Ensitreffit Alttarilla Official 2019
Kommentit (7445)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa jo, ei Heidi kilahtanut Napakympistä, itsekin sen ohjelmassa sanoi. Vaan kaikesta yhteensä.
Tämä on juuri nyt sitä mitä ei voi selittää. Tai siis vaikka on selitetty ja selitetty jo kymmeniä kertoja niin aina vaan löytyy uusi joku, joka sanoo, että kun se kilahti siitä Napakympistä.
Ymmärtääkö nyt joku joka ei ole ymmärtänyt?Ohjelmassa ei ole näytetty eikä kerrottu mitään mistä voisi kilahtaa. Eli kilahti tyhjästä minun mielestä.
Ja kilahtaminen, syystä tai ei, ei ole kypsän ihmisen käytöstä. Suuttuminen, loukkaantuminen ja mielensäpahoittaminen on inhimillistä, mutta on olemassa muitakin tapoja käsitellä nämä tunteet kuin itkupotkuraivari ja välit poikki.
Ihan totta. Tää narskukeskutelu on täällä tosi kummallista: kumpikaan Heidi tai Oskari eivät käyttäydy niinkuin narsisti tai narsistin uhri. Narsistihan on alussa hurmaava ja saa uhrin syyttämään itseään kaikesta. Uhri pyytelee sitten anteeksi asioita, mitä ei ole edes tehnyt. Narsistin suhde on ekan kuukauden ruusuilla tanssimista ja uhrin käytös puolison edesottamuksia puolustelevaa. Tiedän kokemuksesta.
Ehkä se ei ole koko totuus narsisteista. Kuherruskuukausi ei ole välttämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin nyt vähän myöhässä viimeisimmän jakson ja mietin, että Oskaria katsoessa tulee mieleen mun eksä. Ylistämällä alistamista: kato tässä on tää ruusu ja nää karkit sulle, sun pitää nyt ihailla sitä kuinka ihana ja huomaavainen mä olen. Ja sit noissa haastattelupätkissä sellaisia puoliksi piilotettuja viestejä, "tällaista ois jaksanut monta kymmentä vuotta sitten" eli vaimo käyttäytyy kuin kakara. "Nyt oli kyllä kerrankin ammattikokki tehnyt parempaa ruokaa kuin minä itse" - olen tosi hyvä muuten siinäkin hommassa, siis parempi kuin 99 % ammattilaisista.
Mun eksä oli myrkyllinen narsisti, joka aina mitätöi minua ja muita.
Minulle tulee kyllä Oskarista myös aika vahvat narsistivibat. Tai olen vähän kahden vaiheilla: joko hän on todella taitava siinä (Heidin "lietsominen" pahimpaan käytökseen sekä juurikin nuo spiikit kameralle ja viestit rivien välissä) tai sitten vibat on väärät.
Heidi on sitten luku sinänsä. Hyvin rasittavaa käytöstä, mutta narsistin kanssa eläneenä tunnistan kyllä käytöksessä myös sitä, että toinen osaa painaa juuri niitä oikeita nappeja lisätäkseen mm. turvattomuuden ja epävarmuuden tunteita ja saadakseen Heidin näyttämään ehkä vielä sekopäisemmältä mitä muuten olisi. Ja itsensä tyynenä viilipyttynä, joka kaipaa sympatiaa "hullun" puolison vuoksi. Heidi myös myötäili ja mielisteli aika pitkään, kunnes sitten käytös kosahti todella rajusti (tämäkin tyypillistä, jos sitä henkistä peliä on jatkunut tarpeeksi pitkään).
Sitähän narsistin käytös on taitavimmillaan. Ja on ihan huomionarvoinen asia, että täällä on aika moni narsistisessa parisuhteessa elänyt tunnistanut näitä taitavia kuvioita.
En puolustele Heidin käytöstä, mutta näen siinä piirteitä omastani, kun olin vuosia siinä tingelitangelissa. En ollut koskaan käyttäytynyt yhtä päättömästi missään muussa parisuhteessa. Näemme vain osan yhteiselosta, mitä kaikkea jää näkemättä puolin ja toisin. Ei voi tietää.
