Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On sitten eri asia, miten kauan toinenkaan viitsii avautua ja jatkaa yksipuolista puhumista.

Mutta kun idea ei ole siinä puhumisessa vaan kommunikoinnissa. Yksi sana vastaa monen päivän puhetta, kun se tarkkaan harkittu, kuunneltu ja sisäistetty.

Naistenlehdet ovat jauhaneet loputtomiin puhumisen autuutta ja nyt naiset ovat ruvenneet uskomaan siihen itsekin, vaikka ei puhuminen mihinkään vie. Ratkaisut vievät. Ratkaisujen perustaksi tarvitaan nämä asiat:

-Kyky kunnioittaa kumppanin rajoja. Kumppanilta ei voi vaatia henkisten rajojen ylittämistä. Esimerkiksi hiljaista ei saa pakottaa puhumaan.

-Kyky viestiä omat tarpeensa aidosti ja yksiselitteisesti. Vuolaasta puhevirrasta on mahdotonta poimia olennainen.

Jos tahtoo, että kumppani pitelee töiden jälkeen sylissä, täytyy kertoa, että tahdon syliin. Yhdellä lauseella, kerran, jankuttamatta. Loputon puhe läheisyyden puutteesta ja tärkeydestä on yhtä tyhjän kanssa. Täytyy kertoa yksi aito tarve.

-Kyky kuunnella kumppanin yksilöityjä tarpeita. Kuunnella se, mitä kumppani käytännössä tahtoo.

Lopettakaa nyt jo hyvänen aika se puhuminen ja palatkaa konkretiaan. 

Eläimetkin kommunikoivat muutenkin kuin kertomalla toisilleen fyysisistä tarpeistaan. Kannattaa sallia se ihmiaillekin.

Heidiä esim kiinnosti tietää Oskarin vointi hänen kanssaan. Miten menee? Kahden sanan kysymys, johon ei tullut vastausta. Sen jälkeen olisi voinut tietysti heittäytyä puhumattomaksi, mutta jotenkinhan paha mielikin pitää purkaa. Ei juokseminen ja kylmät suihkut ole kaikkien juttu.

Terapiassakin hoidetaan ihmisiä tuntemalla tunteita ja pohtimalla niitä ääneen. Ei sanattomana itkeminen tuota tulosta.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen, mutta en todellakaan ymmärrä sitä, että miksi parisuhteessa pitäisi jatkuvasti vatvoa suhdetta ja keskustella suhteen tilasta. Tällaiseen pakkopuhumiseen ja vatvomiseen olen törmännyt myös naisvaltaisissa työpaikoissa. Jatkuvasti olisi pakko höpöttää ja vatvoa, vaikka ei olisi mitään höpöttämisen tai vatvomisen aihetta. Yhdestä työpaikasta mut savustettiin ulos, kun en ollut enemmistölle mieluisaa seuraa - tein työni kunnialla ja moitteetta, mutta se ei riittänyt, koska en ollut tarpeeksi puhelias vatvoja. 

Miksi pitäisi ”jatkuvasti vatvoa”. Ei miksikään.

Miltäköhän Heidistä tuntuu katsoa ohjelma tv:stä. Realityterapiaa pahimmillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heidi ja Oskari on juuri kommunikointikysymys. Minusta se näkyy parhaiten siinä kun he katsovat häävideota.

Muille Oskari kyllä sanoo että onpa hänellä käynyt tuuri. Heidille ei, miksi ihmeessä? Muille sanoo että on kaunis, Heidille itselle että oot ihan ookoo. Mitä!?

Ehkä Oskari on kasvatettu tällä perinteisellä, älä kehu lasta ettei se ylpisty. Nämä vanhemmat puhuvat sitten naapureille ja kaikille jotka osuvat kohdalle, että se meidän Eetu onkin siellä kaupungissa sellaisessa hyvässä työssä. Kun Eetu käy vanhemmillaan, nämä puhuvatkin, että Siskosi Sirpa saikin juuri ylennyksen.

