Ensitreffit Alttarilla Official 2019
Kommentit (7445)
Vierailija kirjoitti:
Heidi ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi. Shoppailu, meikit, kaverit ja vatvominen. Alussa kun hän kertoi mummostaan, ajattelin että ihanaa, pitää huolta vanhuksesta. Tilanne osottautikin ihan toiseksi, Heidi onkin enemmänkin lapsen roolissa nuorekkaan mummonsa kanssa.
Olet aivan oikeassa tässä.
"Tässä mä nyt ollaan, kun mistään ei voida keskustella"
Sehän tämän liiton karikoksi muodostui, tuo helvetin vastaamattomuus ja hyminä.
Eihän tuo Oskari ole kykenevä mihinkään keskusteluun paitsi siihen, että haukkuu ja mustamaalaa Heidiä kameroille, omaan vihjailevaan tyyliinsä.
Anniina on naisista eniten elämää nähnyt ihan ammattinsakin puolesta. Muista ei saasellaista vaikutelmaa ja tulee mieleen, että onko avara elämänkatsomus syy myös avaraan suhtautumiseen miehen suhteen. Nämä 2 muuta elää vieläl apsuuden kaikkivoipaisuuden ikeessä ja elävät minä-minä maailmaa.
Täytyy kyllä Ollin suhteen sanoa, että osan konflikteista aiheuttaa itse, koska ei suostu keskustelemaan. Hän puhuu mieluusti vain niistä asioista, joista itse tykkää käsitellä.
Oskari ja Heidi on kyllä molemmat ihan painajaisia puolisoksi. Toinen ei puhua pukahda ja toinen on draamalaama.
Toi Heidi on uskomaton! All i can say...
Vierailija kirjoitti:
Heidi antaa kylmää kyytiä Oskulle:D
Heh, runtua tosiaan tulee ja se on tollaselle mykkäpellelle ihan oikein! Heidi on aivan loppu odottamaan 3 päivää Oskarin vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen hyväsyntää kerjäävä koiranpentu.
Bingo. Tuo on tasan se, mikä minullekin tulee Ollista mieleen (ihan samaa koiranpentu-sanaa olen käyttänyt), tuli mieleen aiemman kauden Eetusta, ja on tullut mieleen joistakin omista tutuistani.
Ja se on ominaisuus, joka saa minut karttamaan ihmistä. Ehkä en sitten vain ole tarpeeksi empaattinen. Ja ehkä Katja on kanssani samaa maata.
Ja jos oikein kovasti kaipaa hyväksyntää, voi toisen ihan neutraalitkin mutta suorat kommentit kuulla tölvimisenä.
Eli jos joku kaipaa tukea tai ei ole vahvoilla tai ihan mitä vaan kärsii epävarmuudesta, niin se ärsyttää? Oletko varma ettei kyse ole siitä että toisen epävarmuus meinaa tyhjentää sen ilmapallokuoren, konka olet puhaltanut oman epävarmuutesi ympärille?
En tietenkään ole siitä varma! En ole mitään sellaista väittänytkään. Pidän hyvin mahdolliselta, että minusta tuntuu siltä miltä tuntuu ihan siksi, että jouduin jo aika pienenä pärjäilemään paljon itsekseni. Joten, missä se ilmapallokuori?
Mutta sen kuitenkin huomaan, että tuollainen hyväksynnän kerjuu tuntuu minusta vastenmielisteltä, oli syy tähän tunteeseen mikä tahansa. Sen pohjalta voisin ymmärtää Katjaa kyllä. Ehkä se toisten mielestä on vain suloista herkkyyttä.
Ja siltä minusta kyllä vaikuttaa, että muilta paljon hyväksyntää toivovat kokevat neutraalitkin reaktiot herkästi tölvivinä. Kun eivät ne olleetkaan niin hyväksyviä kuin toivottiin.
jeesusonherra kirjoitti:
Oskarin ja Heidin tapauksessa on kyse hyvinkin klassisesta ongelmasta. Kommunikaatio tökkii kun kumpikaan ei katso peiliin. Kyllä molemmissa on yhtä paljon vikaa tässä tilanteessa.
Heidi ylireagoi kaikkeen ja dramatisoi asioita liikaa, ja haluaa asioiden tapahtuvan heti. Vaikuttaa liian vihamieliseltä rauhaa rakastavan Oskarin mielestä. Hieman lapsellista käytöstä nelikymppiseltä.
Oskari taas on hiiiidas. Mumisee ja puhuu mutta ei puhu asioista, joista pitäisi. Mielestäni on erikoista että aikuinen mies ei pysty keskustelemaan asioista, pitää odottaa useampaa päivää tms. miksi? Vai onko tämä vain pelkoa, tiedä häntä. Mikä tämän ikäluokan 30-50 vuotiaita miehiä vaivaa kun ei voida puhua? Hieman lapsellista käytöstä nelikymppiseltä.
Kaksi väärää ihmistä naitettu toisilleen selkeästi. Ei jatkoon.
