Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Oma mieheni on Olli-tyyppiä. Ei ulkoisesti, hän on sellainen pitkä parrakas ja raamikas pukumies. Töissä hän huokuu auktoriteettia, koska se on työrooli.

Mutta kotona hän on herkkä, kuunteleva, puhuva ja huomioiva.

Hänkin suhteen alussa tuppasi ajamaan kuskin penkiltä, ja kertomaan miten tiskikone täytetään oikein. Mutta kun sanoin ystävällisesti ja ehkä vähän naljaillen siitä, hän huomasi mitä teki, pohti asiaa ja muutti käyttäytymistä siinä kohtaa.

Minä pidän kyllä Ollia hyvänä miehenä jollekulle rauhalliselle, positiiviselle ja keskustelevatlle.

Vierailija kirjoitti:

Oskari kohtelee Heidiä huonosti. Miksi Oskari jatkuvasti pilkkaa Heidiä? Tuo särähtää korvaan, kun Oskari sanoi että pitää liika somettaminen saada pois Heidistä. Eli hän haluaa muuttaa Heidiä jotta Heidi kelpaisi hänelle. Muutenkin oli aistittavissa vihamielisyyttä Heidiä kohtaan. Heidi taas ei osaa jättää Oskaria rauhaan. Odottaa jotain ja kun sitä ei saa, yrittää väkisin.

Heidillä on sinkkuna ollut enemmän aikaa somettaa. Nyt hän on parisuhteessa Oskarin kanssa, ja ymmärrettävästi Oskari voi tuntea ulkopuoliseksi itsensä, kun Heidi edelleen vähän väliä instaa ja somettaa. 

Minusta Heidin tulisi ymmärtää, ettei hän voi aivan sinkun lailla enää käyttäytyä. Parisuhteessa toinen pitää ottaa huomioon, ei voi aivan sinkkuilla enää.  

Kasvonaamiohommaan en ymmärtänyt. Eikö siinä Heidi yrittänyt muuttaa Oskaria, kun puoliväkisin laittoi tälle naamion ja saksienkin kanssa sorkki? 

Mulle on tullut vibat, että siinä mennään Heidin ja Heidin mielialan ehdoilla. Ja ketään ei voi pakottaa puhumaan. Eikö puhumaan pakottaminen ole sitten Oskarin muuttamista? Jos Heidi saa olla oma itsensä eli hölöttää ja tuuliviireillä niin sitten saa Oskarikin olla. 

Kiusallista kuultavaa Heidin lässytys mummon tärkeydestä ja sitten mummo sanoikin, että Heidillä on aina kova kiire.

Toisen huomioiminen on eri juttu kuin muuttuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa Katjalla ja Ollilla oli mahdollisuus parisuhteeseen. Heillä tuntui synkkaavan häissä, eikä mitään ilmeistä inhoa ollut ilmassa. Ollin mielestä Katja oli hurmaava morsian. Katja oli ilahtunut, että Olli oli fiksu ja koulutettu.

Et voi olla tosissasi, jos ajattelet että nämä mainitsemasi asiat ratkaisevat.

Itse olen ollut parisuhteessa jossa kumpikin oli todella ihastunut toiseen ja molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen. Meillä oli paljon, paljon paremmat lähtökohdat kuin Katjalla ja Ollilla, ts. näimme toisissamme paljon enemmän myönteistä. Terapiassakin käytiin jne.

Silti meillä paljastui olevan siinä määrin isoja fundamentaalisia eroavaisuuksia, että jouduimme toteamaan ettei suhde vain toimi. Noiden asioiden muuttaminen - tai sitten se että toinen olisi opetellut hyväksymään ne toisessa aidosti - olisi vaatinut vuosien tai ehkä jopa kymmenen vuoden terapeuttista työskentelyä. Kyllä siinä tilanteessa on fiksumpaa vain todeta, että on parempi etsiä sellainen kumppani jonka kanssa yhteen hioutuminen onnistuu hieman nopeammin. Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä.

Koska toista aivan samanlaista ihmistä ei ole olemassa, tämän tyyppisillä ihmisillä tulee aina olemaan vaikeuksia parisuhteessa tai omien lasten kanssa tai työkavereiden. Se ettei kyetä ihan aidosti hyväksymään muita, kun niitä omia tapoja vie lopulta aina riitoihin tai eroon. Siksi toistet eivät vaan koskaan tule saamaan onnellista parisuhdetta tai ihmissuhteita loppuelämäkseen.

Ei hyväksytä kauppakassia, ei pitsatäytettä, ei iltavirkkuutta tai vaikka toisen höpöttämistä. Meillä on tosiaan vain yksi elämä ja monella se tulee kulutettua sinkkuna, koska vain oma tapa kelpaa ja joko toinen tekee samalla tavalla tai tekee jossain muualla jonkun toisen kanssa sillä toisella tapaa.

Meillä ei ollut kysymys kauppakasseista vaan persoonallisuuden piirteistä, joiden muuttaminen on hidasta tai mahdotonta, samoin myös niiden hyväksyminen toisessa. Väitätkö tosissasi, ettei tällaisia piirteitä voi olla? Silloin tulet samalla väittäneeksi, että ketkä tahansa kaksi mieleltään tervettä ihmistä sopivat keskenään parisuhteeseen, kunhan vain opettelevat hyväksymään toistensa tavat.

Syy, miksi Katjalle ja Ollille tulee kinaa pikkuasioista, voi johtua (ja todennäköisesti johtuu) siitä, että taustalla on paljon isompia asioita jotka koetaan vaikeiksi.

Mieti jos se häiritsevä piirre olisikin löytynyt lapsestasi. Juuri se sama, jota et miehessäsi oppinut koskaan hyväksymään.

Joko opit hyväksymään ja rakastamaan lastasi tai tosiaan elät 18 vuotta helvetissä odottaen, että pääset hänestä eroon.

En tiedä mikä normaali piirre ihmisessä on sellainen ettet opi sen kanssa elämään. Tekojen kohdalla on varmasti paljonkin sellaisia, joiden kohdalla kannattaa ihan itse juosta karkuun. Tietenkään aggressiivisen tai tuohoavan ihmisen seuraa ei kuulu oppia sietämään, mutta miksi sellaisen kanssa edes alkujaan on alkanut olemaan yhdessä?