Mullekin tulee vahvat narsistifibat Oskarista. Jatkuvaa pienen pientä hienoista mitätöimistä ja kameroille pahan puhumista selän takana. Ei pienintäkään itsekriittisyyttä tai peiliin katsomista, että mitä Herra A olisi itse voinut tehdä toisin. Totaalisen empatiakyvytön. Puistattava kuvio.
Jaa, ja mulle taas tulee mielikuva aika tavallisesta kaverista, joka on joutunut kauheaan pyörityseen naisen kanssa, joka on ihan itsensä kanssa hukassa. Reflektoi ystävien ja äidin kanssa ja ei näytä olevan oman elämänsä johdossa. Ei ole oikein persoonaa ja tietoa siitä kuka on, ja purkaa sitten pahan olonsa Oskariin. Toivottavasti Oskari ymmärtää jättää tämän suhteen tähän.
Todellakin. Oskari ei ole ah-niin-trendikästä narsistia nähnytkään, hän on ihan tavallinen perusheppu joka on ykskaks yllättäen joutunut tekemisiin heidimäisen naisen kanssa. Oskarille on ilmeisesti täysin uusi ja erikoinen kokemus tutustua lähemmin näin erityyliseen ihmiseen, hän tuskin hakeutuisi "oikeassa elämässä" Heidin tykö ja päinvastoin. Parisuhdemielessä siis.
Heidi ja Oskari on juuri kommunikointikysymys. Minusta se näkyy parhaiten siinä kun he katsovat häävideota.
Muille Oskari kyllä sanoo että onpa hänellä käynyt tuuri. Heidille ei, miksi ihmeessä? Muille sanoo että on kaunis, Heidille itselle että oot ihan ookoo. Mitä!?
Ehkä Oskari on kasvatettu tällä perinteisellä, älä kehu lasta ettei se ylpisty. Nämä vanhemmat puhuvat sitten naapureille ja kaikille jotka osuvat kohdalle, että se meidän Eetu onkin siellä kaupungissa sellaisessa hyvässä työssä. Kun Eetu käy vanhemmillaan, nämä puhuvatkin, että Siskosi Sirpa saikin juuri ylennyksen.
Olen todistanut tätä nimittäin ihan käytännössä oman exän perheessä.
Heidiä isä kutsuu prinsessaksi ihan avoimesti. Heidi on tottunut, että ihmisten tunteet näkyy heidän sanoissa. Mitä muutakaan hän voi sitten ajatella, kun toinen ei sano mitään rohkaisevaa, tai yhtään mitään, että ei tämä ainakaan mitään positiivista vaimoaan kohtaan tunne?
Oskari puhuu lisäksi kameralle tosi ilkeästi, mutta suoraan Heidille ei siitä mitään. Todella outoa passiivisagressiivista käytöstä. Edessä päin esittää nöyrää, takana viiltävää kritiikkiä. Jos hän olisi nainen, olisi jo kuitattu katkeraksi akaksi.
Kai te nyt näette ettei ne kommentit sano "voi miten tämän selvittäisi" vaan "näettehän kaikki mitä joudun kestämään tuon hullun kanssa, Enkös olekin ihan syytön tähän".
Vierailija kirjoitti:
TÄMÄ OSKARIN JA HEIDIN AVIOLIITOSTA TIEDETÄÄN NYT JA NELJÄ AVOINTA KYSYMYSTÄ:
-Oskari ja Heidi ovat molemmat salanneet olennaisia osia historiastaan.
-Oskari etsi itselleen perhettä Napakympistä
-Oskarilla ja hänen veljellään on Oskarin FB:n mukaan eri sukunimet
-Heidin FB:n perusteella hänen kaverinsa ovat kaikki naispuoleisia
-Kumpikaan ei ole harrastanut minkäänlaista lihasvoiman kasvatukseen tähtävää liikuntaa ohjelman aikana - ainakaan sitä ei ole näytetty katsojille. (Oskari poistui eräässä vaiheessa "salille", mutta sitä ei jostakin syystä näytetty, joten väitteen todistusarvo on olematon) Myöskin aerobinen liikunta on rajoittunut pelkästään yhdellä kerralla tapahtuneeseen metsässä samoiluun.
-Monenko naisen kanssa Oskari on asunut? Miksi hän on epäonnistunut 20 vuoden ajan perheen perustamisessa?