Tässä on kyse klassisesti temperamenttieroista.
Heidin puolustukseksi on sanottava, että hän antoi Oskarille eteisessä vielä yhden tilaisuuden puhua asia läpi. "Eikö sua yhtään ihmetytä, miks oon tällainen?" ... Oskaria kiinnosti kuulla vastaus 3 päivän päästä. Olis mullakin mennyt hermo, ja ilmeisesti pariskunnan kommunikointi on koko ajan tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
"Tässä mä nyt ollaan, kun mistään ei voida keskustella"
Sehän tämän liiton karikoksi muodostui, tuo helvetin vastaamattomuus ja hyminä.
Eihän tuo Oskari ole kykenevä mihinkään keskusteluun paitsi siihen, että haukkuu ja mustamaalaa Heidiä kameroille, omaan vihjailevaan tyyliinsä.
Heidikö se siellä? Vai Heidin teinikaveri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanomisen ja rehellisyyden hyötyjä
Suoruudesta ja rehellisyydestä ei ole koskaan hyötyä. En kerro lapsilleni, että sinä olet vähemmän älykäs kuin tuo toinen, vaikka lapsissani selviä lahjakkuuseroja onkin.
En kerro töissä alaisilleni, että sinä olet huonompi työntekijä kuin tuo toinen, vaan sen sijaan yritän kannustaa kaikkia eteenpäin heidän omista lähtökohdistaan käsin. Siitä tulee kaikille paljon parempi mieli ja se kasvattaa tuottavuutta.
En odota mieheltäni suoraa mielipidettä mekostani, vaan toivon hänen kertovan asian vähän kierrellen, jos se on kielteinen. Hän voi vaikka sanoa, että mekossasi on kivaa se, että... mutta minä pidän enemmän siitä toisesta.
Sosiaalinen lahjakkuus tarkoittaa kykyä kertoa toiveensa, tarpeensa ja näkemyksensä avoimesti, mutta samalla toista ihmistä tukien. Sosiaalisesti lahjakas osaa olla suora ja avoin, mutta samalla välttää puhetavan, joka uhkaa toisen ihmisen perusturvallisuutta ja omanarvontuntoa.
Vetäytyvä ja vähän puhuva introverttikin voi olla sosiaalisesti tavattoman lahjakas, jos hän pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan ja kertomaan näkemyksensä niin, ettei ylitä niillä toisen ihmisen rajoja.
Lapsia ja alaisia kohtaan käyttäytyisin samoin, jos minulla niitä olisi (ei ole kumpiakaan).
Mutta: Mekostani haluaisin kuulla suoran mielipiteen eikä mitään kiertelyä!
Voisiko sekin olla sosiaalista lahjakkuutta, että havaitsee, että minun perusturvallisuuttani kiertely horjuttaa?
Varmaan olisi kannattanut Oskarille tarjota yksityistunteja noiden ammattilaisten luona. Ehkä heillä olisi ollut antaa Oskarille eväitä siihen, kuinka naisen kanssa toimitaan ja kuinka olisi kohteliasta keskustella asiasta eikä vain lähteä tilanteesta ovet pamahdellen pois.
Heidi sanoo, että ovat Oskarin kanssa puhuneetkin Napakympistä. Ja silti ukko ei maininnut osallistumisestaan. Onhan toi nyt todella outoa.
Aaaiiii jumallaaaauuuut tuota Heidiä tuolla vastaanotolla. Aivan uskomaton tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kohta, missä Katja lohkaisee Ollin avioliiton tullessa puheeksi olevansa mensan jäsen, hipaisee älykästä keskustelua, mutta ei siksi mitä "tunnustetaan" vaan että ollaan ns. samalla sivulla. Minusta näiden keskustelu ei ole erikoisen älykkömäistä. Ihmettelen että amk-koulutetusta naisesta tehdään älykkö. Ja Ollillekin asia vaikuttaisi olevan jotenkin suhteettoman merkittävä, sekä puolison valintaperusteena että asenteena.
Eihän yliopistossa tarvitse kuin lukea muutama tiiliskivi omaehtoisesti, istua parit tentit ja tehdä gradu/teettää gradu osin vaikka kaverilla, joka hallitsee tilastot ym. Muutaman vuoden käy siellä pierasemassa ja maisteri olet.
Joskus se oli noin helppoa, mutta nykyään on kaiken maailman pakollisia ryhmätöitä vähän kurssilla kuin kurssilla. Nopeasti omin päin opiskelusta on tehty mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan joka ikinen muu ihminen tällä kaudella on kypsä ja järkevä, kykenee varmasti suhteeseen kunhan sopiva match tulee kohdalle. Mutta Heidin luulen saavan osakseen pitkää yksinäisyyttä ja surullista, ei-arvokasta ikääntymistä. Sellainen myötähäpeää herättävä, harhainen ikiprinsessa pinkissä huulipunassa ja runsaassa poskipuna+korostuskynä -yhdistelmässään. Jota lapset jää tuijottamaan kaupassa ja täytyy kiirehtiä pois, ennenkuin huomauttavat jotain noloa.
