Ensitreffit Alttarilla Official 2019

Vierailija kirjoitti:

Katja nimenomaan ei kerro tunteistaan suoraan ja rehellisesti, vaan piilovitduilun ja korkkiruuvikielen kautta. Olisikin avoin tunteistaan Ollille, niin olisi ehkä molemmilla helpompaa. Ja sen jälkeen vetäisi kuitenkin shown aikuismaisesti toista kunnioittaen (eikä omiakin kasvoja menettäen).

Kertoihan hän esim. häämatkalla täysin avoimesti ja rakentavaan sävyyn siitä, että romanttisia tunteita ei ollut herännyt vielä. Todella vaikea asia ja aihe, ja hän onnistui silti puhumaan siitä selkeästi mutta lempeästi. Kertoi jännittävänsä kissoja niiden kynsien takia, vaikka yleisesti ottaen pitääkin eläimistä (oman pelon paljastaminen on juuri tuota, että otetaan riski kasvojen menettämisestä).

Ollin asunnosta antoi arvosanan. Siinä kohtaa olisi voinut avoimemmin eritellä mitä itse haluaisi asumisessa olevan eri tavalla, ja minua jäi häiritsemään se että ilmaisi asian vain jotenkin "emmätiiä" -tyylisesti. Jäin miettimään, olisivatko mielessä olleet asiat olleet sitten sellaisia, että Katja arvioi Ollin voivan loukkaantua jos ne sanotaan suoraan. Jos hän ei spontaanisti keksinyt parempaa tapaa puhua noista asioista, niin ehkä siksi vuorovaikutus jäi tuollaiseksi? Eihän se hirmu hyvin mennyt, mutta mielestäni Katjaa syyllistetään tarpeettomasti siitä että hän ei yrittäisi ollenkaan, tai ei välittäisi Ollin tunteista lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanomisen ja rehellisyyden hyötyjä

Suoruudesta ja rehellisyydestä ei ole koskaan hyötyä. En kerro lapsilleni, että sinä olet vähemmän älykäs kuin tuo toinen, vaikka lapsissani selviä lahjakkuuseroja onkin.

En kerro töissä alaisilleni, että sinä olet huonompi työntekijä kuin tuo toinen, vaan sen sijaan yritän kannustaa kaikkia eteenpäin heidän omista lähtökohdistaan käsin. Siitä tulee kaikille paljon parempi mieli ja se kasvattaa tuottavuutta.

En odota mieheltäni suoraa mielipidettä mekostani, vaan toivon hänen kertovan asian vähän kierrellen, jos se on kielteinen. Hän voi vaikka sanoa, että mekossasi on kivaa se, että... mutta minä pidän enemmän siitä toisesta. 

Sosiaalinen lahjakkuus tarkoittaa kykyä kertoa toiveensa, tarpeensa ja näkemyksensä avoimesti, mutta samalla toista ihmistä tukien. Sosiaalisesti lahjakas osaa olla suora ja avoin, mutta samalla välttää puhetavan, joka uhkaa toisen ihmisen perusturvallisuutta ja omanarvontuntoa.

Vetäytyvä ja vähän puhuva introverttikin voi olla sosiaalisesti tavattoman lahjakas, jos hän pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan ja kertomaan näkemyksensä niin, ettei ylitä niillä toisen ihmisen rajoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kasvatuksen, että tervehditään, kysytään kuulumisia, ollaan ystävällisiä, kiitetään, eikä kiukkuilla vieraille ihmisille, ei tylytetä myyjiä ym. Eli osataan käyttäytyä.

Sitä taustaa vasten on ihan sama, mikä on syynä tylyyn käytökseen, vaan se tylyttäminen on todella no go. Ihminen on ansainnut tulla kohdelluksi kohteliaasti ja ystävällisesti, oli pituus, kampaus, vartalo, aiempi aviosääty ja mikä tahansa edellisissä kommenteissa lueteltu millainen hyvänsä.

Monella täällä näyttää olevan vaikeuksia erottaa tylyttäminen siitä, että ihan vain ilmaisee itseään suoraan, koruttomasti ja kiertelemättä. Jos tuosta jälkimmäisestä menee loukkaantumaan, siitä seuraa vain vahinkoa parisuhteelle. Kommentteja neljännestä jaksosta:

Olli: -Hän sanoo kauheen suoraan, mitä hän haluu, ja se aiheuttaa mulle sellaista riittämättömyyden tunnetta, mistä mä en tykkää pätkääkään.

Marianna Stolbow: -Hyvin harvaa meistä on pienenä kannustettu siihen, että meidän pitäis antaa suoraa palautetta ja sanoa niistä omista tarpeistamme. Elikkä meidät on tavallaan kasvatettu siihen, että älä sano, ja parisuhteessa vaaditaan että sano kaikki! Muuten te ette voi tuntea toisianne. 

