Ensitreffit Alttarilla Official 2019
Kommentit (7445)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan joka ikinen muu ihminen tällä kaudella on kypsä ja järkevä, kykenee varmasti suhteeseen kunhan sopiva match tulee kohdalle. Mutta Heidin luulen saavan osakseen pitkää yksinäisyyttä ja surullista, ei-arvokasta ikääntymistä. Sellainen myötähäpeää herättävä, harhainen ikiprinsessa pinkissä huulipunassa ja runsaassa poskipuna+korostuskynä -yhdistelmässään. Jota lapset jää tuijottamaan kaupassa ja täytyy kiirehtiä pois, ennenkuin huomauttavat jotain noloa.
Jotenkin kyllä karmivan rumasti sanottu toisesta ihmisestä. Että tulevaisuuskin tihkuu yksinäisyyttä ja häpeää. Tulin surulliseksi tästä kuvauksesta. Voiko sellaisen kirjoittaja olla itse aidosti onnellinen?
Alkuperäisen kommentin kirjoittanut tässä: kyllä, kommenttini oli aika raflaava. Olen kuitenkin sitä mieltä että Heidin käytös on tuollaiseen tulevaisuuteen ajavaa. Toivottavasti ei, ehkä hän muuttuu ja kehittyy. Nyt kuitenkin ärsytys häntä kohtaan kasvaa ainakin meikäläisen nupissa, kun meille annetun kuvan mukaan Heidi käytöksellään on tosi tyly muita, jopa asiantuntijoita kohtaan. Ei Oskari tuollaista kylmää kyytiä ole ansainnut, vaikka villin kortin valitsikin.
Olen onnellinen kyllä omaan elämääni, toki välillä ei joka hetki voi olla ruusunpunaa täynnä, mutta vähintään päivittäin kuitenkin. Olen onnellinen muiden ohjelmaan osallistujien puolesta. Heidille en toivo tulevaisuuteen yksinäisyyttä ja häpeää, mutta ne ovat kyllä hänelle yksi mahdollinen tulevaisuus, nähdyn perusteella.
Kyllä tuollaiset tiedon panttaamiset ja salailu kielii yleensä isommistakin ongelmista. Vaikka kyseinen napakymppi-kuvio oli pieni ja reaktio liioiteltu, niin ei savua ilman tulta.
Sama kuin pettämisen vain aavistaa jo pienistä asioista mutta ne haluaa kieltää itseltään. Kunnes jotain suurta tuodaan naaman eteen etkä voi enää valehdella itsellesi.
Oskarin iso ongelma on ongelmien välttely.

Ei ole, ei. Ilkeys on pahempaa kuin mikään näissä ohjelmissa.

Onko tämä sitä samaa soopaa kuin että "et voi koskaan rakastaa muita, ellet ensin rakasta täysin itseäsi"? Ei voi havaita muiden käytöksessä pahaa, ellei itse ole paha? Ontuva teoria.

Mielestäni ainut ilkeä on ollut Heidi, ja se on täällä vain sanottu ääneen. Onko ilkeää sanoa jonkun muun käytöstä lapselliseksi/ilkeäksi, sen ollessa sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan joka ikinen muu ihminen tällä kaudella on kypsä ja järkevä, kykenee varmasti suhteeseen kunhan sopiva match tulee kohdalle. Mutta Heidin luulen saavan osakseen pitkää yksinäisyyttä ja surullista, ei-arvokasta ikääntymistä. Sellainen myötähäpeää herättävä, harhainen ikiprinsessa pinkissä huulipunassa ja runsaassa poskipuna+korostuskynä -yhdistelmässään. Jota lapset jää tuijottamaan kaupassa ja täytyy kiirehtiä pois, ennenkuin huomauttavat jotain noloa.
