! Hyvää kesää kaikille.

Minäkin taustailen, koska ei ole ajankohtaista pinoutua. Tänne oli vaan pakko ilmottautua.

Kyllä kieltämättä kirpaisee oikeesti tajuta, että ollaanko tässä me 20 % jotka emme saa apua hoidoista...?!? Lekuri totesi meille kolmannen IVF:n jälkeen että meillä on enää 10 % mahis saada lapsi. Että kyllä näillä kerroilla ois onnistunut jos ois ylipäätään ollut onnistuakseen. Tilastoja ajatellen. Silti jatkettiin neljänteen IVF:ään. Ei oikein tahtonut eikä tahdo vieläkään tajuta että onko se faktaa oikeasti...



Sama juttu siis meillä kuin Lyytillä, kuudes vuosi menossa. Muiden elämä etenee ja oma junnaa tässä. Sen huomaa etenkin kun muistelee kavereiden raskauksia ja synnytyksiä ja nyt samaiset lapset on kohta 5-vuotiaita!!! Huhhuh. Se on pahinta kun ei ole selkeää syytä miksei onnistu. Tuloksettomia yrityksiä vaan toinen toisensa perään. Hirveästi en ole kyllä palstallakaan enää jaksanut roikkua kun useesti vaan tulee pahempi mieli itselle muiden onnistumisista. Aina ne kuitenkin jollain lailla kolahtaa ja muistuttaa omasta toivottomasta tilanteesta.



Mutta aika auttaa vaikka klisee onkin. Sitä on pikkuhiljaa oppinut antamaan tilaa elämälle eikä vain etene hoidosta toiseen vauvankiilto silmissä. Hyvä sinulle Lyyti että olet päättänyt ELÄÄ tän kesän! Sama juttu, en mieti vauvajuttuja vaan nautitaan lämmöstä (toivottavasti) ja parisuhteesta ja keksitään ties mitä kivaa. Ehkä tääkin on vaan totuuden kohtaamisen siirtämistä, mutta elämä on tällä lailla jotenkin helpompaa. Koitan ajatella, että elämä on tässä ja nyt ja on löydettävä muitakin hyviä asioita joista saa voimaa.



Kaikille teille " toivottomille clubilaisille" ihanan lämpöistä kesää!!! Ollaan kuulolla!

Itse ainakin tällä hetkellä aattelen, että kaikki kokeillaan, ettei sitte vanhana mummona (vaikkei oikeaa mummoa tuliskaan) harmita, ettei tullu etes kokeiltua. Raha on ihan paska juttu. Mua nykyään ärsyttääki kaikenlainen rahasta puhuminen, siis toisten ihmisten. Niinku elämässä ei muuta tarvittais. Voimia.

Vieläkö muita tunnustautuu tänne?

Itelle ei kummempia. 3 viikon päästä alkaa loma.

Mies vaati tekemään raskaustestin uudestaan, ja se oli haalea plussa. Mitään oireita ei ole ollut, ja olin jo luovuttanut. Mutta vielähän ei voi tietää miten tässä käy...

Kaikkea hyvää teille clubilaiset toivotan.



IntiaX

Samalla haluan tuoda toivoa teille muillekin " toivottomille" . Minä plussasin reilun viiden vuoden yrityksen jälkeen 5. ivf:stä polyypin poiston ja 3 inssin jälkeen 39-vuotiaana eli joskus toivottomiakin voi onnistaa.



Aurinkoista kesää kaikille ja toivottavasti joskus onni vielä potkii!



Terveisin Kamu

Käänteinen psykologia toimii. Eihän kukaan tunnustaudu toivottomaksi ihan kokonaan. Moni on siis kurkannu, uteliaisuuttaan.



Paljon onnea IntiaX. Oikeesti, näitä toivottomien plussauutisia me kuiteski tarvitaan, vaikka ajatellaan, ettei mulle kuiteskaan, vaikka salaa toivotaankin. Ja jos ei raskausuutisia, niin mä oon utelias kuulemaan, minkälaisia fiiliksiä luovuttaminen on herättänyt ja mihin päätökseen tulleet ja miten parisuhde on kestäny.



Jossain elää se pieen pieni toivon kipinä, vaikka kaikki mahdollisuudet on viety.

En enää yleensä käy täällä, mutta kerran kun käväisin niin huomasin tämän mielenkiintoisen pinon ja olen tätä sitten käynyt tutkimassa.



Me emme saaneet biologista lasta, mutta emme ole vielä menettäneet toivoa lapsen suhteen. Olemme nyt mukana adoptioprosessissa ja se on paljon mukavampaa kuin lapsettomuushoidoissa ramppaaminen. Hoidot vei ajan, rahat ja mielenrauhan, lisäksi hormoonit teki omat temppunsa. Koko ajan vain odotin, että sitten kun...

Ja sitä ei koskaan tullut!

Mutta nyt nautin elämästä. Lapsen tulo ei ole enää minusta kiinni eikä sitä tarvitse stressata. Lapsi tulee jos tulee.



Toivon että teistä muistakin mahdollisimman moni löytäisi toivoa toivottamaan tilanteeseen jotain muuta kautta, jos se ei ole mahdollista biologisen lapsen kanssa elämällä!

Mutta mahtuipa tännekin yksi plussa, ehkä sinä olet nyt se " ihmeitäkin tapahtuu" -tapaus josta lääkärit aina puhuvat.



Minulle raskainta on ollut tajuta, että koska olen aina halunnut lapseni " nuorena" , olen uhrannut koko varhaisaikuisuuteni taisteluun lapsettomuutta vastaan sen sijaan että olisin muiden kaksikymppisten tapaan mennyt ja haalinut elämänkokemusta. No, kukaan ei voi väittää etteivät viimeiset 4-vuotta olisi olleet elämän kovaa koulua. Varmasti olen oppinut enemmän elämän raadollisesta puolesta kuin joku eurooppaa kiertäessään, mutta nyt kun aion luovuttaa ja alkaa elämään, ovatkin muut ikäiseni asettumassa aloilleen ja perustamassa perhettä.



Tuntuu kuin myöhästyisi jokaisesta junasta...

Ois mukava kuulla adoptioon päätyneistä tarkemmin. Miten on hommat edennyt ja missä vaiheessa mennään?

Täällä on vielä muutama viikko töitä ja sit lomalle. Vauvajutut on ollu taka-alalla.

Adoptioinfoa lukiessani ajatus adoptiolapsesta alkoi tuntua jopa houkuttelevammalta kuin biologisen lapsen saaminen! Olisi kiva saada uutta verta sukuun; eipä nämä omat geenit nyt mitään A-luokkaa ole kummiskaan. Ja mikäpä sen ihanampi ajatus kuin voida tarjota rakastava koti hylätylle lapselle! Nähtyäni dokumentin Intian bordelleissa asuvista lapsista alkoi ajatus pyöriä yhä vaan enemmän mielessäni.



Itse en ole aivan vielä menettänyt toivoani toisen biologisen lapsen saamisesta (jatkan hoitoja vielä puoli vuotta, sitten saa mennä pillit pussiin), mutta adoptio olisi kieltämättä erittäin hyvä vaihtoehto.



Ja kyllä niistä kustannuksista selviää! Minä ainakin aion ryhtyä tositoimiin puolen vuoden päästä.

mukaan toivottomiin. Tänään nega 3.IVF:n tuoresiirrosta. Takana pitkä liuta miedompia hoitoja ennen näitä, lapsettomuutta takana 4,5v. Selittämätön sellainen. Ei jaksais.

Pettymys on varmasti sanoin kuvaamaton. Tervetuloa kuiteski tänne klubiin.