Suhde lapseen on aivan eri asia kuin suhde elämänkumppaniin. Osa niistä häiritsevistä piirteistä (joita siis oli useita) liittyi juuri siihen, että mies tarvitsi kumppaniltaan vanhemmuutta, siis tietynlaista äitinä olemista. Minä taas haluan tasavertaista parisuhdetta. En opettele sietämään tällaista piirrettä kumppanissani, vaan ennemmin etsin sellaisen kumppanin, joka on samoilla linjoilla kanssani, ja päästän miehenkin etsimään itselleen varaäidin niistä lukuisista naisista, jotka siihen rooliin sopivat ja jopa suorastaan haluavat. Sellaisia naisiahan on olemassa, ja varmasti tämä mies sopii erinomaisesti kumppaniksi sellaiselle, koska hänessä on paljon ihania ja miellyttäviä piirteitä, hän on viehättävä persoona, ja hänellä on hyvä sydän. 

Nämä piirteet alkoivat tulla ilmi vasta, kun olimme seurustelleet puolisen vuotta. Siihen asti mies piti niitä piilossa. Samoihin aikoihin mies lisäksi kertoi olevansa sittenkin eri mieltä tietyistä tärkeistä, tulevaisuutta koskevista kysymyksistä, joista olimme puhuneet heti suhteen alussa (kuvitteellinen esimerkki: halutaanko lapsia vai ei). Silloin viimeistään päätin, että vaikka kuinka rakastamme toisiamme ja yritämme sietää ja ymmärtää, meitä ei vain ollut tarkoitettu yhteen. 

Etkö ole ollut tietoinen, että tällaistakin voi tapahtua?

Ensin puhut kuinka molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen ja sitten alat kuitenkin puhumaan halusta. Et halunnut sitä, eikä toinen halunnut tätä. Yksikään halu ei ole kiveen kirjoitettu. Se on asia jonka päätät. Tänään haluat toimia äitinä ja huomenna et. Voit halutessasi päättää niin ja myös keitä nämä halusi koskevat.

Parisuhde on ihmissuhde ja säännöt toimivat kuten kaikissa ihmisuhteissa. Ei rakkaus omaan lapseen nyt niin suuresti eroa, kun pitkässä parisuhteessa puolisoa kohtaan tuntema rakkaus. Toisessa on mukana seksuaalinen puoli, mutta ei kukaan nyt 20 vuotta jotain himokkaita tunteita puolisoaan 24/7 kohtaan tunne, vaan pikemmin ihan arkirakkautta, joka on aika samanlaista kun se omia lapsia kohtaan tunnettu rakkaus.

Selkeästi sinulla on defenssit päällä. Selittelyjä miksei homma toiminut, vaikka kuitenkin kokoajaan kirjoitat ettet halunnut, koska ei ollut mieleistäsi ja mitä se mahtaa olla kuin sitä, että hommat kuuluisi tehdä niinkuin sinä haluat tai muuten annat asian olla?

Ehkä rakastit oikeasti, mutta lopulta kyseessä oli ”my way tai high way”.

Meillä on vain erilaiset elämänarvot.

Tietenkin voisin päättää sitoutua loppuelämäkseni suhteeseen, jossa kumpikaan ei ole onnellinen. Mutta koska rakastin tätä miestä (ja rakastan edelleen), tahdon ensisijaisesti hänen olevan onnellinen. Suhteemme jatkuminen on siihen nähden toissijainen asia. Samaa toivon myös omalle lapselleni. Sydämeni särkyisi, jos hän kokisi velvollisuudekseen jäädä elämään onnettomaksi tekevää, liian rajoittavaa elämää parisuhteeseen, joka ei fundamentaalilla tavalla sovi hänelle, vain voidakseen todistaa muille (tai itselleen? jonkinlaiselle jumalolennolle? en oikein ymmärrä kenelle ja miksi) kykenevänsä sitoutumaan.

Kyseessä ei ole selittely tai defenssi, vaan sitouduin suhteeseen niin pitkäksi aikaa että saimme selville, mistä suhteessamme ihan oikeasti on kysymys, ja mitkä asiat tulisivat olemaan siinä muuttumattomia joko ikuisesti tai vähintäänkin hyvin kauan. Tältä pohjalta teimme yhdessä päätöksen erota.

Aika perinteisen tiukassa on näköjään miehen rooli meidän yhteiskunnassa samalla kun naisten spektri ulottuu kodin hengettärestä aina kiven kovaan bisnesnaiseen. Tai saahan mies tietenkin olla pehmeä haaveilija, mutta todennäköisyys sinkkuna elämiseen koko loppuelämänsä kasvaa tässä tapauksessa todella merkittäväksi.

Parisuhdepreferenssien osalta suomalaiset naiset ovat ainakin vielä varsin konservatiivisia ja miehen on vieläkin oltava stoalaisen jämäkkä, voimakas niin henkisesti kuin fyysisesti ja mielellään omaa myös arvostettavan aseman työelämässä tai yhteiskunnassa.

Ainostaan tällöin hänellä on oikeus näyttää myös herkempää puolta naiselle. Muutoin tulos on kuin Ollin ja Katjan tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa Katjalla ja Ollilla oli mahdollisuus parisuhteeseen. Heillä tuntui synkkaavan häissä, eikä mitään ilmeistä inhoa ollut ilmassa. Ollin mielestä Katja oli hurmaava morsian. Katja oli ilahtunut, että Olli oli fiksu ja koulutettu.

Et voi olla tosissasi, jos ajattelet että nämä mainitsemasi asiat ratkaisevat.

Itse olen ollut parisuhteessa jossa kumpikin oli todella ihastunut toiseen ja molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen. Meillä oli paljon, paljon paremmat lähtökohdat kuin Katjalla ja Ollilla, ts. näimme toisissamme paljon enemmän myönteistä. Terapiassakin käytiin jne.

Silti meillä paljastui olevan siinä määrin isoja fundamentaalisia eroavaisuuksia, että jouduimme toteamaan ettei suhde vain toimi. Noiden asioiden muuttaminen - tai sitten se että toinen olisi opetellut hyväksymään ne toisessa aidosti - olisi vaatinut vuosien tai ehkä jopa kymmenen vuoden terapeuttista työskentelyä. Kyllä siinä tilanteessa on fiksumpaa vain todeta, että on parempi etsiä sellainen kumppani jonka kanssa yhteen hioutuminen onnistuu hieman nopeammin. Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä.

Koska toista aivan samanlaista ihmistä ei ole olemassa, tämän tyyppisillä ihmisillä tulee aina olemaan vaikeuksia parisuhteessa tai omien lasten kanssa tai työkavereiden. Se ettei kyetä ihan aidosti hyväksymään muita, kun niitä omia tapoja vie lopulta aina riitoihin tai eroon. Siksi toistet eivät vaan koskaan tule saamaan onnellista parisuhdetta tai ihmissuhteita loppuelämäkseen.