Olen todistanut tätä nimittäin ihan käytännössä oman exän perheessä.
Heidiä isä kutsuu prinsessaksi ihan avoimesti. Heidi on tottunut, että ihmisten tunteet näkyy heidän sanoissa. Mitä muutakaan hän voi sitten ajatella, kun toinen ei sano mitään rohkaisevaa, tai yhtään mitään, että ei tämä ainakaan mitään positiivista vaimoaan kohtaan tunne?

Oskari puhuu lisäksi kameralle tosi ilkeästi, mutta suoraan Heidille ei siitä mitään. Todella outoa passiivisagressiivista käytöstä. Edessä päin esittää nöyrää, takana viiltävää kritiikkiä. Jos hän olisi nainen, olisi jo kuitattu katkeraksi akaksi.

Kai te nyt näette ettei ne kommentit sano "voi miten tämän selvittäisi" vaan "näettehän kaikki mitä joudun kestämään tuon hullun kanssa, Enkös olekin ihan syytön tähän".

Oskari sanoi Heidiä kauniiksi ainakin Suomenlinnan lautalla paluumatkalla häistä. Ja häämatkalla. En muista Heidin vastanneen ulkonäkökohteliaisuudella Oskarille näissä tilanteissa.

Tuossa hääkuvan katselutilanteessa Oskari sanoi Heidistä ensin että ihan ok sellaisella äänensävyllä, jonka helposti saattoi käsittää "myönteiseksi vähättelyksi".  Tuossa tilanteessa Heidi toki sanoi Oskaria komeaksi, mutta tällaista en aiemmin ole kuullut. 

Minusta se, että isä kutsuu nelikymppistä tytärtään prinsessaksi, on melko outoa. Jos Heidi on tähän tottunut, voi Oskarin kommentit laimealta tuntua. 

"Myönteinen vähättely". Huomaatko kahden sanan välisen ristiriidan? Tätä toki paljon käytetään suomalaisessa kulttuurissa, mutta miksi ei sanoisi tällaisen sijaan suoraan että "Näytät todella kauniilta" jota tällä kommentilla "Ihan ok" ilmeisesti kuitenkin tarkoitettiin.

Vierailija kirjoitti:

Heidi: "Itken surua ja pettymystä. Olen suunniltani surusta ja pettymyksestä. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän olen mennyt raivosta sijoiltaan "

Onhan tuo reagointi täysin naurettavaa ja ylidramaattista. Noista lauseista saa jo käsityksen, että joku Heidin läheinen on kuollut ja Oskari syyllinen.

Niin? Siis myös sinulle on annettu oikeus määritellä missä tapauksessa on soveliasta, oikeaa ja järkevää näyttää surua ja pettymystä.

Millainen on ihminen joka sanoo toisen itkua, surua ja pettymystä täysin naurettavaksi ja ylidramaattiseksi ja vielä määrittelee mikä olisi sopiva surun määrä jossa ihminen saisi näyttää surunsa ja itkeä.

No just sellainen kuin joku kirjoitti, että hänen tapansa on ainoa oikea ja kaikki muut tavat ovat vääriä. Hän on aina oikeassa ja muut väärässä, tai tekevät väärin, myös suremisen.

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ville nähdään mukana höpöttäjänä ja järjestelijänä. Kulkee puutarhaletkun varresta kitkemään nurmikkoa. ja säätää montaa asiaa kerrallaan, puhuu puolison pyörryksiin. Samassa tilanteessa Heidi leimataan hysteeriseksi naiseksi, jolla ei ole keskittymiskykyä.

Olen miettinyt olenko ainoa joka näkee höpöttämisen oman haavoittuvuuden peittelynä, defenssinä syvempiä tunteita vastaan ja sosiaalisena hallintakeinona? Kumppani ei voi ilmaista itseään joten olen turvassa naurun seinän takana?

Miten höpöttäminen estää syvemmät tunteet ja ilmaisun?

Koska höpöttäminen on yksi yleisimmistä tavoista estää ihmisten kohtaaminen. Kun tyhjän tilan täyttää sosiaalisuudella, ei tarvitse kohdata asioita ja tunteita. Siksi puheliaiden ihmisten sosiaalinen kompetenssi usein onkin huono. 