-Miksi Heidi ei ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä?
-Miksi Heidin pöydällä on kullattu raamattu ja asunnossaan ala-astelaiselle tytölle tyypillistä rekvisiittaa kuten ilmapalloja?-Mitä yksisarvinen symboloi Heidille? Hänellä on FB:ssä kuvia, missä hän poseeraa yksisarvinen päästään sojottaen - hiusten ja meikin ollessa yksisarvisen "värikästä harjaa" muistuttava ja mainituissa ilmapalloissa on yksisarvisen kuvia.
TÄMÄ TALVIAJAN VAIKUTUKSESTA OSKARIN JA HEIDIN AVIOLIITTOON TIEDETÄÄN NYT:
-Heidillä on nukahtamisvaikeuksia
-Oskarin pinna on kiristynyt eikä hän tiedä miksi
Tässä keskustelussa häiritsee kovasti tämä jatkuva leimaaminen, niin osallistujien kuin kommentin kirjoittajien. Ymmärrättekö, että voi keskustella ihan vain yksittäisistä tilanteista ja ihmisen käyttäytymisestä ilman pitkälle vedettyjä oletuksia "Selvä narsisti". Tai miksi alkaa ruotimaan jotain toisen kirjoittajan ominaisuutta "Mikäs psykologi sä olet", fiksut ihmiset näkevät tällaisen epäolennaisena ajanhukkana. Täällä 60+ Erkki voikin olla Elisa 25-vee, joten mitä väliä mitä kukin väittää olevansa. Onneksi hyvää kommentointia myös aiheesta löytyy.
Täällä näyttäisi nyt olevan oikein komppania tuon Heidin kannattajiia ( sukulaiset, ystävät) liikkeellä kirjoittelemassa.
Olen 42 vuotias mies ja senvuoksi kommentoin vaikka muuten ei niin koko juttu kiinnostaisikaan, mutta tuo koko juttu on kuin entisestä elämästäni.
Exäni oli myös, kuten Heidikin, isänsä "PRINSESSA" Ja tietenkin oletti ja vaati samaa prinsessakohtelua myös minulta.
Minä hain tasavertaista parisuhdetta.
En minäkään vaatinut kuningasmaista kohtelua.
Ja voi luoja niitä kilareita mitä exäni sai.
Tinttaili kuin viisivuotias.
Sulkeuduin kokonaan, oikeasti jo pelkäsin häntä. Piti kauan miettiä aina, että mitä milloinkin uskaltaa sanoa välttääkseen kohtauksen.
Olisi paljon kerrottavaa, mutta jätän tähän.
Nyt minulla on tasavertainen parisuhde, jossa ei ole siniverisiä😉
Mhgykj kirjoitti:
Minusta tuon kohteliaisuuden sanomisen panttaaminen ei _yksistään_ ole kummoinen juttu. Oskarin toiminnassa on monta tuollaista tilannetta, joissa lämmön osoittamisen sijaan hän jättää lämmön antamatta: empatian, kehun, kuuntelun, halauksen tai kosketuksen, kärsivällisyyden...
Sen sijaan, kun on mahdollista nakertaa myönteistä käsitystä Heidistä, Oskari ei jätä tilaisuutta käyttämättä. Esim. ensivierailulla Heidin mummin luo Oskari piikittelee Heidiä "liittoutuen" Heidin mummin kanssa. Mitäpä, jos hän olisi sanonut, että joo, olet nopea liikkeissäsi, ja silti ihana muru, niinkuin mummillesikin? Pointti on, että Heidi on inhimillinen, Oskarista ei tätä voi sanoa.
Ongelmallisesti käyttäytyvän puolison ei tarvitse olla mikään pyhäkoulun priimusoppilas voidakseen sanoa, että käytöksesi on jatkuvasti loukkaavaa, mulle tulee siitä paha mieli ja turvaton olo.
Oskari käyttäytyy kuin valittava asiakas: vaimo ei ole sitä mitä tilasin, ruikuti ruikuti. Oma rakentava käytös puuttuu.