Tapa, jolla sanotaan, on ratkaiseva. Jotkut pariterapeutit käyttävät termiä rakkaudellinen rehellisyys. Se kuulemma tarkoittaa sitä, että ilmaistaan tarpeita ja kerrotaan, miltä tuntuu, mutta muotoillaan asia kohteliaasti ja hienotunteisesti ja huomioidaan, missä tilanteessa sanotaan. 

Jos esim. toinen on väsynyt, ei heitetä naamalle kritiikkiä jostain täysin kiireettömästä asiasta. Ja että voidaan pohjustaa isompaa asiaa, että "voitaisko illalla puhua yhdestä jutusta" tms. Tarkoitus ei ole räiskiä toisen päälle tunteita ja kiukkuja, vaan esittää asia siten, että ollaan rehellisiä, mutta samalla  ajatellaan myös toisen tunteita.

Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse sanoa. Pitäisi erottaa se, mikä on olennaista oman onnellisuuden kannalta. Pikkuasioista töksäyttely luo vain ikävää ilmapiiriä. Esim. Katjan kommentti Ollin kauppakasseista, joita Katjan mielestä oli ensin liian monta ensin ja sitten liian värikkäistä, oli typerä ja lapsellinen. Ei kaikkea tarvitse ääneen sanoa. Katja ottakoon itse millaiset kassit haluaa.

Ei kukaan jaksa kotona kuunnella jatkuvasti sitä, mitä mieltä toinen kaikenmaailman pikkuasioita on. Ihmettelen varsinkin niitä naisia, jotka jaksavat kommentoida, miten "typerän väriyhdistelmän" vaatteet puoliso on valinnut lapselle, vaikka vaatteet olisivat täysin asianmukaiset säähän ja tarkoitukseensa. Tällaiset makuerimielisyydet pitäisi vain niellä: se, joka pukee, päättää. Se, jonka luota kauppakassit otetaan, päättää.

Pitää valita onko mieluummin onnellinen kuin oikeassa. Tätä nämä raivorehelliset laukojat eivät aina ymmärrä. Jokainen voi miettiä kohdallaan milloin vie kommunikointia ja yhteistä tunnelmaa hyvään ja milloin huonoon suuntaan.

Pitää myös erottaa isot ja oikeasti merkityksettömät asiat toisistaan. Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Se kohta, missä Katja lohkaisee Ollin avioliiton tullessa puheeksi olevansa mensan jäsen, hipaisee älykästä keskustelua, mutta ei siksi mitä "tunnustetaan" vaan että ollaan ns. samalla sivulla. Minusta näiden keskustelu ei ole erikoisen älykkömäistä. Ihmettelen että amk-koulutetusta naisesta tehdään älykkö. Ja Ollillekin asia vaikuttaisi olevan jotenkin suhteettoman merkittävä, sekä puolison valintaperusteena että asenteena.

Eihän yliopistossa tarvitse kuin lukea muutama tiiliskivi omaehtoisesti, istua parit tentit ja tehdä gradu/teettää gradu osin vaikka kaverilla, joka hallitsee tilastot ym. Muutaman vuoden käy siellä pierasemassa ja maisteri olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kohta, missä Katja lohkaisee Ollin avioliiton tullessa puheeksi olevansa mensan jäsen, hipaisee älykästä keskustelua, mutta ei siksi mitä "tunnustetaan" vaan että ollaan ns. samalla sivulla. Minusta näiden keskustelu ei ole erikoisen älykkömäistä. Ihmettelen että amk-koulutetusta naisesta tehdään älykkö. Ja Ollillekin asia vaikuttaisi olevan jotenkin suhteettoman merkittävä, sekä puolison valintaperusteena että asenteena.

Eihän yliopistossa tarvitse kuin lukea muutama tiiliskivi omaehtoisesti, istua parit tentit ja tehdä gradu/teettää gradu osin vaikka kaverilla, joka hallitsee tilastot ym. Muutaman vuoden käy siellä pierasemassa ja maisteri olet.

Itse oletan, että englanninkielen opettajana myös Olli on valmistunut yliopistosta. Jostain ihme syystä Karjaa pidetään automaattisesti tämän parin älykkäämpänä puolisona vaikka siitä ei ole todisteita. Me emme tiedä Ollin äo:ta. Se saattaa olla Katjan äo:ta korkeampi, jos se testattaisiin tai hän sen kertoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain luki että testien lisäksi valintavaiheessa todennäköisimmin paritettavat hakijat haastatellaan asiantuntijoiden toimesta useamman kerran. Yksi haastattelu voi kestää tunteja ja jokainen asiantuntija haastattelee kunkin erikseen, osa muutamana eri kertana jopa. Eli materiaalia näistä yksilöistä kyllä kertyy aivan valtavasti valintojen pohjaksi. '

Olisi kiva että tv-sarjan melko alussa asiantuntijat kertoisi miksi paritti juuri nämä. Nyt ne sanoo vain että Heidi ja Oskari on molemmat aikuisia, ja heillä on valmiit elämän niin siksi laitetaan heidän yhteen. Mutta eivät kerro niitä oikeita syitä miksi esim. H ja O on katsottu hyväksi mätsiksi (ei pelkkä aikuisuus nyt sentään se syy kai voi olla!).