Tunnetaitojen perusta on hiljaisuudessa ja hitaassa ajattelussa, joka salli asioiden nousta esiin. Sosiaalisuus peittää tunteet ja niiden kohtaamisen. Esimerkiksi introvertit kirjailijat ovat usein erittäin taitavia kuvaamaan ihmisyyden syvimpiä vesiä, koska he eivät peitä sisintään puheella vaan antavat sen muotoutua ja hautua. 

En ole koskaan tavannut puheliasta ihmistä, jolla olisi hyvät tunnetaidot. Sosiaaliset ja puheliaat ihmiset ovat emotionaalisesti keskimäärin äärimmäisen kömpelöitä. Kun heiltä viedään pois puhe, jonka taakse pystyy kätkeytymään, he saattavat suorastaan hätääntyä.

Äitini on mainio esimerkki tällaisesta ihmisestä. Hän jaksaa vaatia kerta toisensa perään, että asiat täytyy käsitellä ja että niistä täytyy puhua suoraan, mutta jos hänet yrittää oikeasti saada kohtaamaan asiat, tunteet ja erilaiset näkemykset, alkaa loputon höpötys, joka ei lopu ennen kuin pyrkimys asioiden kohtaamiseen loppuu.

Minä olen oppinut vasta aikuisiällä terapiassa, että puhuminen ei ole kommunikointia. Kommunikointi voi perustua osittain puhumiseen, mutta puhuminen itsessään ei ole koskaan kommunikointia.

Tämä on hyvä ymmärtää myös silloin, kun pyrkii kehittymään ihmisenä. Jos koko ajan selittää itselleen mielessään sitä, mitä minä olen ja miten minä olen, käy vain niin, että subjektiivinen harha kasvaa ja todellisuus vääristyy lisää.

Sekä muiden ihmisten että itsensä kohtaamisen perusta on hiljaisuudessa.

Maailma on täynnä puheliaita ihmisiä, joilla on hyvät tunnetaidot. On lukemattomia puheliaita ihmisiä, jotka ovat sekä onnellisia parisuhteissaan ja heidän seurassaan on mukava olla. Tätä on tietenkin introverttien vaikea ymmärtää, koska heille ekstrovertti ja puhelias ihminen on kauhistus. No puolelle maailman ihmisille ekstrovertti ja puhelias ihminen ei ole mitenkään kauheaa tai raskasta seuraa.

Kyllä puhelias osaa myös olla hiljaa, vaikka hän tykkäisikin puhua muiden kanssa. Puhelias pystyy tuntemaan intoa, vihaa, surua tai onnea ihan siinä missä introvertti tuppisuu ja kykenee ihan samalla tavalla ymmärtämään omat tunteensa.

Tämä puheliaiden syyllistäminen ja määrättyjen taitojen puutteiden korreloiminen puheliasuuten on yhtä perusteetonta, kuin määritellä älykkyys kauneuden perusteella.

Sinun kokemuksesi on sinun kokemuksiasi ja äitisi on yksi ihminen, jonka perusteella määrittelet miljardeja ihmisiä. Näet juuri sen minkä haluat nähdä ja mihin katseesi suuntaat.

Sinulle on käynyt juuri niin, kuin mistä muita varoitat. Selität omien kokemustesi perusteella ja oman luonteesi mukaan asiat niin, että todellisuus on alkanut vääristymään.

Vierailija kirjoitti:

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Kiitos, tämä oli erittäin paljon parempi ja selkeämpi puheenvuoro kuin eräiden "psykologian ammattilaisten".

Vierailija kirjoitti:

"Myönteinen vähättely". Huomaatko kahden sanan välisen ristiriidan? Tätä toki paljon käytetään suomalaisessa kulttuurissa, mutta miksi ei sanoisi tällaisen sijaan suoraan että "Näytät todella kauniilta" jota tällä kommentilla "Ihan ok" ilmeisesti kuitenkin tarkoitettiin.