Ei hyväksytä kauppakassia, ei pitsatäytettä, ei iltavirkkuutta tai vaikka toisen höpöttämistä. Meillä on tosiaan vain yksi elämä ja monella se tulee kulutettua sinkkuna, koska vain oma tapa kelpaa ja joko toinen tekee samalla tavalla tai tekee jossain muualla jonkun toisen kanssa sillä toisella tapaa.

Meillä ei ollut kysymys kauppakasseista vaan persoonallisuuden piirteistä, joiden muuttaminen on hidasta tai mahdotonta, samoin myös niiden hyväksyminen toisessa. Väitätkö tosissasi, ettei tällaisia piirteitä voi olla? Silloin tulet samalla väittäneeksi, että ketkä tahansa kaksi mieleltään tervettä ihmistä sopivat keskenään parisuhteeseen, kunhan vain opettelevat hyväksymään toistensa tavat.

Syy, miksi Katjalle ja Ollille tulee kinaa pikkuasioista, voi johtua (ja todennäköisesti johtuu) siitä, että taustalla on paljon isompia asioita jotka koetaan vaikeiksi.

Mieti jos se häiritsevä piirre olisikin löytynyt lapsestasi. Juuri se sama, jota et miehessäsi oppinut koskaan hyväksymään.

Joko opit hyväksymään ja rakastamaan lastasi tai tosiaan elät 18 vuotta helvetissä odottaen, että pääset hänestä eroon.

En tiedä mikä normaali piirre ihmisessä on sellainen ettet opi sen kanssa elämään. Tekojen kohdalla on varmasti paljonkin sellaisia, joiden kohdalla kannattaa ihan itse juosta karkuun. Tietenkään aggressiivisen tai tuohoavan ihmisen seuraa ei kuulu oppia sietämään, mutta miksi sellaisen kanssa edes alkujaan on alkanut olemaan yhdessä?

Suhde lapseen on aivan eri asia kuin suhde elämänkumppaniin. Osa niistä häiritsevistä piirteistä (joita siis oli useita) liittyi juuri siihen, että mies tarvitsi kumppaniltaan vanhemmuutta, siis tietynlaista äitinä olemista. Minä taas haluan tasavertaista parisuhdetta. En opettele sietämään tällaista piirrettä kumppanissani, vaan ennemmin etsin sellaisen kumppanin, joka on samoilla linjoilla kanssani, ja päästän miehenkin etsimään itselleen varaäidin niistä lukuisista naisista, jotka siihen rooliin sopivat ja jopa suorastaan haluavat. Sellaisia naisiahan on olemassa, ja varmasti tämä mies sopii erinomaisesti kumppaniksi sellaiselle, koska hänessä on paljon ihania ja miellyttäviä piirteitä, hän on viehättävä persoona, ja hänellä on hyvä sydän. 

Nämä piirteet alkoivat tulla ilmi vasta, kun olimme seurustelleet puolisen vuotta. Siihen asti mies piti niitä piilossa. Samoihin aikoihin mies lisäksi kertoi olevansa sittenkin eri mieltä tietyistä tärkeistä, tulevaisuutta koskevista kysymyksistä, joista olimme puhuneet heti suhteen alussa (kuvitteellinen esimerkki: halutaanko lapsia vai ei). Silloin viimeistään päätin, että vaikka kuinka rakastamme toisiamme ja yritämme sietää ja ymmärtää, meitä ei vain ollut tarkoitettu yhteen. 

Etkö ole ollut tietoinen, että tällaistakin voi tapahtua?

Ensin puhut kuinka molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen ja sitten alat kuitenkin puhumaan halusta. Et halunnut sitä, eikä toinen halunnut tätä. Yksikään halu ei ole kiveen kirjoitettu. Se on asia jonka päätät. Tänään haluat toimia äitinä ja huomenna et. Voit halutessasi päättää niin ja myös keitä nämä halusi koskevat.

Parisuhde on ihmissuhde ja säännöt toimivat kuten kaikissa ihmisuhteissa. Ei rakkaus omaan lapseen nyt niin suuresti eroa, kun pitkässä parisuhteessa puolisoa kohtaan tuntema rakkaus. Toisessa on mukana seksuaalinen puoli, mutta ei kukaan nyt 20 vuotta jotain himokkaita tunteita puolisoaan 24/7 kohtaan tunne, vaan pikemmin ihan arkirakkautta, joka on aika samanlaista kun se omia lapsia kohtaan tunnettu rakkaus.

Selkeästi sinulla on defenssit päällä. Selittelyjä miksei homma toiminut, vaikka kuitenkin kokoajaan kirjoitat ettet halunnut, koska ei ollut mieleistäsi ja mitä se mahtaa olla kuin sitä, että hommat kuuluisi tehdä niinkuin sinä haluat tai muuten annat asian olla?

Ehkä rakastit oikeasti, mutta lopulta kyseessä oli ”my way tai high way”.

Meillä on vain erilaiset elämänarvot.

Tietenkin voisin päättää sitoutua loppuelämäkseni suhteeseen, jossa kumpikaan ei ole onnellinen. Mutta koska rakastin tätä miestä (ja rakastan edelleen), tahdon ensisijaisesti hänen olevan onnellinen. Suhteemme jatkuminen on siihen nähden toissijainen asia. Samaa toivon myös omalle lapselleni. Sydämeni särkyisi, jos hän kokisi velvollisuudekseen jäädä elämään onnettomaksi tekevää, liian rajoittavaa elämää parisuhteeseen, joka ei fundamentaalilla tavalla sovi hänelle, vain voidakseen todistaa muille (tai itselleen? jonkinlaiselle jumalolennolle? en oikein ymmärrä kenelle ja miksi) kykenevänsä sitoutumaan.

Kyseessä ei ole selittely tai defenssi, vaan sitouduin suhteeseen niin pitkäksi aikaa että saimme selville, mistä suhteessamme ihan oikeasti on kysymys, ja mitkä asiat tulisivat olemaan siinä muuttumattomia joko ikuisesti tai vähintäänkin hyvin kauan. Tältä pohjalta teimme yhdessä päätöksen erota.

Aivan, sinä et ollut onnellinen, koska toinen ei tehnyt ja ollut sellainen kuin sinä halusit. Eikä edes suostunut muuttumaan mieleiseksi ja sinun tyylillä toimivaksi Jos asiat olisi tehty sinun haluamallasi tavalla olisit ollut onnellinen. Se on juuri tästä mistä puhumme. Kun hyväksyy vain oman näkökulmansa ja tapansa suhde päättyy väistämättä eroon, koska joko itse tai toisesta tulee onneton.