Eli haastatellaan haastattelemasta päästyä, mutta ei uskalleta tehdä omin silmin päätelmiä fyysisestä yhteensopivuudesta. Jahas, meillä on tässä nyt tämä Katja, joka tykkää jämäköistä miehistä. Ja kappas, sitten on Olli, jolla on näitä jämäköitä harrastuksia, pelaaminen ja heviroketti ja näin. Ja kyllähän Olli  itsekin sanoi, että siellä koulussa osaa pitää oppilaat ruodussa, no niin, ky-yyllä, tässähän meillä on oikein sopiva pari.

No kun nuo asiantuntijat on sen verran vanhoja, että ei he ymmärrä välttämättä sellaista maalaisjärki-tasoista juttua siitä että millaisen miehen haluaa 27-vuotias nainen.

Tuo on mielenkiintoinen huomio. Asiantuntijat ovat vanhempaa sukupolvea, se vaikuttaa varmasti.

Sen on varmaan tarkoituskin vaikuttaa. Nuoret ihmiset menevät suhteisiin laput silmillä, tunteet edellä ja sokeina omalle käytökselleen. Tämä näin vahvasti kärjistettynä. Vanhan polven on tarkoitus tuoda tähän perspektiiviä. Mutta joo, joku parikymppinen kommentaattori vois olla hyvä lisä.

Kyllä näin nelikymppisenä voi jo todeta, että 20-30 vuotiaana parisuhteelle oli kovin erilaiset odotukset (Lue: epärealistiset). Kun on riittävästi kilometrejä takana, tuntee (toivon mukaan) itsensä jo paljon paremmin, ja myös ymmärtää sen, mitä Ollikin jossain kohtaa jotenkin sanoi, että se mitä haluaa ja mitä oikeasti tarvitsee, voi olla ihan eri asiat. Nuorempana kuvittelin tarvitsevani asioita ja vähän enemmän ikää omaavana ymmärrän jo, että pitkään, onnelliseen liittoon ei ehkä sovi perustaksi ne asiat, jotka riittää hetken huumaan. Elämä on kuitenkin enimmäkseen arkea. Onhan niitä huumaavia suhteita ollut, mutta niissä oli myös paljon huonoa ja arki olisi ollut mahdotonta. Tämä n.30-vuotiaana solmittu suhde ei ehkä ole ihan niin huumaava ollut koskaan, mutta muutoin tämä on parempaa kuin olen koskaan uskaltanut toivoa.  Tätä ymmärrystä minulla ei ollut vielä 10 vuotta sitten.

Ristiriitaista. Katja ja Olli ovat 3-kymppisiä ja itse kerroit löytäneesi hyvän suhteen juuri siinä iässä?

Vierailija kirjoitti:

Pitää valita onko mieluummin onnellinen kuin oikeassa. Tätä nämä raivorehelliset laukojat eivät aina ymmärrä. Jokainen voi miettiä kohdallaan milloin vie kommunikointia ja yhteistä tunnelmaa hyvään ja milloin huonoon suuntaan.

Pitää myös erottaa isot ja oikeasti merkityksettömät asiat toisistaan. Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan.

A happy wife is a happy life. Omakin elämä muuttuu onnettomaksi, jos toinen on onneton ja varsinkin niiden itseaiheuttamien pikkujuttujen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanomisen ja rehellisyyden hyötyjä

Suoruudesta ja rehellisyydestä ei ole koskaan hyötyä. En kerro lapsilleni, että sinä olet vähemmän älykäs kuin tuo toinen, vaikka lapsissani selviä lahjakkuuseroja onkin.

En kerro töissä alaisilleni, että sinä olet huonompi työntekijä kuin tuo toinen, vaan sen sijaan yritän kannustaa kaikkia eteenpäin heidän omista lähtökohdistaan käsin. Siitä tulee kaikille paljon parempi mieli ja se kasvattaa tuottavuutta.

En odota mieheltäni suoraa mielipidettä mekostani, vaan toivon hänen kertovan asian vähän kierrellen, jos se on kielteinen. Hän voi vaikka sanoa, että mekossasi on kivaa se, että... mutta minä pidän enemmän siitä toisesta. 

Sosiaalinen lahjakkuus tarkoittaa kykyä kertoa toiveensa, tarpeensa ja näkemyksensä avoimesti, mutta samalla toista ihmistä tukien. Sosiaalisesti lahjakas osaa olla suora ja avoin, mutta samalla välttää puhetavan, joka uhkaa toisen ihmisen perusturvallisuutta ja omanarvontuntoa.

Vetäytyvä ja vähän puhuva introverttikin voi olla sosiaalisesti tavattoman lahjakas, jos hän pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan ja kertomaan näkemyksensä niin, ettei ylitä niillä toisen ihmisen rajoja. 