Jotenkin kyllä karmivan rumasti sanottu toisesta ihmisestä. Että tulevaisuuskin tihkuu yksinäisyyttä ja häpeää. Tulin surulliseksi tästä kuvauksesta. Voiko sellaisen kirjoittaja olla itse aidosti onnellinen?
Alkuperäisen kommentin kirjoittanut tässä: kyllä, kommenttini oli aika raflaava. Olen kuitenkin sitä mieltä että Heidin käytös on tuollaiseen tulevaisuuteen ajavaa. Toivottavasti ei, ehkä hän muuttuu ja kehittyy. Nyt kuitenkin ärsytys häntä kohtaan kasvaa ainakin meikäläisen nupissa, kun meille annetun kuvan mukaan Heidi käytöksellään on tosi tyly muita, jopa asiantuntijoita kohtaan. Ei Oskari tuollaista kylmää kyytiä ole ansainnut, vaikka villin kortin valitsikin.
Olen onnellinen kyllä omaan elämääni, toki välillä ei joka hetki voi olla ruusunpunaa täynnä, mutta vähintään päivittäin kuitenkin. Olen onnellinen muiden ohjelmaan osallistujien puolesta. Heidille en toivo tulevaisuuteen yksinäisyyttä ja häpeää, mutta ne ovat kyllä hänelle yksi mahdollinen tulevaisuus, nähdyn perusteella.
Kiitos täsmennyksestä, pehmensi vähän :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olli puhui kameralle loukkaantuneeseen sävyyn, ettei siedä sitä tunnetta, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään. Hyvä, ainakin hän tunnistaa, mikä on pielessä. Seuraavaksi voisi yrittää ilmaista näitä tunteita Katjalle.
Olli paradoksi taitaa olla se, että Katja on tylyttänyt häntä niin kovin, että hän ei uskalla ilmaista loukkaantumista siitä että ei riitä. Koska pelkää että pikkuasioistakin niin kovin tylyttävä Katja sellaisesta puheeksiotosta ja pettymyksen tunteen ilmaisusta häipyisi heti. Ymmärrettävä pelko sinänsä. Mutta paradoksaalista kyllä se saattaisi herättää Katjan kiinnostuksen ja ihastuksen. Kun Olli laittaisi rajat katjan "paskanjauhannalle" ja osoittaisi Katjalle, että EDELLYTTÄÄ hyvää kohtelua.
Mutta eikö kaikilla aiemmilla EA kausilla ole painotettu sitä, että parisuhteessa pitäisi tehdä kompromisseja, huomata, että se oma tapa olla ja tehdä ei välttämättä ole ainoa oikea, pitäisi olla valmis ottamaan huomioon puolison tavat olla ja tehdä. Että yhdessä voidaan kasvaa ja muuttua paremmiksi ihmisiksi.
Anteeksi mutta en nyt ihan ymmärtänyt että miten sinänsä hyvä kommenttisi liittyi tuohon paradoksiin, josta kirjoitin. Avaisitko vähän ajatuksenkulkuasi, niin saisin siitä varmaan kiinni.
Vastaus taisi liittyä enemmän siihen, että Olli on loukkaantunut, kun häntä ei hyväksytä omana itsenään. Tietenkin jokainen tulisi hyväksyä omana itsenään, mutta ainahan voi ottaa opikseen ja muuttua paremmaksi ihmiseksi.
No joo-o. Mutta näkemäni perusteella Ollin on aika vaikea muuttua siksi paremmaksi ihmiseksi, jota Katja hänestä haluaisi. Hän ei voi muuttua pidemmäksi. Hän ei osaa arvata ennalta minkä värisiä kauppakasseja parempi ihminen käyttäisi. Hän ei osaa parantaa asuntoaan, koska Katja sanoo, että Katja ei tiedä miten asuntoa voisi ja pitäisi petrata. Hän ei voi poistaa edellistä avioliittoaan olemasta. Jne.
No bioroskiksen hän voi hankkia, mutta kelpaisikohan silti Katjalle.