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni on Olli-tyyppiä. Ei ulkoisesti, hän on sellainen pitkä parrakas ja raamikas pukumies. Töissä hän huokuu auktoriteettia, koska se on työrooli.

Mutta kotona hän on herkkä, kuunteleva, puhuva ja huomioiva.

Hänkin suhteen alussa tuppasi ajamaan kuskin penkiltä, ja kertomaan miten tiskikone täytetään oikein. Mutta kun sanoin ystävällisesti ja ehkä vähän naljaillen siitä, hän huomasi mitä teki, pohti asiaa ja muutti käyttäytymistä siinä kohtaa.

Minä pidän kyllä Ollia hyvänä miehenä jollekulle rauhalliselle, positiiviselle ja keskustelevatlle.

Eli miehesi ei ole Olli-tyyppi. Aika olennaista tuossa Olli-tyypissä on tuo hyvin vahva feminiinisyys/humanismi nimenomaan ulkonäössä. (Siis minusta).

Minunkin mieheni on analyyttinen ja pohdiskeleva ja näyttää tunteensa jne - mutya hän on ulkoiselta olemukseltaan MIES.

Jotenkin minua myös Ollissa häiritsee se, että kaikki hänen ystävänsä näyttävät olevan naisia. Missä kaikki miespuoliset ystävät? Hän on vain jotenkin LIIAN nainen.

. Katjassa taas on melko paljon miesmäisyyttä ulkonäössä (niinkuin meillä suomalaisilla persjalkasilla tyypillisesti) - Mutta onneksi hän sentään vaikuttaa aina olevan ihan huoliteltu (paitsi joskus vaatteiden osalta, jotka ehkä hänelle ovat keino kertoa, ettei tässä nyt tosiaankaan ole mitään romantiikkaa hänen puoleltaan? - toisaalta tosin vaikuttaa koko lailla ’opiskelijaporukoiden uniformupukeutumiselta’)

Vierailija kirjoitti:

Aika perinteisen tiukassa on näköjään miehen rooli meidän yhteiskunnassa samalla kun naisten spektri ulottuu kodin hengettärestä aina kiven kovaan bisnesnaiseen. Tai saahan mies tietenkin olla pehmeä haaveilija, mutta todennäköisyys sinkkuna elämiseen koko loppuelämänsä kasvaa tässä tapauksessa todella merkittäväksi.

Parisuhdepreferenssien osalta suomalaiset naiset ovat ainakin vielä varsin konservatiivisia ja miehen on vieläkin oltava stoalaisen jämäkkä, voimakas niin henkisesti kuin fyysisesti ja mielellään omaa myös arvostettavan aseman työelämässä tai yhteiskunnassa.

Ainostaan tällöin hänellä on oikeus näyttää myös herkempää puolta naiselle. Muutoin tulos on kuin Ollin ja Katjan tapaus.

Halusimme tai emme, ihminen on biologinen otus, ja alitajuntaisesti pyrimme valitsemaan ’vahvan ja elinvoimaisen’ puolison ja parhaat mahdolliset survoval-geenit lapsillemme.

Ihmisen biologinen muisti ei muutu niin nopeasti kuin tämä yhteiskunta erilaisine ”on ihan OK olla x,y tai z” -määritelmineen.

Toisessa ketjussa, vaikka kuinka on hehkutettu, että Kevin BBssä on niin ihana ja mukava ja hieno ihminen ja toivottava ystävyys KUKAAN ei ole sanonut, että olisipa hienoa päästä perustamaan perhe hänen(kaltaisensa) kanssa....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika perinteisen tiukassa on näköjään miehen rooli meidän yhteiskunnassa samalla kun naisten spektri ulottuu kodin hengettärestä aina kiven kovaan bisnesnaiseen. Tai saahan mies tietenkin olla pehmeä haaveilija, mutta todennäköisyys sinkkuna elämiseen koko loppuelämänsä kasvaa tässä tapauksessa todella merkittäväksi.

Parisuhdepreferenssien osalta suomalaiset naiset ovat ainakin vielä varsin konservatiivisia ja miehen on vieläkin oltava stoalaisen jämäkkä, voimakas niin henkisesti kuin fyysisesti ja mielellään omaa myös arvostettavan aseman työelämässä tai yhteiskunnassa.

Ainostaan tällöin hänellä on oikeus näyttää myös herkempää puolta naiselle. Muutoin tulos on kuin Ollin ja Katjan tapaus.

Halusimme tai emme, ihminen on biologinen otus, ja alitajuntaisesti pyrimme valitsemaan ’vahvan ja elinvoimaisen’ puolison ja parhaat mahdolliset survoval-geenit lapsillemme.

Ihmisen biologinen muisti ei muutu niin nopeasti kuin tämä yhteiskunta erilaisine ”on ihan OK olla x,y tai z” -määritelmineen.

Toisessa ketjussa, vaikka kuinka on hehkutettu, että Kevin BBssä on niin ihana ja mukava ja hieno ihminen ja toivottava ystävyys KUKAAN ei ole sanonut, että olisipa hienoa päästä perustamaan perhe hänen(kaltaisensa) kanssa....

Vinkkinä vanhemmille siis: älkää kasvattako poikianne liian empaattisiksi ja pehmeiksi. Hyvät tarkoitukset voivat aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa..

Minä en ole Katjan ainakaan huomannut osoitavan mitään erityisen älykkyyden piirteitä tässä ohjelmassa. On vain ilmoittanut heti hääpöydässä, että on mensalainen. Eli osaa siis kuvioketjuja päätellä. Tunneälykkyyttä hänellä ei ole. Tunnen useita naispuolisia amk-, ja DI insinöörejä ja kukaan heistä ei ole tuollainen puusta veistetty insinööriyteensä vetoava. Miksiköhän Katja on luullut olevansa loistosaalis ja ilmoittautunut ohjelmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika perinteisen tiukassa on näköjään miehen rooli meidän yhteiskunnassa samalla kun naisten spektri ulottuu kodin hengettärestä aina kiven kovaan bisnesnaiseen. Tai saahan mies tietenkin olla pehmeä haaveilija, mutta todennäköisyys sinkkuna elämiseen koko loppuelämänsä kasvaa tässä tapauksessa todella merkittäväksi.

Parisuhdepreferenssien osalta suomalaiset naiset ovat ainakin vielä varsin konservatiivisia ja miehen on vieläkin oltava stoalaisen jämäkkä, voimakas niin henkisesti kuin fyysisesti ja mielellään omaa myös arvostettavan aseman työelämässä tai yhteiskunnassa.