Sanot ensin ettei suoruudesta ole koskaan hyötyä, ja myöhemmin että sosiaalisesti lahjakas osaa olla suora. Puhut mielestäni kahdesta eri suoruuden lajista, joista toinen ei ole toimiva tapa olla vuorovaikutuksessa ja sen nimeksikin sopisi enemmän vaikka "kriittisen arvosteleva tyyli" kuin "suora itseilmaisu".

Ei tosiaankaan ole järkevää (eikä yleensä edes totuudenmukaista) sanoa työntekijälle hänen olevan jotain toista huonompi. Eihän tuo anna sille työntekijälle mitään käyttökelpoista tietoa siitä, miten tulla paremmaksi. Sen sijaan rakentavalla tavalla suora ihminen sanoo ihan kiertelemättä esim. siitä, jos työntekijä tulee jatkuvasti myöhässä töihin, että tästä on haittaa työyhteisön toiminnalle. Tai että hän voisi opetella olemaan jämäkämpi alihankkijan suuntaan, koska se helpottaisi monia prosesseja. 

Mekkoesimerkissäsi ollaan enemmän harmaalla alueella. Jos itse kysyn miehen mielipidettä mekostani ja se mielipide on kielteinen, haluan tosiaankin kuulla ihan suoran mielipiteen perusteluineen, enkä luetteloa siitä, mitkä asiat mekossa ovat kivoja. Jos en halua mielipidettä kuulla, en myöskään pyydä mielipidettä, vaan kysyn esim. mistä mekostani mies pitää eniten. Ihmisiä on erilaisia - itse tulisin hulluksi sellaisen ammattikiertelijän ja kihartelijan kanssa, koska olen aidosti kiinnostunut erilaisista tavoista hahmottaa maailmaa, ihmisiä, makukysymyksistä, jne., enkä loukkaannu ollenkaan siitä että jonkun mielipide tai maku on erilainen kuin omani. Niin kauan kuin keskustelussa liikutaan sellaisella omasta mielestäni ylimääräisellä sensitiivisen hämärtämisen alueella, koen sen raskaaksi ja helposti myös epäkiinnostavaksi, koska ne minua kiinnostavat asiat jätetään kokonaan ääneen lausumatta.

On toisaalta myös sellaisia ihmisiä, jotka loukkaantuvat kaikkein rakentavimmastakin mahdollisesta ilmaisusta. Ja sellaisia, jotka loukkaantuvat itse kuvittelemastaan toisen osapuolen kielteisestä mielipiteestä, jota ei ole todellisuudessa edes olemassa, ja jota kukaan ei ole ääneen lausunut eikä edes kehonkielellä ilmaissut! Ei ole koskaan sataprosenttisesti ainoastaan toisen vastuulla suojella toista loukkaantumiselta, vaan puolet vastuusta on ihmisellä itsellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kasvatuksen, että tervehditään, kysytään kuulumisia, ollaan ystävällisiä, kiitetään, eikä kiukkuilla vieraille ihmisille, ei tylytetä myyjiä ym. Eli osataan käyttäytyä.

Sitä taustaa vasten on ihan sama, mikä on syynä tylyyn käytökseen, vaan se tylyttäminen on todella no go. Ihminen on ansainnut tulla kohdelluksi kohteliaasti ja ystävällisesti, oli pituus, kampaus, vartalo, aiempi aviosääty ja mikä tahansa edellisissä kommenteissa lueteltu millainen hyvänsä.

Monella täällä näyttää olevan vaikeuksia erottaa tylyttäminen siitä, että ihan vain ilmaisee itseään suoraan, koruttomasti ja kiertelemättä. Jos tuosta jälkimmäisestä menee loukkaantumaan, siitä seuraa vain vahinkoa parisuhteelle. Kommentteja neljännestä jaksosta:

Olli: -Hän sanoo kauheen suoraan, mitä hän haluu, ja se aiheuttaa mulle sellaista riittämättömyyden tunnetta, mistä mä en tykkää pätkääkään.

Marianna Stolbow: -Hyvin harvaa meistä on pienenä kannustettu siihen, että meidän pitäis antaa suoraa palautetta ja sanoa niistä omista tarpeistamme. Elikkä meidät on tavallaan kasvatettu siihen, että älä sano, ja parisuhteessa vaaditaan että sano kaikki! Muuten te ette voi tuntea toisianne. 

Tapa, jolla sanotaan, on ratkaiseva. Jotkut pariterapeutit käyttävät termiä rakkaudellinen rehellisyys. Se kuulemma tarkoittaa sitä, että ilmaistaan tarpeita ja kerrotaan, miltä tuntuu, mutta muotoillaan asia kohteliaasti ja hienotunteisesti ja huomioidaan, missä tilanteessa sanotaan. 