Mutta tällaista ilmaisuahan käytetään ihan koko ajan! Toinen tekee maailman parasta ruokaa, joka maistuu tosi hyvältä ja sitä kommentoidaan tietyllä äänensävyllä, että "Ei tämä kauheaa ole". Tai sanotaan, että "Ei paha", kun nähdään jossain tosi hyvännäköinen nainen (tai mies). Ja niin edelleen. Miksi näin sanotaan - se onkin hyvä kysymys, mutta se on tosi yleistä ja suurin osa ihmisistä ymmärtää, mitä tarkoitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Viisaita neuvoja. Pitää testata miehen kanssa. :)

TÄMÄ OSKARIN JA HEIDIN AVIOLIITOSTA TIEDETÄÄN TÄNÄÄN 27.10.2019 TALVIAIKAAN SIIRTYMISEN JÄLKEEN:

-Ei ole mitään avioliittoa

-Oskari tekee kovasti töitä (kuten on tehnyt yli 20 vuotta) saadakseen perheen

-Heidin Provinssista saamansa "voimat" eivät ole vielä ehtyneet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Viisaita neuvoja. Pitää testata miehen kanssa. :)

Näin miehenä vielä muistutan, että miehetkin ovat koiria. Koirat voi opettaa tekemään vaikka mitä, kun oppii tuikkaamaan sopivaan väliin koiralle mieluisan palkkion. Koirat voi opettaa vaikka tanssimaan.

Miehen hermosto ei ratkaisevasti koiran hermostosta eroa. Mieskin tekee vaikka mitä, kun hänet oppii palkitsemaan myönteisesti sopivalla hetkellä.

Koiran koulutuksessa äärimmäisen tärkeää on saada koira ymmärtämään, mitä siltä odotetaan. Sama koskee miehen koulutusta. Koiralle on aivan turha hokea käskyjä, moittia sitä tai peräti suuttua sille, jos se ei tiedä, mitä sen pitää tehdä. Kun koira keksii, mitä siltä odotetaan ja sille annetaan siitä palkkio, se tekee tehtävänsä erittäin mielellään - ihan niin kuin mieskin.

Kun mies tietää, mitä vaimo toivoo ja saa oikein toteutetusta tempusta säännönmukaisesti palkkion (esimerkiksi halauksen, suukon, myönteisen sanan, silitystä tai peräti kehun), mies huomaa, että tämähän on kivaa, yhteistä mukavaa leikkiä emännän kanssa.

Uskokaa nyt vain, että ihminenkin on eläin, jonka käytökseen pystyy ehdollistamaan myönteisen parisuhdevuorovaikutuksen. Kotona kannattaa vaalia myönteisyyttä. 

Se on tietenkin sitten ongelma, jos myönteisyys ei johda vastavuoroisuuteen, koska yksin ei kukaan jaksa olla myönteinen vuosikausia. Kannattaa kuitenkin yrittää palkkioilla sen sijaan että huutaa vaatimuksia ja tyytymättömyyttä. 

Keskivertohmisellä on krooninen rakkauspula. Vähän jokainen meistä tarvitsisi enemmän vakuuttelua omasta tärkeydestämme, arvostamme ja ainutlaatuisuudestamme.

Vierailija kirjoitti:

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Tässä kyllä sälytetään aika paljon vastuuta vain toisen osapuolen harteille. Eikö esimerkiksi yhteisen tekemisen tarvetta ja halua voisi ilmaista ihan vain sellaisenaan ilman, että täytyisi olla valmiina suunitelma sen luonteesta ja ajankohdasta? Eikö kukkia ole mukavinta saada yllätyksenä; eihän se pointti siinä yleensäkään ole ne kukat, vaan toisen muistaminen pienellä eleellä? Toki tarpeita on hyvä ilmaista myös konkretian kautta, mutta kyllä molempien pitää ottaa suunnitteluvastuuta suhteen toimimiseksi.

Kaunis kiitos sinulle, järkevä mies, kun olet kirjoittanut näitä suurta oivallusta sisältäviä tekstejä tähän keskusteluun. Uskon, että kaltaisiasi on enemmänkin, mutta voi kun teitä näkisi tällä palstallakin useammin kuin kerran vuodessa! Olet varmasti ihana kumppani vaimollesi. <3

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä vielä muistutan, että miehetkin ovat koiria. Koirat voi opettaa tekemään vaikka mitä, kun oppii tuikkaamaan sopivaan väliin koiralle mieluisan palkkion. Koirat voi opettaa vaikka tanssimaan.