Ainostaan tällöin hänellä on oikeus näyttää myös herkempää puolta naiselle. Muutoin tulos on kuin Ollin ja Katjan tapaus.

Halusimme tai emme, ihminen on biologinen otus, ja alitajuntaisesti pyrimme valitsemaan ’vahvan ja elinvoimaisen’ puolison ja parhaat mahdolliset survoval-geenit lapsillemme.

Ihmisen biologinen muisti ei muutu niin nopeasti kuin tämä yhteiskunta erilaisine ”on ihan OK olla x,y tai z” -määritelmineen.

Toisessa ketjussa, vaikka kuinka on hehkutettu, että Kevin BBssä on niin ihana ja mukava ja hieno ihminen ja toivottava ystävyys KUKAAN ei ole sanonut, että olisipa hienoa päästä perustamaan perhe hänen(kaltaisensa) kanssa....

Vinkkinä vanhemmille siis: älkää kasvattako poikianne liian empaattisiksi ja pehmeiksi. Hyvät tarkoitukset voivat aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa..

EI kyse ole ollenkaan tuosta. Empaattinen ja pehmeä mies on erittäin hyvä asia. Etenkin isäksi ja mieheksi jonka kanssa haluaa lapsia. Kyse on siitä, että miehen pitää ulkoisesti näyttää mieheltä eli olla raamikas, skrode, kookas, leveäharteinen, voimakaskäsivartinen jne.  

Onko teidän mielestä katjan käytös ilkeyttä, ahdistusta, pelkoa vai yrittääkö hän vain sanoa Ollille kaikin mahdollisin tavoin ettei ole kiinnostunut?

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän mielestä katjan käytös ilkeyttä, ahdistusta, pelkoa vai yrittääkö hän vain sanoa Ollille kaikin mahdollisin tavoin ettei ole kiinnostunut?

Tuo vika, ehdottomasti!

Ja Olli ei millään osaa lukea vaimoaan!

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän mielestä katjan käytös ilkeyttä, ahdistusta, pelkoa vai yrittääkö hän vain sanoa Ollille kaikin mahdollisin tavoin ettei ole kiinnostunut?

No en lähde arvailemaan että mitä käytös on, mutta sitä en ymmärrä, että miksi hän ei sano Ollille suoraan, että ei ole kiinnostunut. Siis ihan kohteliaasti ja nätisti, mutta suoraan. Näin: "vaikutat mukavalta ja tämä on iso pettymys meille molemmille että näin kävi, mutta minun on rehellisyyden nimissä pakko puhua suoraan mitä tunnen. Ja tunnen niin, että meistä ei voi tulla romanttisessa mielessä mitään, toivon että voimme olla hyvissä väleissä mutta en tunne sinua kohtaan mitään sellaista, jota parisuhde vaatisi". 

Miksi yrittää osoittaa jollain välttelyllä että ei kiinnosta. Miksi ei voi olla rehti ja vastuunsa kantava aikuinen ja kertoa suoraan missä mennään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän mielestä katjan käytös ilkeyttä, ahdistusta, pelkoa vai yrittääkö hän vain sanoa Ollille kaikin mahdollisin tavoin ettei ole kiinnostunut?

No en lähde arvailemaan että mitä käytös on, mutta sitä en ymmärrä, että miksi hän ei sano Ollille suoraan, että ei ole kiinnostunut. Siis ihan kohteliaasti ja nätisti, mutta suoraan. Näin: "vaikutat mukavalta ja tämä on iso pettymys meille molemmille että näin kävi, mutta minun on rehellisyyden nimissä pakko puhua suoraan mitä tunnen. Ja tunnen niin, että meistä ei voi tulla romanttisessa mielessä mitään, toivon että voimme olla hyvissä väleissä mutta en tunne sinua kohtaan mitään sellaista, jota parisuhde vaatisi". 

Miksi yrittää osoittaa jollain välttelyllä että ei kiinnosta. Miksi ei voi olla rehti ja vastuunsa kantava aikuinen ja kertoa suoraan missä mennään?

Hän on tehnyt niin!!!! Mutta kun Olli EI kuuntele tai usko etteikö voisi silti onnistua.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän mielestä katjan käytös ilkeyttä, ahdistusta, pelkoa vai yrittääkö hän vain sanoa Ollille kaikin mahdollisin tavoin ettei ole kiinnostunut?

No en lähde arvailemaan että mitä käytös on, mutta sitä en ymmärrä, että miksi hän ei sano Ollille suoraan, että ei ole kiinnostunut. Siis ihan kohteliaasti ja nätisti, mutta suoraan. Näin: "vaikutat mukavalta ja tämä on iso pettymys meille molemmille että näin kävi, mutta minun on rehellisyyden nimissä pakko puhua suoraan mitä tunnen. Ja tunnen niin, että meistä ei voi tulla romanttisessa mielessä mitään, toivon että voimme olla hyvissä väleissä mutta en tunne sinua kohtaan mitään sellaista, jota parisuhde vaatisi". 

Miksi yrittää osoittaa jollain välttelyllä että ei kiinnosta. Miksi ei voi olla rehti ja vastuunsa kantava aikuinen ja kertoa suoraan missä mennään?

Hän on tehnyt niin!!!! Mutta kun Olli EI kuuntele tai usko etteikö voisi silti onnistua.....

Onko?

Miksi se sitten videoilla kertoo, että ei uskalla kertoa Ollille totuutta ja kertoo, että on luovuttanut, mutta ei ole kertonut sitä Ollille?

Vierailija kirjoitti:

Katja on lähtenyt ohjelmaan ehkä siksi, että aiemmat suhteet ovat olleet vain lyhyikäisiä ja jääneet tunnetasolla etäisiksi. Asiantuntijat ovat sitten keksineet tähän toimivan lääkkeen. Hommataan sille mies, joka haluaa murtaa kuoren ja tykkää puhua tunteista. 

Joka kerta, kun Olli viittaa läheisyyteen tai avioliittoon, myötäkiusaannun Katjan puolesta. Olli sanoo tottuneensa pitämään sormusta (Katja ei), ehdottaa halaamista (Katja yllättyi ja varmaan vähän järkyttyikin) ja kertoo kavereille, ettei pizzanteossa "tullut aviokriisiä, hehheh". Koko liitto on ollut pelkkää aviokriisiä. 