Mikään parisuhdeterapiapuhe ei tällaiseen Oskarin esiintuomaan tunnekylmään käytökseen auta: lopulta ratkaisevaa on, onko Heidillä tai sen puoleen Oskarilla _luottavainen ja mukava olo_ olla yhdessä. Ei siltä näytä. Oskari on koko ajan naama mutrulla. Oskari ei esim Tanskasen luona sanonut, että olet mulle Heidi tärkeä, vaan takelteli _omaa_ perhehaave-tarinaansa. Ei varmaan tullut Heidille sellainen olo, että kylläpä Oskari juuri minun kanssa haluaa perhehaavetta koettaa toteuttaa.
Miksi Oskarin olisi pitänyt sanoa asia jotenkin muuten? Tai haluta perhettä Heidin kanssa?
Oskarin kannalta on fiksuinta jättää Heidi. Nainen joka pimahti Napakympistä ja lähti yksin festareille.
Harmittaa miten päin metsää noiden homma meni, ihan vain kiukuttelulla. Tässä nähtiin myös, miten eri tavoin kaksi ihmistä reagoi paineenalaisena ja suuttuneena: 1. Hyökkäävä ja syyllistävä, 2. Vetäytyvä ja uhriutuva.
Asiantuntijat tekivät oikein, kun valitsivat Heidille rauhallisen miehen, mutta 38-v nainen pitäisi ymmärtää viimeistään tämän jälkeen, että ei toiselle voi kiukutella jatkuvasti. Ei kukaan jaksa sellaista. Varsinkaan tuore miesystävä. Vaikka on tunneihminen, niin omista tunteista pitää ottaa (pre-)vastuu eli malttia jättää asioita sanomatta, jos haluaa viettää tasapainoista arkea. Hyökkäämällä saa toisen lukkoon ja suuttumaan, asiat ei selviä.
Oskari taas on tosi varovainen siinä, mitä sanoo. Hän tarvitsee reippaan naisen, mutta harva nainen, varsinkaan reipas, jaksaa sulkeutuvaa miestä kovin pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näyttäisi nyt olevan oikein komppania tuon Heidin kannattajiia ( sukulaiset, ystävät) liikkeellä kirjoittelemassa.
Olen 42 vuotias mies ja senvuoksi kommentoin vaikka muuten ei niin koko juttu kiinnostaisikaan, mutta tuo koko juttu on kuin entisestä elämästäni.
Exäni oli myös, kuten Heidikin, isänsä "PRINSESSA" Ja tietenkin oletti ja vaati samaa prinsessakohtelua myös minulta.
Minä hain tasavertaista parisuhdetta.
En minäkään vaatinut kuningasmaista kohtelua.
Ja voi luoja niitä kilareita mitä exäni sai.
Tinttaili kuin viisivuotias.
Sulkeuduin kokonaan, oikeasti jo pelkäsin häntä. Piti kauan miettiä aina, että mitä milloinkin uskaltaa sanoa välttääkseen kohtauksen.
Olisi paljon kerrottavaa, mutta jätän tähän.
Nyt minulla on tasavertainen parisuhde, jossa ei ole siniverisiä😉
No hyvä, että vakja on nyt löytänyt kantensa. Se, että te ette sopineet yhteen on yhtä paljon sinun kuin eksäsi vika, turha tehdä siitä mitään syyllisyyskysymystä. Ette osanneet kartoittaa tarpeitanne ja tyylejänne ennen yhtenmenoa.
Jos toinen on more is more -tyyppi ja toinen askeetti, jompi kumpi tai molemmat kärsivät suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näyttäisi nyt olevan oikein komppania tuon Heidin kannattajiia ( sukulaiset, ystävät) liikkeellä kirjoittelemassa.
Olen 42 vuotias mies ja senvuoksi kommentoin vaikka muuten ei niin koko juttu kiinnostaisikaan, mutta tuo koko juttu on kuin entisestä elämästäni.
Exäni oli myös, kuten Heidikin, isänsä "PRINSESSA" Ja tietenkin oletti ja vaati samaa prinsessakohtelua myös minulta.
Minä hain tasavertaista parisuhdetta.
En minäkään vaatinut kuningasmaista kohtelua.
Ja voi luoja niitä kilareita mitä exäni sai.
Tinttaili kuin viisivuotias.
Sulkeuduin kokonaan, oikeasti jo pelkäsin häntä. Piti kauan miettiä aina, että mitä milloinkin uskaltaa sanoa välttääkseen kohtauksen.