Miehen hermosto ei ratkaisevasti koiran hermostosta eroa. Mieskin tekee vaikka mitä, kun hänet oppii palkitsemaan myönteisesti sopivalla hetkellä.

Koiran koulutuksessa äärimmäisen tärkeää on saada koira ymmärtämään, mitä siltä odotetaan. Sama koskee miehen koulutusta. Koiralle on aivan turha hokea käskyjä, moittia sitä tai peräti suuttua sille, jos se ei tiedä, mitä sen pitää tehdä. Kun koira keksii, mitä siltä odotetaan ja sille annetaan siitä palkkio, se tekee tehtävänsä erittäin mielellään - ihan niin kuin mieskin.

Kun mies tietää, mitä vaimo toivoo ja saa oikein toteutetusta tempusta säännönmukaisesti palkkion (esimerkiksi halauksen, suukon, myönteisen sanan, silitystä tai peräti kehun), mies huomaa, että tämähän on kivaa, yhteistä mukavaa leikkiä emännän kanssa.

Tämä oli hieno, nauroin ääneen! :) Ja ihan asiaa. Luin jonkun parisuhdeasiantuntijan jutun, jossa hän oli seurannut delfiinien kouluttamista. Periaatteessa ihan sama asia kuin edellä: jos harjoiteltava temppu ei onnistu niin ei reagoida. Kun se onnistuu, heitetään delfiinille silakka. Nainen opetti myöhemmin kotona miestään samalla periaatteella ja kun joku juttu meni just niinkuin pitikin, nainen oli huokaissut ja miettinyt, että teki mieli heittää miehelle silakka! :D :D Pahoittelen off-topickia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Tässä kyllä sälytetään aika paljon vastuuta vain toisen osapuolen harteille. Eikö esimerkiksi yhteisen tekemisen tarvetta ja halua voisi ilmaista ihan vain sellaisenaan ilman, että täytyisi olla valmiina suunitelma sen luonteesta ja ajankohdasta? Eikö kukkia ole mukavinta saada yllätyksenä; eihän se pointti siinä yleensäkään ole ne kukat, vaan toisen muistaminen pienellä eleellä? Toki tarpeita on hyvä ilmaista myös konkretian kautta, mutta kyllä molempien pitää ottaa suunnitteluvastuuta suhteen toimimiseksi.

Tekstissähän sanottiin, että kummankin osapuolen tulisi toimia kuvatulla tavalla, niin suhde toimii. 

Oskarin ja Heidin suhde ei ollut lähtenyt kunnolla käyntiin, vaan ilmassa on ollut koko ajan epäluuloa ja epävarmuutta. Ei silloin lähdetä ehdottamaan, että haluaa tulla halatuksi ja haluaa sitä ja tätä. Ensin pitää selvittää, haluaako toinen edes koko parisuhdetta.

Oskari haluaisi varmaan vastata kuulemiinsa kysymyksiin, mutta hänellä ei näytä olevan sanoja. Se että lupaa kertoa myöhemmin kuulostaa enemmän uhkaukselta kuin lupaukselta eikä tunnelma siitä ainakaan parane.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Myönteinen vähättely". Huomaatko kahden sanan välisen ristiriidan? Tätä toki paljon käytetään suomalaisessa kulttuurissa, mutta miksi ei sanoisi tällaisen sijaan suoraan että "Näytät todella kauniilta" jota tällä kommentilla "Ihan ok" ilmeisesti kuitenkin tarkoitettiin.

Mutta tällaista ilmaisuahan käytetään ihan koko ajan! Toinen tekee maailman parasta ruokaa, joka maistuu tosi hyvältä ja sitä kommentoidaan tietyllä äänensävyllä, että "Ei tämä kauheaa ole". Tai sanotaan, että "Ei paha", kun nähdään jossain tosi hyvännäköinen nainen (tai mies). Ja niin edelleen. Miksi näin sanotaan - se onkin hyvä kysymys, mutta se on tosi yleistä ja suurin osa ihmisistä ymmärtää, mitä tarkoitetaan.

Kuvitelma, että ruuan kehumiseksi ja kokin kiitokseksi yleisesti riittää "ei tämä kauheaa ole", on itsessään kauhea.