Jos esim. toinen on väsynyt, ei heitetä naamalle kritiikkiä jostain täysin kiireettömästä asiasta. Ja että voidaan pohjustaa isompaa asiaa, että "voitaisko illalla puhua yhdestä jutusta" tms. Tarkoitus ei ole räiskiä toisen päälle tunteita ja kiukkuja, vaan esittää asia siten, että ollaan rehellisiä, mutta samalla  ajatellaan myös toisen tunteita.

Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse sanoa. Pitäisi erottaa se, mikä on olennaista oman onnellisuuden kannalta. Pikkuasioista töksäyttely luo vain ikävää ilmapiiriä. Esim. Katjan kommentti Ollin kauppakasseista, joita Katjan mielestä oli ensin liian monta ensin ja sitten liian värikkäistä, oli typerä ja lapsellinen. Ei kaikkea tarvitse ääneen sanoa. Katja ottakoon itse millaiset kassit haluaa.

Ei kukaan jaksa kotona kuunnella jatkuvasti sitä, mitä mieltä toinen kaikenmaailman pikkuasioita on. Ihmettelen varsinkin niitä naisia, jotka jaksavat kommentoida, miten "typerän väriyhdistelmän" vaatteet puoliso on valinnut lapselle, vaikka vaatteet olisivat täysin asianmukaiset säähän ja tarkoitukseensa. Tällaiset makuerimielisyydet pitäisi vain niellä: se, joka pukee, päättää. Se, jonka luota kauppakassit otetaan, päättää.

Olen samaa mieltä kaikesta tässä sanotusta, myös lihavoidusta kohdasta. Samalla olen sitä mieltä, että on typerää ja lapsellista loukkaantua tuollaisesta kommentista. Kumpikin tämän parin osapuoli on kovin tosikkomaisen oloinen ja kehittää ongelmia sieltäkin, missä niitä ei oikeasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kasvatuksen, että tervehditään, kysytään kuulumisia, ollaan ystävällisiä, kiitetään, eikä kiukkuilla vieraille ihmisille, ei tylytetä myyjiä ym. Eli osataan käyttäytyä.

Sitä taustaa vasten on ihan sama, mikä on syynä tylyyn käytökseen, vaan se tylyttäminen on todella no go. Ihminen on ansainnut tulla kohdelluksi kohteliaasti ja ystävällisesti, oli pituus, kampaus, vartalo, aiempi aviosääty ja mikä tahansa edellisissä kommenteissa lueteltu millainen hyvänsä.

Monella täällä näyttää olevan vaikeuksia erottaa tylyttäminen siitä, että ihan vain ilmaisee itseään suoraan, koruttomasti ja kiertelemättä. Jos tuosta jälkimmäisestä menee loukkaantumaan, siitä seuraa vain vahinkoa parisuhteelle. Kommentteja neljännestä jaksosta:

Olli: -Hän sanoo kauheen suoraan, mitä hän haluu, ja se aiheuttaa mulle sellaista riittämättömyyden tunnetta, mistä mä en tykkää pätkääkään.

Marianna Stolbow: -Hyvin harvaa meistä on pienenä kannustettu siihen, että meidän pitäis antaa suoraa palautetta ja sanoa niistä omista tarpeistamme. Elikkä meidät on tavallaan kasvatettu siihen, että älä sano, ja parisuhteessa vaaditaan että sano kaikki! Muuten te ette voi tuntea toisianne. 

Tapa, jolla sanotaan, on ratkaiseva. Jotkut pariterapeutit käyttävät termiä rakkaudellinen rehellisyys. Se kuulemma tarkoittaa sitä, että ilmaistaan tarpeita ja kerrotaan, miltä tuntuu, mutta muotoillaan asia kohteliaasti ja hienotunteisesti ja huomioidaan, missä tilanteessa sanotaan. 

Jos esim. toinen on väsynyt, ei heitetä naamalle kritiikkiä jostain täysin kiireettömästä asiasta. Ja että voidaan pohjustaa isompaa asiaa, että "voitaisko illalla puhua yhdestä jutusta" tms. Tarkoitus ei ole räiskiä toisen päälle tunteita ja kiukkuja, vaan esittää asia siten, että ollaan rehellisiä, mutta samalla  ajatellaan myös toisen tunteita.

Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse sanoa. Pitäisi erottaa se, mikä on olennaista oman onnellisuuden kannalta. Pikkuasioista töksäyttely luo vain ikävää ilmapiiriä. Esim. Katjan kommentti Ollin kauppakasseista, joita Katjan mielestä oli ensin liian monta ensin ja sitten liian värikkäistä, oli typerä ja lapsellinen. Ei kaikkea tarvitse ääneen sanoa. Katja ottakoon itse millaiset kassit haluaa.

Ei kukaan jaksa kotona kuunnella jatkuvasti sitä, mitä mieltä toinen kaikenmaailman pikkuasioita on. Ihmettelen varsinkin niitä naisia, jotka jaksavat kommentoida, miten "typerän väriyhdistelmän" vaatteet puoliso on valinnut lapselle, vaikka vaatteet olisivat täysin asianmukaiset säähän ja tarkoitukseensa. Tällaiset makuerimielisyydet pitäisi vain niellä: se, joka pukee, päättää. Se, jonka luota kauppakassit otetaan, päättää.