Olisi paljon kerrottavaa, mutta jätän tähän.
Nyt minulla on tasavertainen parisuhde, jossa ei ole siniverisiä😉
Peukuista päätellen suomalaisissa löytyy vapaaehtoisesti ankeuttavia askeettisia talonpoikia runsaasti. Miksei voisi elää elämäänsä vähän yltäkylläisemmin?
Vierailija kirjoitti:
Heidi ja Oskari on juuri kommunikointikysymys. Minusta se näkyy parhaiten siinä kun he katsovat häävideota.
Muille Oskari kyllä sanoo että onpa hänellä käynyt tuuri. Heidille ei, miksi ihmeessä? Muille sanoo että on kaunis, Heidille itselle että oot ihan ookoo. Mitä!?
Ehkä Oskari on kasvatettu tällä perinteisellä, älä kehu lasta ettei se ylpisty. Nämä vanhemmat puhuvat sitten naapureille ja kaikille jotka osuvat kohdalle, että se meidän Eetu onkin siellä kaupungissa sellaisessa hyvässä työssä. Kun Eetu käy vanhemmillaan, nämä puhuvatkin, että Siskosi Sirpa saikin juuri ylennyksen.
Olen todistanut tätä nimittäin ihan käytännössä oman exän perheessä.
Heidiä isä kutsuu prinsessaksi ihan avoimesti. Heidi on tottunut, että ihmisten tunteet näkyy heidän sanoissa. Mitä muutakaan hän voi sitten ajatella, kun toinen ei sano mitään rohkaisevaa, tai yhtään mitään, että ei tämä ainakaan mitään positiivista vaimoaan kohtaan tunne?Oskari puhuu lisäksi kameralle tosi ilkeästi, mutta suoraan Heidille ei siitä mitään. Todella outoa passiivisagressiivista käytöstä. Edessä päin esittää nöyrää, takana viiltävää kritiikkiä. Jos hän olisi nainen, olisi jo kuitattu katkeraksi akaksi.
Kai te nyt näette ettei ne kommentit sano "voi miten tämän selvittäisi" vaan "näettehän kaikki mitä joudun kestämään tuon hullun kanssa, Enkös olekin ihan syytön tähän".
Aikuiset ihmiset eivät ole prinsessoja...
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa miten päin metsää noiden homma meni, ihan vain kiukuttelulla. Tässä nähtiin myös, miten eri tavoin kaksi ihmistä reagoi paineenalaisena ja suuttuneena: 1. Hyökkäävä ja syyllistävä, 2. Vetäytyvä ja uhriutuva.
Asiantuntijat tekivät oikein, kun valitsivat Heidille rauhallisen miehen, mutta 38-v nainen pitäisi ymmärtää viimeistään tämän jälkeen, että ei toiselle voi kiukutella jatkuvasti. Ei kukaan jaksa sellaista. Varsinkaan tuore miesystävä. Vaikka on tunneihminen, niin omista tunteista pitää ottaa (pre-)vastuu eli malttia jättää asioita sanomatta, jos haluaa viettää tasapainoista arkea. Hyökkäämällä saa toisen lukkoon ja suuttumaan, asiat ei selviä.
Oskari taas on tosi varovainen siinä, mitä sanoo. Hän tarvitsee reippaan naisen, mutta harva nainen, varsinkaan reipas, jaksaa sulkeutuvaa miestä kovin pitkään.
No olisiko Heidin sitten pitänyt vaan heti lempata Oskari? Kun hiljaa odottelemallakaan Oskari tuskin olisi alkanut näyttää tunteitaan. Provosoimalla on mahdollista herättää toisessa reaktio. En usko Heidin käyttäneen sitä tahallaan, koska meille näytettiin sivistyneitä keskusteluyrityksiä. Mutta painekäytös on ihmisen alitajuisia selviytymismekanismeja, tässä tapauksessa katsoa auttaako härkintä kun asiallisuus ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä näyttäisi nyt olevan oikein komppania tuon Heidin kannattajiia ( sukulaiset, ystävät) liikkeellä kirjoittelemassa.
Olen 42 vuotias mies ja senvuoksi kommentoin vaikka muuten ei niin koko juttu kiinnostaisikaan, mutta tuo koko juttu on kuin entisestä elämästäni.