Mun mielestä esim. toi kauppakassin väri nyt oli vaan huomio. Katja totesi, että hänellä nyt on vaan eri värinen kassi. Ei hän sanonut esim. että sulla on kamalan ja väärän värinen kassi. Hän ei sanonut, että hänellä on paremman värinen kassi.
Samoin koin minäkin sen tapauksen.
Miten Katjan sitten olisi pitänyt sanoa? Ilmeisesti palstamammojen mukaan oikea tyyli olisi ollut jotain tällaista: "Tosi jännän värinen toi sun kauppakassi! Mä oon ite tottunut tällaisiin (näyttää kassiaan)."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidin käytöksestä huomaa, että on tottunut pomputtelemaan miehiä draamailulla. Oskaria en moittisi hitaaksi, ei vain ole hänen tyyliä lähteä mukaan oikutteluihin.
Heidin käytöksestä huomaa, ettei hänen ole ollut miesten kanssa tekemisissä sitten ala-asteella esitettyjen tiernapoikien. Hänen fb-profiili kertoo korutonta kertomaa, esim hänen kuvillaan saattaa olla 60 laikkausta, joista 59 on naisia. Mistä tämä kertoo asiantuntijoille, jotka valitsivat hänet yleensäkään ohjelmaan? Ei Ensitreffit Alttarilla ohjelman tulisi olla ihmisille, jotka hetken mielijohteesta lähtevät etsimään puolisoa tilanteessa, missä heillä ei ole mitään tekemistä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Täsmälleen samaa mieltä. Täällä palstalla esiintyy näitä maratonkirjoittajia, jotka kuvittelevat olevansa asiantuntijoita suhteiden ja tunne-elämän saralla. Nuhjaantuneesta keittiöstä ponnistavia keittiöpsykologeja, joiden asiantuntemus rajoittuu pussikeiton valmistamiseen, mikä sekin usein epäonnistuu. Onkohan kirjoittaja Heidi itse? Kuka muu voi olla noin väärässä "analyyseineen"?
Moi Oskari! Jollain on selvästi vaikeuksia lukea pidempää tekstiä. ;D
Moi vaan! Kommenttisi perusteella kuvittelet ilmeisesti, että pidemmässä tekstissäsi on jotakin järkeä, eiks niin? No, minulla on sinulle ehdotus. Kysypäs seuraavalla kerralla kun roudaat himaasi jonkun puliukon päällesi pomppimaan, että mitä mieltä hän on "pidemmästä tekstistäsi". Palataan sen jälkeen asiaan, kun olet saanut puolelta tusinaa spugeukkoja kommentin. Jutellaan sitten lisää.
Poistatit sitten alkuperäisen, mutta jätit tämän sinun oman niin korkealaatuisen suoltamisesi tänne. Siistiä! Mitä sinulla on sanottavaa? Spugeukkoja ym.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan joka ikinen muu ihminen tällä kaudella on kypsä ja järkevä, kykenee varmasti suhteeseen kunhan sopiva match tulee kohdalle. Mutta Heidin luulen saavan osakseen pitkää yksinäisyyttä ja surullista, ei-arvokasta ikääntymistä. Sellainen myötähäpeää herättävä, harhainen ikiprinsessa pinkissä huulipunassa ja runsaassa poskipuna+korostuskynä -yhdistelmässään. Jota lapset jää tuijottamaan kaupassa ja täytyy kiirehtiä pois, ennenkuin huomauttavat jotain noloa.
Jotenkin kyllä karmivan rumasti sanottu toisesta ihmisestä. Että tulevaisuuskin tihkuu yksinäisyyttä ja häpeää. Tulin surulliseksi tästä kuvauksesta. Voiko sellaisen kirjoittaja olla itse aidosti onnellinen?