Olen samaa mieltä kaikesta tässä sanotusta, myös lihavoidusta kohdasta. Samalla olen sitä mieltä, että on typerää ja lapsellista loukkaantua tuollaisesta kommentista. Kumpikin tämän parin osapuoli on kovin tosikkomaisen oloinen ja kehittää ongelmia sieltäkin, missä niitä ei oikeasti ole.

Juurikin näin

SPOILER

Ylempänä olevaan kommenttiin liittyen, ensi viikon jakson seuraavan viikon paljastuksessa Katja mainitsee Ollille hänen olleen hääpäivänä itsevarmempi ja Olli vastaa Katjan ahdistuksen vaikuttaneen tähän.

Ollin näkökulma on ihan ymmärrettävää, jos miettii että haluaisi yrittää ja antaa itsestä asioita niinkuin itse normaalisti käyttäytyisi, mutta kun toisella on ahdistus/epävarmuus koko hommasta päällä, alkaa tunteet sekoittumaan ja homma leviää käsiin. Lopputulos on sitten vähän vastapuolen fiiliksistä riippuen sitä sun tätä, epävarmaa käyttäytymistä ja oman persoonan "etsimistä", mahdollisesti toisen yli-myötäilemistä ja kääntäen lopulta negatiivisuutta kun omiin yritykseen ja tunteisiin ei saa vastakaikua. Samalla homma menee vuorovaikutuksen ja toisen ylianalysoinniksi, eikä päästä keskittymään asioihin, mitä suhde edellyttäisi homman viemiseksi eteenpäin. Lopulta aikakin tulee vastaan, kun kello tikittää Katjan puolelta optiota kohti, että homman voi pistää pakettiin (päätös ei jatkaa yhdessä) ja siten aloittaa valmistautuminen henkisesti kaverikortin antamiseen. Loppuaika menee sitten mahdollisesti jo rennommin ainakin Katjan puolelta, kun mieli on saavuttanut rauhan, että korkeintaan kavereina tässä jatketaan.

Tuo humanisti-insinööri vastakkainasettelu on tuossa ainakin Katjan puolelta väsynyttä polarisointia. Tietysti siitä ei pääse mihinkään, että ovat ihmiset käyttäytyvät erilaisesti enemmän tai vähemmän tunteiden tai järjen pohjalta, analysoimalla tai olemalla hiljaa, mutta asian jatkuva luokittelu näihin ed. mainittuun kahteen kategoriaan aiheuttaa vain myötähäpeää ja luo lähinnä kuvan itsensä "erinomaisuuden" korostamisen tärkeydestä. Tokihan sillä voi helposti kuitata, kuinka eri puusta ollaan veistettyjä ja ajaa omaa agendaansa luodakseen helpon syyn erilaisuudelle jo lähtökohtaisesti. Noh, tuo nyt lienee enemmänkin seuraus kuin syy suhteen tilanteesta ja toimii enemmänkin junttimaisena metaforana erilaisuudesta.

Ollin ja Katjan tilanne hajosi käsiin jo alusta Katjan puolelta. Katja alkoi ohjelman perusteella heti hääpäivästä seuraavana rakentamaan suojakuortaan kohti lopputulevaa, kun tunnetasolla ei kolahtanut eikä sitten halunnut tai pystynyt yrittää ulos tästä suojakuoresta. Sanomattakin tietysti selvää, että tuon formaatin näkökulmasta kun mukaan on pitänyt lähteä, olisi jonkinasteinen avoin suhtautuminen, rajojen murtaminen ja itsetutkiskelu vähintäänkin suotavaa, mitä tässä ei ollut missään vaiheessa havaittavissa. Tosin ehkä näissä yleensä liikaa mustamaalataan ja suolataan toista osapuolta, sillä K olisi jonkin toisen kanssa voinut näyttäytyä hyvinkin erilaisessa ja positiivisemmassa valossa - vaikkei tietysti poista sitä surullista tosiaa, että kehtaa käyttäytyä noin kylmästi ja negatiivismielessä passiivisesti empaattiselta vaikuttavaa Ollia kohtaan. Enemmänkin tuo kertonee ihmisen erikoislaatuisesta, sanoisinko tunnekylmästä luonteesta ja varauksin heikko-itsetuntoisesta minäkuvasta kuin ulkopuolisista tekijöistä. Säälin heitä, ketkä joutuvat puolin toisen tuollaista kohtelua sietämään, oli sitten parisuhteessa tai ei. Se nyt on tietenkin ihan luonnollista, ettei kolahda tai muuten näe esim. kaverikorttia enempää, mutta voi edes yrittääkäyttäytyä asiallisesti, kohteliaasti ja kivasti olosuhteista huolimatta.