Älå viitsi olla noin ilkeä. Taas hyvä esimerkki nettikiusaamisesta. Kyllä olen samaa mieltä lähestulkoon kaikkien kanssa siitä, että Heidi tuntuu olevan ailahtelevainen ja suorastaan lapsellinen eikä ilmeisesti ole hirveästi kokemusta parisuhteista, ei olisi ikimaailmassa pitänyt ottaa ohjelmaan noin arvaamatonta ihmistä. Mutta miksi kommentoida noin rumasti? Toivottavasti et puhu lapsillesi noin ja opeta arvostelemaan ihmisiä.
En puhu, en varmasti :) olen jo saanut tuosta kommenttia, ja luettuani itse uudestaan tekstini (useaan kertaan) mietin miksi edes kirjoitin kommentin. Ajattelin sen kuvaavan Heidin tulevaisuuden kauhukuvaa, hauskastikin. Olen oikeasti mukava ja ystävällinen ihminen, en tiedä miksi Heidin keskenkasvuisuus nyppii näin kovasti. Säälittää tuo Oskari.
Katsoiko joku jo ensi viikon jakson 👀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidin käytöksestä huomaa, että on tottunut pomputtelemaan miehiä draamailulla. Oskaria en moittisi hitaaksi, ei vain ole hänen tyyliä lähteä mukaan oikutteluihin.
Heidin käytöksestä huomaa, ettei hänen ole ollut miesten kanssa tekemisissä sitten ala-asteella esitettyjen tiernapoikien. Hänen fb-profiili kertoo korutonta kertomaa, esim hänen kuvillaan saattaa olla 60 laikkausta, joista 59 on naisia. Mistä tämä kertoo asiantuntijoille, jotka valitsivat hänet yleensäkään ohjelmaan? Ei Ensitreffit Alttarilla ohjelman tulisi olla ihmisille, jotka hetken mielijohteesta lähtevät etsimään puolisoa tilanteessa, missä heillä ei ole mitään tekemistä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Täsmälleen samaa mieltä. Täällä palstalla esiintyy näitä maratonkirjoittajia, jotka kuvittelevat olevansa asiantuntijoita suhteiden ja tunne-elämän saralla. Nuhjaantuneesta keittiöstä ponnistavia keittiöpsykologeja, joiden asiantuntemus rajoittuu pussikeiton valmistamiseen, mikä sekin usein epäonnistuu. Onkohan kirjoittaja Heidi itse? Kuka muu voi olla noin väärässä "analyyseineen"?
No enpä sanois ketään keittiöpsykologiksi kahden virkkeen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
jeesusonherra kirjoitti:
Oskarin ja Heidin tapauksessa on kyse hyvinkin klassisesta ongelmasta. Kommunikaatio tökkii kun kumpikaan ei katso peiliin. Kyllä molemmissa on yhtä paljon vikaa tässä tilanteessa.
Heidi ylireagoi kaikkeen ja dramatisoi asioita liikaa, ja haluaa asioiden tapahtuvan heti. Vaikuttaa liian vihamieliseltä rauhaa rakastavan Oskarin mielestä. Hieman lapsellista käytöstä nelikymppiseltä.
Oskari taas on hiiiidas. Mumisee ja puhuu mutta ei puhu asioista, joista pitäisi. Mielestäni on erikoista että aikuinen mies ei pysty keskustelemaan asioista, pitää odottaa useampaa päivää tms. miksi? Vai onko tämä vain pelkoa, tiedä häntä. Mikä tämän ikäluokan 30-50 vuotiaita miehiä vaivaa kun ei voida puhua? Hieman lapsellista käytöstä nelikymppiseltä.
Kaksi väärää ihmistä naitettu toisilleen selkeästi. Ei jatkoon.
Tässä on kyse klassisesti temperamenttieroista.
Heidin puolustukseksi on sanottava, että hän antoi Oskarille eteisessä vielä yhden tilaisuuden puhua asia läpi. "Eikö sua yhtään ihmetytä, miks oon tällainen?" ... Oskaria kiinnosti kuulla vastaus 3 päivän päästä. Olis mullakin mennyt hermo, ja ilmeisesti pariskunnan kommunikointi on koko ajan tuollaista.
Sehän oli avioliitto heillä tälläistä kokoajan ja mitä kuulin Oskarin kavereilta, niin tälläisestä käytöksestä he "varoittelivat". Muuten kuulemma ihan asiallinen kaveri tuo Oskari, mutta ei halua kuulla mitään negatiivista, ei halua kertoa mitään negatiivista ja inhottavan asian esiin noustessa vetää tuon mykkäkortin esiin. Ja jos vähänkin joutuu poikkiteloin Oskarin kanssa, niin alkaa kuulemma tuollainen mustamaalaaminen.
Mulla ei olis kestänyt hermo tuota Heidiä.