Onko tämä sitä samaa soopaa kuin että "et voi koskaan rakastaa muita, ellet ensin rakasta täysin itseäsi"? Ei voi havaita muiden käytöksessä pahaa, ellei itse ole paha? Ontuva teoria.
Ei, sitä se ei ollut. Vaan koen, että tapa jolla ilmaisee ajatuksiaan toisesta, heijastaa aina jollain tapaa omaa sisäistä maailmaa. Jos mietit itseäsi ja lähipiiriäsi, saat ehkä kiinni siitä mitä tarkoitan: Usein ne tasapainoisemmat ja onnellisimman oloiset ovat niitä, jotka kaikkein vähiten kokevat tarvetta arvostella ja esittää kärkkäitä, mustavalkoisia näkemyksiä. Ja niistä ilkeimmistä juoruilijoista paistaa usein voimakas tyytymättömyys. (Tai sitten tämä on vain oma defenssini kestää esim. työyhteisössä joidenkin ihmisten ilkeys ja armottomuus -yrittää siis ajatella että heillä ei ole vaan itsellään hyvä olla, ja sitä kautta ymmärtää paremmin)
Ei pahalla, mutta Heidin kanssa ei pärjää kukaan mies. Täysin absurdeja vetoja. Toisen ihmisen huomioiminen nolla. Minä shoppaan, minä instaan, minun mielestä etseraaetaeraa! Suhde joka toimii on kahden kauppa, molemmat miettii myös toisen parasta siinä. Nämä minäminäprinsessat on yksiä ongelmavyyhtejä yleensä joka elämän alueella ja rasittavat lähellä olijoitaan itsekeskeisyydellään.
Heidi on kyllä niin teini. Ei tuollaisen kiukuttelijan ja narsistin kanssa kukaan pysty olemaan. Ihmetellä täytyy taas ns "asiantuntijoita" et miksi Heidi on valittu ohjelmaan edes mukaan. Vanhapiika ainesta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset tiedon panttaamiset ja salailu kielii yleensä isommistakin ongelmista. Vaikka kyseinen napakymppi-kuvio oli pieni ja reaktio liioiteltu, niin ei savua ilman tulta.
Sama kuin pettämisen vain aavistaa jo pienistä asioista mutta ne haluaa kieltää itseltään. Kunnes jotain suurta tuodaan naaman eteen etkä voi enää valehdella itsellesi.
Oskarin iso ongelma on ongelmien välttely.
Juuri näin, Oskarin ongelma on nimenomaan ongelmien välttely. Hän haluaa kyllä sovitella, mutta vaikuttaa siltä, että hänelle se sovittelu tarkoittaa sitä, että tilanne rauhoitetaan, ollaan riitelemättä, ei tehdä kärpäsestä härkästä, tehdään elämästä mahdollisimman tasaista ja ongelmatonta - vaikka sen hinta olisi toisen jatkuva pahoinvointi.
Oskari ei ilmeisesti kykene kohtaamaan Heidin kaltaista ihmistä tunnetasolla eikä vastaamaan hänen tunnetarpeisiinsa. Oskari mitätöi Heidin tunteita pitämällä niitä merkityksettöminä ja yliampuvina, mikä johtaa siihen, että Heidistä tulee entistä dramaattisempi, vaativampi ja kovempi kyselemään ja tivaamaan. Kun mitään vastakaikua ei tule, vaikka kuinka yrittää, niin lopulta palaa pinna ja pahasti. Ja Oskari ei taida tosiaankaan ymmärtää, miten hän on itse vaikuttanut siihen, että asiat ovat menneet tuohon pisteeseen.