Mä en sitten ole tuo trolli...

Uudessa jaksossa oli hauska se Heidin ja Oskarin keskustelu. Kun Heidi kysyi, mitä Oskari ajattelee ajastaan hänen luonaan.

Vastaus oli niin äijä. :D

"En osaa sanoa mitään. Kyllä sä saat jossain kohtaa vastauksen. "

Hän on semmosia miehiä, mitä naisen pitää vaan ymmärtää ja antaa aikaa.

Mä katsoin jo alkuun häntä ja kavereitaan, että tuossa on kunnon suomalaisia järkähtämättömiä miehiä.

Oskari on yllättänyt ainakin allekirjoittaneen lempeydellän ja ymmärtäväisyydellään. Hän on ollut sovitteleva ja mukava.

Tulihan sen äijäpuolikin sieltä esiin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en sitten ole tuo trolli...

Uudessa jaksossa oli hauska se Heidin ja Oskarin keskustelu. Kun Heidi kysyi, mitä Oskari ajattelee ajastaan hänen luonaan.

Vastaus oli niin äijä. :D

"En osaa sanoa mitään. Kyllä sä saat jossain kohtaa vastauksen. "

Hän on semmosia miehiä, mitä naisen pitää vaan ymmärtää ja antaa aikaa.

Mä katsoin jo alkuun häntä ja kavereitaan, että tuossa on kunnon suomalaisia järkähtämättömiä miehiä.

Oskari on yllättänyt ainakin allekirjoittaneen lempeydellän ja ymmärtäväisyydellään. Hän on ollut sovitteleva ja mukava.

Tulihan sen äijäpuolikin sieltä esiin.

SPOILER: Ilmeisesti Heidi ahdistelee aika lailla noilla kysymyksillään. Marianna taustalla kommentoi kuinka ei voi painostaa toista puhumaan, voi käyttää itseään esimerkkinä, kertoa itse tunteistaan jne, ja toivoa että tonen jatkaisi samalla linjalla mutta painostaa ei saa, jokainen avautuu omalla ajallaan ja tyylillään. Ei tiedä mitä ennen tuota hetkeä on tehty ja sanottu, jossain vaiheessa Oskari itse selittää kameralle kuinka ottaa voimille seurata toisen tunteiden ailahteluja. Oskari yrittää käyttäyty herrasmiesmäisesti eikä haluaisi antaa negatiivista palautetta, mutta ehkä muuhun ei tuossa suhteessa juuri ole mahdollisuutta? Kuitenkin ihan kauniisti kiittelee Heidiä siitä, että esitteli mummonsa hänelle, ja kommentoi jossain vaiheessa kameralle kuinka ihailee Heidin spontaaneja ilon osoituksia. Mutta kun tuo spontaanius Heidillä on niin lapsenomaista...

Insinöörit eivät ole laji, heimo, klaani, salaseura etc. Insinööriksi kouluttautuneista IHMISISTÄ on joka lähtöön. Ihminen on omanlaisensa persoona koulutuksesta riippumatta. EI ole olemassa mitään sterotyyppiä, ihmiset ovat yksilöitä, ja hyvä niin.

Tämä jo parisuhteessa luovuttanut Katja kokee tarvetta luokitella itsensä insinööriksi. Tyhmää, suorastaan lapsellista. Elämä opettaa Katjaseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en sitten ole tuo trolli...

Uudessa jaksossa oli hauska se Heidin ja Oskarin keskustelu. Kun Heidi kysyi, mitä Oskari ajattelee ajastaan hänen luonaan.

Vastaus oli niin äijä. :D

"En osaa sanoa mitään. Kyllä sä saat jossain kohtaa vastauksen. "

Hän on semmosia miehiä, mitä naisen pitää vaan ymmärtää ja antaa aikaa.

Mä katsoin jo alkuun häntä ja kavereitaan, että tuossa on kunnon suomalaisia järkähtämättömiä miehiä.

Oskari on yllättänyt ainakin allekirjoittaneen lempeydellän ja ymmärtäväisyydellään. Hän on ollut sovitteleva ja mukava.

Tulihan sen äijäpuolikin sieltä esiin.

SPOILER: Ilmeisesti Heidi ahdistelee aika lailla noilla kysymyksillään. Marianna taustalla kommentoi kuinka ei voi painostaa toista puhumaan, voi käyttää itseään esimerkkinä, kertoa itse tunteistaan jne, ja toivoa että tonen jatkaisi samalla linjalla mutta painostaa ei saa, jokainen avautuu omalla ajallaan ja tyylillään. Ei tiedä mitä ennen tuota hetkeä on tehty ja sanottu, jossain vaiheessa Oskari itse selittää kameralle kuinka ottaa voimille seurata toisen tunteiden ailahteluja. Oskari yrittää käyttäyty herrasmiesmäisesti eikä haluaisi antaa negatiivista palautetta, mutta ehkä muuhun ei tuossa suhteessa juuri ole mahdollisuutta? Kuitenkin ihan kauniisti kiittelee Heidiä siitä, että esitteli mummonsa hänelle, ja kommentoi jossain vaiheessa kameralle kuinka ihailee Heidin spontaaneja ilon osoituksia. Mutta kun tuo spontaanius Heidillä on niin lapsenomaista...