Exäni oli myös, kuten Heidikin, isänsä "PRINSESSA" Ja tietenkin oletti ja vaati samaa prinsessakohtelua myös minulta.
Minä hain tasavertaista parisuhdetta.
En minäkään vaatinut kuningasmaista kohtelua.
Ja voi luoja niitä kilareita mitä exäni sai.
Tinttaili kuin viisivuotias.
Sulkeuduin kokonaan, oikeasti jo pelkäsin häntä. Piti kauan miettiä aina, että mitä milloinkin uskaltaa sanoa välttääkseen kohtauksen.
Olisi paljon kerrottavaa, mutta jätän tähän.
Nyt minulla on tasavertainen parisuhde, jossa ei ole siniverisiä😉No hyvä, että vakja on nyt löytänyt kantensa. Se, että te ette sopineet yhteen on yhtä paljon sinun kuin eksäsi vika, turha tehdä siitä mitään syyllisyyskysymystä. Ette osanneet kartoittaa tarpeitanne ja tyylejänne ennen yhtenmenoa.
Jos toinen on more is more -tyyppi ja toinen askeetti, jompi kumpi tai molemmat kärsivät suhteessa.
Usein prinsessat ovat nothing is enough tyyppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa miten päin metsää noiden homma meni, ihan vain kiukuttelulla. Tässä nähtiin myös, miten eri tavoin kaksi ihmistä reagoi paineenalaisena ja suuttuneena: 1. Hyökkäävä ja syyllistävä, 2. Vetäytyvä ja uhriutuva.
Asiantuntijat tekivät oikein, kun valitsivat Heidille rauhallisen miehen, mutta 38-v nainen pitäisi ymmärtää viimeistään tämän jälkeen, että ei toiselle voi kiukutella jatkuvasti. Ei kukaan jaksa sellaista. Varsinkaan tuore miesystävä. Vaikka on tunneihminen, niin omista tunteista pitää ottaa (pre-)vastuu eli malttia jättää asioita sanomatta, jos haluaa viettää tasapainoista arkea. Hyökkäämällä saa toisen lukkoon ja suuttumaan, asiat ei selviä.
Oskari taas on tosi varovainen siinä, mitä sanoo. Hän tarvitsee reippaan naisen, mutta harva nainen, varsinkaan reipas, jaksaa sulkeutuvaa miestä kovin pitkään.
Minuakin harmittaa miten nuo kaksi paria (Heidi, Oskari ja Katja, Olli) karauttivat karille liitoissaan. Mutta eipä millään asiantuntijat kykene aina onnistumaan siinä missä nämä ihmiset itsekään eivät ole onnistuneet. Etukäteen eniten pohdin onnistuuko Anniina ja Ville. Ovat molemmat kiireisiä, ja minusta Ville katseli aluksi hämmentyneenä uutta puolisoaan, ei niin avoimen ihastuneesti kuin Oskari ja Olli tekivät. No, väärässä olin.
Täällä on ihmeellinen henki: mennään jomman kumman puolelle noissa liitoissa, mustamaalataan toista ja häntä ymmärtäviä kommentoijia. Keskustelu varmaan heijastaa ihmisten omia parisuhdetaitoja? Toivottavasti ei, eikä toivottavasti myöskään ammattitaitoa (tämä "lääketieteellisessä tiedekunnassa psykologiksi valmistunut" kommentoija. Faktat kannattaa edes googlata kohdilleen ennen kuin trollaa palstalla).
Minusta kaikki osallistujat ovat mieleltään terveitä, turha ketään ruveta narsisti tai muilla leimoilla herjaamaan. Ilman muuta myötätunto menee joidenkin ihmisten puolella tätä katsoessa. Oskarista on piirtynyt suomalaisen perusäijän kuva niin hyvässä kuin pahassa. Hänellä halu saada perhe, ja on hakeutunut ohjelmaan koska haluaa apua. Varmasti siihen saa jo näiltä asiantuntijoilta, ehkä haluaa jatkaa itsensä avaamisen kykyä jossain terapiassa tämän jälkeen? Katjan kannattaisi tehdä samoin, hän ei ihan taida ymmärtää vielä itseään, ja suojautuu paksun kuoren taakse. Heidin kannattaisi varmaan hetkeksi pysähtyä miettimään mitä haluaa, ehkä parisuhde ei ole häntä varten, onnellisempi ilman? Ja Anniinalle ja Ville paljon onnea jatkoon, heillä paljon jo yhteisiä haaveita ja tulevaa yhteistä elämää - ja edessä kaikki ne yhteiselämän haasteet ja ilot kuin meillä muillakin, eri tavoin kumppanimme löytäneillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä näyttäisi nyt olevan oikein komppania tuon Heidin kannattajiia ( sukulaiset, ystävät) liikkeellä kirjoittelemassa.