Heidi on kyllä jotenkin kypsymätön, lieneekö jäänyt jumiin tunne elämältään johonkin teini-ikään? En tiedä mutta suht rasittava persoona. Ihan kun hänellä olisi koko ajan joku sisäinen hätätila. Saa siinä sitten mies koittaa vääntyä haluttuun malliin ja juuri kun luulet että no nyt kelpaa niin ei, mieli onkin muuttunut. Heidi tekee kauhean numeron joka risauksesta. Kuka semmoista jaksaa pidemmän päälle? Piti ihan telkkari ohjelman kautta lähteä itselleen puolisoa hakemaan, vaikka olisi kyllä ensin kannattanut mennä selvittelemään omaa päätään johonkin terapeutille.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen hyväsyntää kerjäävä koiranpentu.
Bingo. Tuo on tasan se, mikä minullekin tulee Ollista mieleen (ihan samaa koiranpentu-sanaa olen käyttänyt), tuli mieleen aiemman kauden Eetusta, ja on tullut mieleen joistakin omista tutuistani.
Ja se on ominaisuus, joka saa minut karttamaan ihmistä. Ehkä en sitten vain ole tarpeeksi empaattinen. Ja ehkä Katja on kanssani samaa maata.
Ja jos oikein kovasti kaipaa hyväksyntää, voi toisen ihan neutraalitkin mutta suorat kommentit kuulla tölvimisenä.
Vierailija kirjoitti:
Olli käyttäytyy juuri oikein nyt, sillä hänen luonaan asustaa hetken aikaa suoraan sanottuna hankalan tuntuinen nainen, joka ei osaa ilmaista asioita suoraan (vaikka sanoo olevansa suora)
Ja sitten kun ilmaisee suoraan mielipiteensä asunnosta (kun kysyttiin), kauppakassin väristä tai pizzantäytteistä, niin sekin on väärin. Ei ehkä Ollin mielestä, mutta palstalaisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olli puhui kameralle loukkaantuneeseen sävyyn, ettei siedä sitä tunnetta, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään. Hyvä, ainakin hän tunnistaa, mikä on pielessä. Seuraavaksi voisi yrittää ilmaista näitä tunteita Katjalle.
Olli paradoksi taitaa olla se, että Katja on tylyttänyt häntä niin kovin, että hän ei uskalla ilmaista loukkaantumista siitä että ei riitä. Koska pelkää että pikkuasioistakin niin kovin tylyttävä Katja sellaisesta puheeksiotosta ja pettymyksen tunteen ilmaisusta häipyisi heti. Ymmärrettävä pelko sinänsä. Mutta paradoksaalista kyllä se saattaisi herättää Katjan kiinnostuksen ja ihastuksen. Kun Olli laittaisi rajat katjan "paskanjauhannalle" ja osoittaisi Katjalle, että EDELLYTTÄÄ hyvää kohtelua.
Mutta eikö kaikilla aiemmilla EA kausilla ole painotettu sitä, että parisuhteessa pitäisi tehdä kompromisseja, huomata, että se oma tapa olla ja tehdä ei välttämättä ole ainoa oikea, pitäisi olla valmis ottamaan huomioon puolison tavat olla ja tehdä. Että yhdessä voidaan kasvaa ja muuttua paremmiksi ihmisiksi.
Anteeksi mutta en nyt ihan ymmärtänyt että miten sinänsä hyvä kommenttisi liittyi tuohon paradoksiin, josta kirjoitin. Avaisitko vähän ajatuksenkulkuasi, niin saisin siitä varmaan kiinni.
Vastaus taisi liittyä enemmän siihen, että Olli on loukkaantunut, kun häntä ei hyväksytä omana itsenään. Tietenkin jokainen tulisi hyväksyä omana itsenään, mutta ainahan voi ottaa opikseen ja muuttua paremmaksi ihmiseksi.
No joo-o. Mutta näkemäni perusteella Ollin on aika vaikea muuttua siksi paremmaksi ihmiseksi, jota Katja hänestä haluaisi. Hän ei voi muuttua pidemmäksi. Hän ei osaa arvata ennalta minkä värisiä kauppakasseja parempi ihminen käyttäisi. Hän ei osaa parantaa asuntoaan, koska Katja sanoo, että Katja ei tiedä miten asuntoa voisi ja pitäisi petrata. Hän ei voi poistaa edellistä avioliittoaan olemasta. Jne.