Olis kyllä mielenkiintoista nähdä, miten tämä pariskunta tekisi pizzaa erilaisten tyyppien kanssa, kun yhdessä se oli pelkkää vääntöä. Eikä syypää ollut vain Katja, vaikka näin olisi helppo ajatella pelkästään sen perusteella, että hän on suoraviivaisempi. 

Ei noilla mitään mahdollisuutta ole ollutkaan muodostua pariksi. Luulen kuitenkin, että Ollin näennäiset vitsailut, halailut ja avioliitosta puhumiset ym. ovat vain osoitus hänen luonnollisesta kypsyydestään ja harkintakyvystään, siinä missä Katja ei oikein onnistu suodattamaan reaktioitaan. Rivien välistä voi lukea jo alkumetreiltä, että ei Olli mitenkään sokeasti usko heidän avio-onneensa, vaan on paremminkin hyväksynyt tilanteen realiteetit ja ymmärtänyt, ettei hommasta tule mitään, mutta on kuitenkin päättänyt pysyä ohjelman linjassa. Positiivisella asenteellaan hän yrittää lähinnä säilyttää molempien kasvot, sillä hehän ovat sitoutuneet hommaan ja luvanneet yrittää parhaansa. Uskon että olisi niin hänelle kuin Katjallekin nöyryyttävää flopata avoimesti ja heittää hanskat saman tien tiskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni on Olli-tyyppiä. Ei ulkoisesti, hän on sellainen pitkä parrakas ja raamikas pukumies. Töissä hän huokuu auktoriteettia, koska se on työrooli.

Mutta kotona hän on herkkä, kuunteleva, puhuva ja huomioiva.

Hänkin suhteen alussa tuppasi ajamaan kuskin penkiltä, ja kertomaan miten tiskikone täytetään oikein. Mutta kun sanoin ystävällisesti ja ehkä vähän naljaillen siitä, hän huomasi mitä teki, pohti asiaa ja muutti käyttäytymistä siinä kohtaa.

Minä pidän kyllä Ollia hyvänä miehenä jollekulle rauhalliselle, positiiviselle ja keskustelevatlle.

Eli miehesi ei ole Olli-tyyppi. Aika olennaista tuossa Olli-tyypissä on tuo hyvin vahva feminiinisyys/humanismi nimenomaan ulkonäössä. (Siis minusta).

Minunkin mieheni on analyyttinen ja pohdiskeleva ja näyttää tunteensa jne - mutya hän on ulkoiselta olemukseltaan MIES.

Jotenkin minua myös Ollissa häiritsee se, että kaikki hänen ystävänsä näyttävät olevan naisia. Missä kaikki miespuoliset ystävät? Hän on vain jotenkin LIIAN nainen.

. Katjassa taas on melko paljon miesmäisyyttä ulkonäössä (niinkuin meillä suomalaisilla persjalkasilla tyypillisesti) - Mutta onneksi hän sentään vaikuttaa aina olevan ihan huoliteltu (paitsi joskus vaatteiden osalta, jotka ehkä hänelle ovat keino kertoa, ettei tässä nyt tosiaankaan ole mitään romantiikkaa hänen puoleltaan? - toisaalta tosin vaikuttaa koko lailla ’opiskelijaporukoiden uniformupukeutumiselta’)

Jos Olli vastaa suomalaista feminiinistä naista, niin silloin voi kyllä sanoa, että suomalainen nainen on todella maskuliininen. Ollila on kauniit piirteet, sellaiset joita on suurimmassa osassa mailmaa miehillä. Aasian maat, Turkki, lähi-itä, Intia, Pakistan jne. Hän ei ole mitenkään erityisen siro, eikä lyhyt. Hääkuvassa näkyy, että hän on selkeästi Katjaa pidempi. Hänellä ei ole mitenkään naiselliset käsiliikkeet, eikä hänestä tule edes homoviboja.

Suomessa on totuttu, että ”MIES” on 185cm ja vähintään 80kg. Kirveellä veistetyt kasvot ja äijämeinigillä varustettu. Mutta sellainen ei ole maailman mittakaavassa mies. Vaan ihan Ollin oloinen ja näköinen, eri värityksellä tosin. Monesti jopa paljon sirompi, lyhyempi ja laihempi. Mitä hiuksiin tulee, niin varsinkin Aasiassa miehillä on perinteisesti ollut pitkiä hiuksia nutturalla. Vrt. samurait ym.

Katja tosiaan taas on kaikilla mittapuilla suht miehekäs. Mikä ei siltikään näytä olevan samanlainen ongelma kuin Ollista syntyvä fiilis.

Tietenkin kun riman laittaa tarpeeksi ylös, niin saamme vaikka 70% Suomen miehistä luokiteltua naisellisiksi pilkkaamismielessä. Mikä minusta on taas äärettömän epäreilua, koska ensinnäkin naisellisuus edes miehessä ei kuuluisi olla jotain halveksuttavaa, eikä se edes pidä paikkaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa Katjalla ja Ollilla oli mahdollisuus parisuhteeseen. Heillä tuntui synkkaavan häissä, eikä mitään ilmeistä inhoa ollut ilmassa. Ollin mielestä Katja oli hurmaava morsian. Katja oli ilahtunut, että Olli oli fiksu ja koulutettu.

Et voi olla tosissasi, jos ajattelet että nämä mainitsemasi asiat ratkaisevat.

Itse olen ollut parisuhteessa jossa kumpikin oli todella ihastunut toiseen ja molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen. Meillä oli paljon, paljon paremmat lähtökohdat kuin Katjalla ja Ollilla, ts. näimme toisissamme paljon enemmän myönteistä. Terapiassakin käytiin jne.

Silti meillä paljastui olevan siinä määrin isoja fundamentaalisia eroavaisuuksia, että jouduimme toteamaan ettei suhde vain toimi. Noiden asioiden muuttaminen - tai sitten se että toinen olisi opetellut hyväksymään ne toisessa aidosti - olisi vaatinut vuosien tai ehkä jopa kymmenen vuoden terapeuttista työskentelyä. Kyllä siinä tilanteessa on fiksumpaa vain todeta, että on parempi etsiä sellainen kumppani jonka kanssa yhteen hioutuminen onnistuu hieman nopeammin. Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä.

Koska toista aivan samanlaista ihmistä ei ole olemassa, tämän tyyppisillä ihmisillä tulee aina olemaan vaikeuksia parisuhteessa tai omien lasten kanssa tai työkavereiden. Se ettei kyetä ihan aidosti hyväksymään muita, kun niitä omia tapoja vie lopulta aina riitoihin tai eroon. Siksi toistet eivät vaan koskaan tule saamaan onnellista parisuhdetta tai ihmissuhteita loppuelämäkseen.