Olen 42 vuotias mies ja senvuoksi kommentoin vaikka muuten ei niin koko juttu kiinnostaisikaan, mutta tuo koko juttu on kuin entisestä elämästäni.
Exäni oli myös, kuten Heidikin, isänsä "PRINSESSA" Ja tietenkin oletti ja vaati samaa prinsessakohtelua myös minulta.
Minä hain tasavertaista parisuhdetta.
En minäkään vaatinut kuningasmaista kohtelua.
Ja voi luoja niitä kilareita mitä exäni sai.
Tinttaili kuin viisivuotias.
Sulkeuduin kokonaan, oikeasti jo pelkäsin häntä. Piti kauan miettiä aina, että mitä milloinkin uskaltaa sanoa välttääkseen kohtauksen.
Olisi paljon kerrottavaa, mutta jätän tähän.
Nyt minulla on tasavertainen parisuhde, jossa ei ole siniverisiä😉Peukuista päätellen suomalaisissa löytyy vapaaehtoisesti ankeuttavia askeettisia talonpoikia runsaasti. Miksei voisi elää elämäänsä vähän yltäkylläisemmin?
Samoin ajattele, että miten ankeita liittoja ihmisillä mahtaa oikein olla ja kuinka vähäistä ja niukkaa on kommentointi? Ja suurimmalle osalle se on ihan riittävä ja ok.
Mitä pahaa on siinä, että tunteita ilmaistaan ja puoliso kehutaan?
Ilomaisu prinsessa ei ole pelkästään negatiivinen, sitä ei nyt pidä ottaa niin tosikkomaisesti. Kuin nyt jotkut ovat ottaneet.
Misä voin ihan sanoa miehelleni, että olen minun prinssin, se eiyarkoita, että minun pitäisi häntä palvoa ja palvella kuin prinssin, osoitan vain sillä että minulla on käynyt hyvä tuuri ja hän on hyvä mies. Samoin voi mies sanoa vaimoaan prinsessaksi tai kuningattareksi, se ei tarkoita, että mies on naisen kamaripalvelija kirjaimellisesti, mutta tRkoittaa, että mies kunnioittaa ja on valmis hemmottelemaankni vaimoaan koska vaimo on sen arvoinen.
Onhan paljon muitakin hellittelynimiä, kulta, muru, rakas, murmeliini, muruliini jne. Ihan mitä tahansa.
Mikai sitten prinsessa tai prinssi on sen pahempi tai huonompi?
Muistaakseni niinkin älykäs ihminen kuin Esa Saarinen kutsuu vaimoaan kuningattareksi. Ihan julkisestikin. Eikä varmaan turhaan, saa varmaan itsekin hyvää ja kuninkaallista kohtelua vaimostaan, positiivisessa mielesssä eikä kummpihaan tunne itseään toisen alistamaksi tai alempiarvoiseksi.
Kunnioittavat toisiaan, jopa paljon enemmän kuin nämä jäyhät ja niukasti tunteitaan jakavat jotka eivät edes kutsu toisiaan koskaan millään lempinimellä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näyttäisi nyt olevan oikein komppania tuon Heidin kannattajiia ( sukulaiset, ystävät) liikkeellä kirjoittelemassa.
Olen 42 vuotias mies ja senvuoksi kommentoin vaikka muuten ei niin koko juttu kiinnostaisikaan, mutta tuo koko juttu on kuin entisestä elämästäni.
Exäni oli myös, kuten Heidikin, isänsä "PRINSESSA" Ja tietenkin oletti ja vaati samaa prinsessakohtelua myös minulta.