Sisäpiirin vitsinä hymyn kanssa se varmasti menee suvun vitsinä, mutta mistä voi ihminen tietää, joka ei sinua tunne, että se on suurikin ylistys. Tuntemattomalle se kuulostaa, että et joutunut laittamaan sormia kurkkuun.

Täytyy huomata se hetki, kun toinen ei ymmärtänytkään vitsiä. Naurahtaa, ja sanoa, hei se oli sairaan hyvää, mä koitin vain heittää huonoa vitsiä.

Jos toinen ei ymmärrä sinun huumoria, ei kai se ole toisen vika, puhut vain hänelle kielellä jota hän ei ymmärrä. Kokeile toista kieltä.

Kieli johon itse olet tottunut, ei ole ainoa, eikä edes ainoa oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä näin miesnäkökulmasta tarpeiden ilmaisemisesta.

Älkää kertoko puolisollenne toiveistanne viittaamalla ideoihin ja abstrakteihin käsitteisiin. Kertokaa käytännöstä.

Jos tahdotte lisää huomiota, nimetkää tapoja, joilla puoliso voi osoittaa sitä. Jos tahdotte syliin, kertokaa, että tahdotte syliin. Jos tahdotte enemmän yhteistä tekemistä, kertokaa, mitä tekemistä tahdotte ja milloin. Jos tahdotte kukkia, sanokaa, että tulisin onnelliseksi, jos joskus vaikka töiden jälkeen toisit kimpun.

Suomi on täynnä miehiä, jotka ovat muuttuneet kuuroiksi puolisoilleen, koska he ovat oppineet, että puoliso suoltaa jatkuvasti toiveita, joista ei tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat, ja joita ei kuitenkaan pysty koskaan täyttämään, koska ne ovat rajattomia.

a) Pohdi, mitä tahdot käytännössä.

b) Pohdi, onko vaatimus puolisolle kohtuullinen ja onko puolison mahdollista edes täyttää sitä omissa rajoissaan.

c) Pohdi, milloin vaatimus on täytetty, jotta ei synny tilannetta, että puoliso yrittää loputtomiin ja turhautuu, koska et itsekään tiedä, mitä haluat ja mikä riittää.

d) Pohdi, miten reagoit ja millaisia kompromisseja ehdotat, jos puolisosi ei niele ehdotustasi kokonaan.

e) Lopuksi kerro toiveesi lyhyesti ja selväsanaisesti rauhallisessa tilanteessa peittämättä sitä puhepuuroon.

f) Ja ihan viimeiseksi lopuksi muista kiittää puolisoasi siitä, että hän on tahtonut opetella huomioimaan sinua.

Kun kumpikin toimii samalla tavalla, kommunikointi kirkastuu ja suhteeseen rakentuu keskinäistä myönteisyyttä. Sietää miettiä, käyttääkö puolisoaan likasankona ja toivomuslähteenä vai yrittääkö hänen kanssaan ihan oikeasti rakentaa vastavuoroisuuteen perustuvan suhteen, jossa kumpikin täyttää toisen tarpeita omissa rajoissaan.

Ja jos maanantaina toivoo lisää syliä, niin loppuviikon voikin sitten olla hiljaa. Ei kukaan jaksa olla toiselle kaiken tarjoava palvelija, joka työntää omat tarpeensa syrjään toisen tarpeita täyttääkseen. Kumpikaan osapuoli ei saa olla rajaton. Toiveet täytyy toteuttaa yhdessä ja avoimesti neuvotelluissa rajoissa.

Yhteinen toimiva arki rakentuu myönteisyyden kautta vähitellen, pala palalta. Se ei synny kiivaasti puhumalla ja neuvottelemalla ja jaloja päämääriä sopien, vaan se syntyy pienten tekojen, sanojen, kosketusten ja kiitosten myötä. Mittakaava on vuosia. Hyvä olisi, kun myönteisyyttä oppisi vaalimaan heti suhteen alusta saakka, mutta valitettavasti monien lapsuudenkoti ei tähän eväitä tarjoa.