No bioroskiksen hän voi hankkia, mutta kelpaisikohan silti Katjalle.
Ollin ongelma ei ole näissä ulkoisissa asioissa, vaan siinä että hän luulee niiden olevan syy siihen, miksi hän ei kelpaa.
Minulla on asunto jonka olen itse remontoinut itselleni sopivaksi. Jos sitä joku kritisoi, tämä ei horjuta itsearvostustani, koska en ole asuntoa tälle kritisoijalle suunnitellut vaan itselleni, ja pidän kaikista tekemistäni ratkaisuista ja olen niistä ylpeä. Kritiikin antajan kanssa keskustelisin hyvässä hengessä siitä, miksi mikäkin asia on minun kannaltani niin toimiva. Se tarjoaisi hänelle tilaisuuden kommentoida, miksi hän on eri linjoilla, siinäkin tapauksessa että hän aluksi ei osaa sanoa mitään syitä: usein kun itse alkaa keskustella erittelevämmin, toinenkin saa kiinni omista ajatuksistaan paremmin. Kumpikin oppisimme toisistamme keskustelun myötä. En siis näkisi mitään syytä pahastua siitä jos toisen mielestäni asuntoni on vain 7,5.
Jos toinen tosissaan kritisoisi kauppakassini väriä (ottamatta nyt kantaa siihen sanoiko Katja tuon tosissaan - en itse ainakaan päässyt selville siitä), minulla ei olisi kerrassaan mitään ongelmaa. Kauppakassin väri kun ei ole itselleni ollenkaan tärkeä asia. Jos se sitä toiselle olisi, ehdottaisin että käydään yhdessä hankkimassa juuri hänen makunsa mukaisia kauppakasseja vaikka heti samana päivänä. Saisimme mukavaa yhteistä tekemistä ja toinen tuntisi tulleensa kuulluksi. Koska asialla ei ole minulle väliä, olisi todella helppoa antaa toisen päättää siitä juuri niin kuin haluaa.
Olli tuntuu ottavan jokaisen kommentin itseensä, ja tulkitsevan että nämä kaikki asiat hänessä pitäisi muuttua, jotta hän "kelpaisi" Katjalle. Tosiasiassa ainoastaan tuon asenteen pitäisi muuttua. Nämä kauppakassinvärit ja muut asiat sinänsä tuskin ovat kynnyskysymyksiä silloin, kun henkilö on persoonallisuudeltaan lämmin, lähestyttävä ja itsevarma, eli viehättävä ja elämänkumppaniksi sopiva.
Se on totta ettei kassi ole kynnyskysymys, mutta kerrohan se joistamattomuudesta, jos siitäkin pitää tehdä suuri numero.
Kauppakassista on tehty suuri numero vain tällä palstalla.
Katja on varmaan toivemiestä kuvaillessaan sanonut, että haluaisi miehen olevan älykäs. Oikeasti on koko ajan halunnut miehen olevan miehekäs (perinteisellä tavalla), mutta MYÖS älykäs.
Kylläpä olisin mieluummin nauttinut Tukholmasta Oskarin tavoin kävelemällä pitkin aurinkoisia katuja ja rantoja ja nähtävyyksissä poiketen kuin vaatekauppojen alennusruuhkissa rasittuen.
Olli 'olen käytettävissä. Mutta ethän sä ketään tarvi."
Katja "itsenäinen nainen", nauraen ja tehden oudon kyynärveivin. Ei siis voinut olla haavoittuvainen ja puhua aiheesta vakavasti.
Kuka poisti tuon yllä olevan viestin aiemmin? Upea kiteytys! Jäsennelty myös upeasti! Täyttä asiaa! Onko Heidi linjoilla? Miten menee?