Minä hain tasavertaista parisuhdetta.
En minäkään vaatinut kuningasmaista kohtelua.
Ja voi luoja niitä kilareita mitä exäni sai.
Tinttaili kuin viisivuotias.
Sulkeuduin kokonaan, oikeasti jo pelkäsin häntä. Piti kauan miettiä aina, että mitä milloinkin uskaltaa sanoa välttääkseen kohtauksen.
Olisi paljon kerrottavaa, mutta jätän tähän.
Nyt minulla on tasavertainen parisuhde, jossa ei ole siniverisiä😉
Tässä sitten löytyi Oskari II. Ja ei taaskaan mitään vikaa itsessä, vaan ihan kaikki oli siinä eksässä.
Ja nyt on sitten yhdessä kaksi puhumatonta tosikkoa, onneksi olkoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa miten päin metsää noiden homma meni, ihan vain kiukuttelulla. Tässä nähtiin myös, miten eri tavoin kaksi ihmistä reagoi paineenalaisena ja suuttuneena: 1. Hyökkäävä ja syyllistävä, 2. Vetäytyvä ja uhriutuva.
Asiantuntijat tekivät oikein, kun valitsivat Heidille rauhallisen miehen, mutta 38-v nainen pitäisi ymmärtää viimeistään tämän jälkeen, että ei toiselle voi kiukutella jatkuvasti. Ei kukaan jaksa sellaista. Varsinkaan tuore miesystävä. Vaikka on tunneihminen, niin omista tunteista pitää ottaa (pre-)vastuu eli malttia jättää asioita sanomatta, jos haluaa viettää tasapainoista arkea. Hyökkäämällä saa toisen lukkoon ja suuttumaan, asiat ei selviä.
Oskari taas on tosi varovainen siinä, mitä sanoo. Hän tarvitsee reippaan naisen, mutta harva nainen, varsinkaan reipas, jaksaa sulkeutuvaa miestä kovin pitkään.
No olisiko Heidin sitten pitänyt vaan heti lempata Oskari? Kun hiljaa odottelemallakaan Oskari tuskin olisi alkanut näyttää tunteitaan. Provosoimalla on mahdollista herättää toisessa reaktio. En usko Heidin käyttäneen sitä tahallaan, koska meille näytettiin sivistyneitä keskusteluyrityksiä. Mutta painekäytös on ihmisen alitajuisia selviytymismekanismeja, tässä tapauksessa katsoa auttaako härkintä kun asiallisuus ei toimi.
Nämä parit saavat soitella asiantuntijoille kun tarvetta on, esim. Olli jossain vaiheessa sanoi niin tehneensä. Käyttiköhän Heidi tuota korttia? Tuossa kohtauksessa, missä Heidi painosti Oskaria puhumaan taustalla Mariannan kommentti ettei toista voi pakottaa avautumaan, voi käyttää itseään esimerkkinä, avautuu itse. Ja luo toiselle turvallisen olon avautua. Tässä tapauksessa ehkä tuo turvallinen ilmapiiri on ollut se ongelma: Heidi ei koe oloaan tuvalliseksi, ja siksi yrittää kiskoa Oskarista niitä turvan tunnetta tuovia lauseita, Oskari taas on hämmentynyt Heidin voimakkaista ja nopeista mielialan muutoksista, pelkää ettei osaa sanoa kuin vääriä sanoja jotka saavat Heidin enemmän tolaltaan ja siksi sulkeutuu. Asiantuntija tuo turvallisen ympäristön puhua, siksi varmaan Oskari kykeni puhumaan noissa sessioissa paremmin kuin kahdestaan Heidin kanssa.
6581 lisää, sorry kirjoitusvirheet, automaattinen kirjoitus.
Prinsessan vastinpari ei ole palvelija tai talonpoika vaan prinssi. Mutta jos ei tunne itseään prinssiksi, voi olla vaikea hehkuttaa kumppaniaan.
Anniina ja Ville ovat esimerkki more is more -parista ja mitä sillä saa aikaan.
Ville ja Anniina ovat ihana pari, mutta mitä sillä jatkuvalla hekottelulla peitellään? Hermostuneisuutta/jännitystä vai jotain muuta? Villen hekottelu varsinkin on hieman liian yltiömäistä.