Tässä kyllä sälytetään aika paljon vastuuta vain toisen osapuolen harteille. Eikö esimerkiksi yhteisen tekemisen tarvetta ja halua voisi ilmaista ihan vain sellaisenaan ilman, että täytyisi olla valmiina suunitelma sen luonteesta ja ajankohdasta? Eikö kukkia ole mukavinta saada yllätyksenä; eihän se pointti siinä yleensäkään ole ne kukat, vaan toisen muistaminen pienellä eleellä? Toki tarpeita on hyvä ilmaista myös konkretian kautta, mutta kyllä molempien pitää ottaa suunnitteluvastuuta suhteen toimimiseksi.

Tekstissähän sanottiin, että kummankin osapuolen tulisi toimia kuvatulla tavalla, niin suhde toimii. 

Niinpä sanottiinkin, tämä meni vähän ohi, kun muuten tuo oli kirjoitettu niin "ohjeita vaimoille" -tyyppisesti. Vastavuoroisuuden toteutuessa tuo on toki ihan hyvä malli. Itse kyllä kaipaan myös sitä, että kumppani pyrkii myös ottamaan tarpeitani huomioon ilman, että niitä pitää aina suoraan vaatia. Samoin pyrin tunnustelemaan kumppanini toiveita vähän hienovaraisemminkin. Mutta suora kommunikointi on toki paljon parempi kuin se, että suututaan ja mökötetään, kun toinen ei osaa lukea ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heidi ja Oskari on juuri kommunikointikysymys. Minusta se näkyy parhaiten siinä kun he katsovat häävideota.

Muille Oskari kyllä sanoo että onpa hänellä käynyt tuuri. Heidille ei, miksi ihmeessä? Muille sanoo että on kaunis, Heidille itselle että oot ihan ookoo. Mitä!?

Ehkä Oskari on kasvatettu tällä perinteisellä, älä kehu lasta ettei se ylpisty. Nämä vanhemmat puhuvat sitten naapureille ja kaikille jotka osuvat kohdalle, että se meidän Eetu onkin siellä kaupungissa sellaisessa hyvässä työssä. Kun Eetu käy vanhemmillaan, nämä puhuvatkin, että Siskosi Sirpa saikin juuri ylennyksen.

Olen todistanut tätä nimittäin ihan käytännössä oman exän perheessä.

Heidiä isä kutsuu prinsessaksi ihan avoimesti. Heidi on tottunut, että ihmisten tunteet näkyy heidän sanoissa. Mitä muutakaan hän voi sitten ajatella, kun toinen ei sano mitään rohkaisevaa, tai yhtään mitään, että ei tämä ainakaan mitään positiivista vaimoaan kohtaan tunne?

Oskari puhuu lisäksi kameralle tosi ilkeästi, mutta suoraan Heidille ei siitä mitään. Todella outoa passiivisagressiivista käytöstä. Edessä päin esittää nöyrää, takana viiltävää kritiikkiä. Jos hän olisi nainen, olisi jo kuitattu katkeraksi akaksi.

Kai te nyt näette ettei ne kommentit sano "voi miten tämän selvittäisi" vaan "näettehän kaikki mitä joudun kestämään tuon hullun kanssa, Enkös olekin ihan syytön tähän".

Aikuiset ihmiset eivät ole prinsessoja...

Ihme nillittämistä yhdestä lauseesta. Isähän sanoo hääjuhlassa tytärtään prinsessaksi, näyttäähän tytär tuossa tilanteessa aivan prinsessalta ja isä näin kauniisti sanoittaa tyttären olevan tärkeä ja rakastettu. Eihän sille tietysti mitään voi, että toiset ovat verbaalisempia ja sanoittavat tunteitaan enemmän kuin toiset.

Niin no kysymyshän nyt ei olekaan tuosta Prinsessaksi kutsumisesta, vaan siitä kun tämä Heidi odottaa, että häntä KOHDELTAISIINKIN prinsessana ja käyttäytyy kuitenkin puolisoaan kohtaan huonosti. Niin huonosti, että toinen ei enää uskalla hänelle sanoa juuta eikä jaata.

Kyllä olisi Heidillä peiliin katsomisen paikka!

Mustaa ei saa puhumalla valkoiseksi