Ei hyväksytä kauppakassia, ei pitsatäytettä, ei iltavirkkuutta tai vaikka toisen höpöttämistä. Meillä on tosiaan vain yksi elämä ja monella se tulee kulutettua sinkkuna, koska vain oma tapa kelpaa ja joko toinen tekee samalla tavalla tai tekee jossain muualla jonkun toisen kanssa sillä toisella tapaa.

Meillä ei ollut kysymys kauppakasseista vaan persoonallisuuden piirteistä, joiden muuttaminen on hidasta tai mahdotonta, samoin myös niiden hyväksyminen toisessa. Väitätkö tosissasi, ettei tällaisia piirteitä voi olla? Silloin tulet samalla väittäneeksi, että ketkä tahansa kaksi mieleltään tervettä ihmistä sopivat keskenään parisuhteeseen, kunhan vain opettelevat hyväksymään toistensa tavat.

Syy, miksi Katjalle ja Ollille tulee kinaa pikkuasioista, voi johtua (ja todennäköisesti johtuu) siitä, että taustalla on paljon isompia asioita jotka koetaan vaikeiksi.

Mieti jos se häiritsevä piirre olisikin löytynyt lapsestasi. Juuri se sama, jota et miehessäsi oppinut koskaan hyväksymään.

Joko opit hyväksymään ja rakastamaan lastasi tai tosiaan elät 18 vuotta helvetissä odottaen, että pääset hänestä eroon.

En tiedä mikä normaali piirre ihmisessä on sellainen ettet opi sen kanssa elämään. Tekojen kohdalla on varmasti paljonkin sellaisia, joiden kohdalla kannattaa ihan itse juosta karkuun. Tietenkään aggressiivisen tai tuohoavan ihmisen seuraa ei kuulu oppia sietämään, mutta miksi sellaisen kanssa edes alkujaan on alkanut olemaan yhdessä?

Suhde lapseen on aivan eri asia kuin suhde elämänkumppaniin. Osa niistä häiritsevistä piirteistä (joita siis oli useita) liittyi juuri siihen, että mies tarvitsi kumppaniltaan vanhemmuutta, siis tietynlaista äitinä olemista. Minä taas haluan tasavertaista parisuhdetta. En opettele sietämään tällaista piirrettä kumppanissani, vaan ennemmin etsin sellaisen kumppanin, joka on samoilla linjoilla kanssani, ja päästän miehenkin etsimään itselleen varaäidin niistä lukuisista naisista, jotka siihen rooliin sopivat ja jopa suorastaan haluavat. Sellaisia naisiahan on olemassa, ja varmasti tämä mies sopii erinomaisesti kumppaniksi sellaiselle, koska hänessä on paljon ihania ja miellyttäviä piirteitä, hän on viehättävä persoona, ja hänellä on hyvä sydän. 

Nämä piirteet alkoivat tulla ilmi vasta, kun olimme seurustelleet puolisen vuotta. Siihen asti mies piti niitä piilossa. Samoihin aikoihin mies lisäksi kertoi olevansa sittenkin eri mieltä tietyistä tärkeistä, tulevaisuutta koskevista kysymyksistä, joista olimme puhuneet heti suhteen alussa (kuvitteellinen esimerkki: halutaanko lapsia vai ei). Silloin viimeistään päätin, että vaikka kuinka rakastamme toisiamme ja yritämme sietää ja ymmärtää, meitä ei vain ollut tarkoitettu yhteen. 

Etkö ole ollut tietoinen, että tällaistakin voi tapahtua?

Ensin puhut kuinka molemmat yrittivät kaikkensa suhteen eteen ja sitten alat kuitenkin puhumaan halusta. Et halunnut sitä, eikä toinen halunnut tätä. Yksikään halu ei ole kiveen kirjoitettu. Se on asia jonka päätät. Tänään haluat toimia äitinä ja huomenna et. Voit halutessasi päättää niin ja myös keitä nämä halusi koskevat.

Parisuhde on ihmissuhde ja säännöt toimivat kuten kaikissa ihmisuhteissa. Ei rakkaus omaan lapseen nyt niin suuresti eroa, kun pitkässä parisuhteessa puolisoa kohtaan tuntema rakkaus. Toisessa on mukana seksuaalinen puoli, mutta ei kukaan nyt 20 vuotta jotain himokkaita tunteita puolisoaan 24/7 kohtaan tunne, vaan pikemmin ihan arkirakkautta, joka on aika samanlaista kun se omia lapsia kohtaan tunnettu rakkaus.

Selkeästi sinulla on defenssit päällä. Selittelyjä miksei homma toiminut, vaikka kuitenkin kokoajaan kirjoitat ettet halunnut, koska ei ollut mieleistäsi ja mitä se mahtaa olla kuin sitä, että hommat kuuluisi tehdä niinkuin sinä haluat tai muuten annat asian olla?

Ehkä rakastit oikeasti, mutta lopulta kyseessä oli ”my way tai high way”.

Meillä on vain erilaiset elämänarvot.

Tietenkin voisin päättää sitoutua loppuelämäkseni suhteeseen, jossa kumpikaan ei ole onnellinen. Mutta koska rakastin tätä miestä (ja rakastan edelleen), tahdon ensisijaisesti hänen olevan onnellinen. Suhteemme jatkuminen on siihen nähden toissijainen asia. Samaa toivon myös omalle lapselleni. Sydämeni särkyisi, jos hän kokisi velvollisuudekseen jäädä elämään onnettomaksi tekevää, liian rajoittavaa elämää parisuhteeseen, joka ei fundamentaalilla tavalla sovi hänelle, vain voidakseen todistaa muille (tai itselleen? jonkinlaiselle jumalolennolle? en oikein ymmärrä kenelle ja miksi) kykenevänsä sitoutumaan.

Kyseessä ei ole selittely tai defenssi, vaan sitouduin suhteeseen niin pitkäksi aikaa että saimme selville, mistä suhteessamme ihan oikeasti on kysymys, ja mitkä asiat tulisivat olemaan siinä muuttumattomia joko ikuisesti tai vähintäänkin hyvin kauan. Tältä pohjalta teimme yhdessä päätöksen erota.

Aivan, sinä et ollut onnellinen, koska toinen ei tehnyt ja ollut sellainen kuin sinä halusit. Eikä edes suostunut muuttumaan mieleiseksi ja sinun tyylillä toimivaksi Jos asiat olisi tehty sinun haluamallasi tavalla olisit ollut onnellinen. Se on juuri tästä mistä puhumme. Kun hyväksyy vain oman näkökulmansa ja tapansa suhde päättyy väistämättä eroon, koska joko itse tai toisesta tulee onneton.

Minä tai tämä mies kumpikaan emme ole ihmisiä, jotka hyväksyvät vain oman näkökulmansa. Siitä huolimatta emme olleet yhdessä onnellisia. On paljon asioita, jotka voin opetella hyväksymään kumppanissani, ja olen niin tehnytkin. Sitten on joitakin asioita, jotka vaikuttavat liikaa onnellisuuteeni, jos tekisin niiden kohdalla kompromisseja. 

Jos et ymmärrä näiden kahden asian eroa, en voi tämän enempää auttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän mielestä katjan käytös ilkeyttä, ahdistusta, pelkoa vai yrittääkö hän vain sanoa Ollille kaikin mahdollisin tavoin ettei ole kiinnostunut?

No en lähde arvailemaan että mitä käytös on, mutta sitä en ymmärrä, että miksi hän ei sano Ollille suoraan, että ei ole kiinnostunut. Siis ihan kohteliaasti ja nätisti, mutta suoraan. Näin: "vaikutat mukavalta ja tämä on iso pettymys meille molemmille että näin kävi, mutta minun on rehellisyyden nimissä pakko puhua suoraan mitä tunnen. Ja tunnen niin, että meistä ei voi tulla romanttisessa mielessä mitään, toivon että voimme olla hyvissä väleissä mutta en tunne sinua kohtaan mitään sellaista, jota parisuhde vaatisi". 

Miksi yrittää osoittaa jollain välttelyllä että ei kiinnosta. Miksi ei voi olla rehti ja vastuunsa kantava aikuinen ja kertoa suoraan missä mennään?

Hän on tehnyt niin!!!! Mutta kun Olli EI kuuntele tai usko etteikö voisi silti onnistua.....

Onko?

Miksi se sitten videoilla kertoo, että ei uskalla kertoa Ollille totuutta ja kertoo, että on luovuttanut, mutta ei ole kertonut sitä Ollille?

On. Viimeksi (minkä minä näin) niin siellä rantsulla pötkötellessään kun Olli otti jälleen ’ohjelman jälkeisen ajan’ puheeksi niin varsin suoraan Katja sanoi, että hänen kantansa on selvä ja tuskin tässä nyt viimeisten viikkojen aikanakaan mitään romanttista kiinnostusta alkaisi heräilemään.

Ja joskus aiemmin he keskustelivat ja Katja mm sanoi, että tyyliin ”niinkuin sinulle se parisuhteessä oleminen on niin tärkeä ja blablablaa”.

Minä olen ainakin kuullut Katjan puheista epätoivoisuutta siitä, että etkö nyt jo ymmärrä, että hoidetaan tämä kauniisti maaliin, mutta tämä meidän paritus oli virhe, ja kun TV-kuva sammuu niin ”hei hei”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni on Olli-tyyppiä. Ei ulkoisesti, hän on sellainen pitkä parrakas ja raamikas pukumies. Töissä hän huokuu auktoriteettia, koska se on työrooli.

Mutta kotona hän on herkkä, kuunteleva, puhuva ja huomioiva.

Hänkin suhteen alussa tuppasi ajamaan kuskin penkiltä, ja kertomaan miten tiskikone täytetään oikein. Mutta kun sanoin ystävällisesti ja ehkä vähän naljaillen siitä, hän huomasi mitä teki, pohti asiaa ja muutti käyttäytymistä siinä kohtaa.

Minä pidän kyllä Ollia hyvänä miehenä jollekulle rauhalliselle, positiiviselle ja keskustelevatlle.

Eli miehesi ei ole Olli-tyyppi. Aika olennaista tuossa Olli-tyypissä on tuo hyvin vahva feminiinisyys/humanismi nimenomaan ulkonäössä. (Siis minusta).

Minunkin mieheni on analyyttinen ja pohdiskeleva ja näyttää tunteensa jne - mutya hän on ulkoiselta olemukseltaan MIES.

Jotenkin minua myös Ollissa häiritsee se, että kaikki hänen ystävänsä näyttävät olevan naisia. Missä kaikki miespuoliset ystävät? Hän on vain jotenkin LIIAN nainen.

. Katjassa taas on melko paljon miesmäisyyttä ulkonäössä (niinkuin meillä suomalaisilla persjalkasilla tyypillisesti) - Mutta onneksi hän sentään vaikuttaa aina olevan ihan huoliteltu (paitsi joskus vaatteiden osalta, jotka ehkä hänelle ovat keino kertoa, ettei tässä nyt tosiaankaan ole mitään romantiikkaa hänen puoleltaan? - toisaalta tosin vaikuttaa koko lailla ’opiskelijaporukoiden uniformupukeutumiselta’)

Jos Olli vastaa suomalaista feminiinistä naista, niin silloin voi kyllä sanoa, että suomalainen nainen on todella maskuliininen. Ollila on kauniit piirteet, sellaiset joita on suurimmassa osassa mailmaa miehillä. Aasian maat, Turkki, lähi-itä, Intia, Pakistan jne. Hän ei ole mitenkään erityisen siro, eikä lyhyt. Hääkuvassa näkyy, että hän on selkeästi Katjaa pidempi. Hänellä ei ole mitenkään naiselliset käsiliikkeet, eikä hänestä tule edes homoviboja.

Suomessa on totuttu, että ”MIES” on 185cm ja vähintään 80kg. Kirveellä veistetyt kasvot ja äijämeinigillä varustettu. Mutta sellainen ei ole maailman mittakaavassa mies. Vaan ihan Ollin oloinen ja näköinen, eri värityksellä tosin. Monesti jopa paljon sirompi, lyhyempi ja laihempi. Mitä hiuksiin tulee, niin varsinkin Aasiassa miehillä on perinteisesti ollut pitkiä hiuksia nutturalla. Vrt. samurait ym.

Katja tosiaan taas on kaikilla mittapuilla suht miehekäs. Mikä ei siltikään näytä olevan samanlainen ongelma kuin Ollista syntyvä fiilis.

Tietenkin kun riman laittaa tarpeeksi ylös, niin saamme vaikka 70% Suomen miehistä luokiteltua naisellisiksi pilkkaamismielessä. Mikä minusta on taas äärettömän epäreilua, koska ensinnäkin naisellisuus edes miehessä ei kuuluisi olla jotain halveksuttavaa, eikä se edes pidä paikkaansa

Mielestäni Olli on seksikäs, söpö ja nuttura on ihana.