Se Oskarin sanoma, että ottaa voimille ailahteleva, se oli ihan lopussa, tulee vasta seuraavassa jaksossa.

Tässä jaksossa he olivat pääpiirteittäin ihan sovussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä hyvää se suoruus sitten tuo parisuhteeseen? Jos mieheni sanoisi, että "oot muuten tosi persjalkainen", mitä iloa tästä suoruudesta on meille kummallekaan, mitä se tuo parisuhteellemme? Minusta vain epävarmuutta, negatiivisuutta ja pahaa mieltä. En ole ikinä sanonut miehelleni muutamasta jutusta, jotka minua vaivaavat hänessä vähän. En sano, koska hän ei voi niitä muuttaa ja niiden sanominen ehkä loukkaisi, enkä halua loukata rakasta ihmistä. Enkä usko toisen käytöksen muuttamiseen sanomalla ja keskustelemalla. Uskon siihen, että kun käyttäytyy rakastavasti, sydämellisesti ja lämpimästi toista kohtaan, se toinenkin alkaa käyttäytyä samoin, koska ilahtuu ja arvostaa sitä niin paljon ja kasvaa ihmisenä pari senttiä. Uskon siihen, koska se tapahtuu minulle, koska olen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tämä toimii näin, ja koska hän kohtelee minua niin hyvin, kohtelen minäkin taas häntä ja positiivisuuden kehä on valmis. Jos hän alkaisi käyttää sitä hyväksi, alkaisi käskyttää ja alistaa tms, en olisi hänen kanssaan. Mutta näin kokeilisin yhteensopivuuttamme. En millään raivorehellisyydellä ja "kaiken sanomisella".

Eräässä jaksossa asiantuntijat puhuvat, kuinka pitkiä onnellisia parisuhteita tutkittaessa huomattiin kuinka parit keskittyivät positiivisiin ajatuksiin toisistaan. Harvempi yltiörehellinen joka kokee velvollisuudekseen kertoa toiselle hänen virheensä taivaa elää pitkässä onnellisessa suhteessa?

Niin, normaali hienotunteisuus on normaalia hienotunteisuutta. Ei ole pakko ilkeästi kuittailla kumppanin muutamista heikkouksista, jos kokonaisuus on riittävän paljon plussalla.

Mutta omista tarpeista puhuminen - se on vaan pakko tehdä, vaikka ne olisivat vähän kipeitäkin. Muuten se suhde jää pinnallisen kohteliaaksi. Ja tarkoitan tällä nyt sellaisia tarpeita, joista tietää ettei pysty tinkimään. 

Itse näen tässä ihan perustavaa laatua olevan eron, ilkeilläänkö toisen ominaisuuksista, tavoista jne vai puhutaanko avoimesti siitä, mitä itse tarvitsee parisuhteessa ja onko tässä parisuhteessa mahdollisuuksia toteuttaa niitä asioita. Ja tietenkin molemmin päin.

Omat tarpeet on ihan toinen juttu, silloinhan sitä ei puhu toisesta ja hänen ominaisuuksistaan, vaan itsestään, mitä tarvitsee, miten toisen sanat kokee jne. Ja tuossa varmaan Olli ollut rehellisempi Katjalle kuin toisinpäin, on yrittänyt puhua tunnepuolen asioista, miten itse kokee jne. Katjan rehellisyys on kriittisyyttä Ollia kohtaan. Yhtään itsekriittistä kommenttia Katjalta ei ole kuulunut, ei myöskään huumorissa näkynyt itseen kohdistuvaa huumoria, Ollille, hänen kauppakasseilleen, lyhyydelleen jne voi kyllä nauraa. Aika epämiellyttävän kuvan Katja raukka itsestään antaa. No, Olli saa paljon yhteydenottoja ohjelman jälkeen, nämä Katjat ja Roosat hieman säälittää, eivät ole kyenneet filmauksen aikana ajattelemaan miltä oma käytös näyttää ulospäin.

Niin, mulle vaan tuli tästä Ollin tokaisusta "Hän sanoo kauheen suoraan, mitä hän haluu, ja se aiheuttaa mulle sellaista riittämättömyyden tunnetta, mistä mä en tykkää pätkääkään." vähän sellainen olo, ettei Olli oikein osaa asettua siihen asemaan, että oikeasti kuuntelisi toisen tarpeita. Toki olemme myös nähneet ilkeilyä, että todella vaikea sanoa, mikä tuon lausahduksen takana on ollut.

Katja ansaitsee jonkun narsistin aviomiehekseen.

Katja on vaikuttanut alusta saakka jotenkin keskenkasvuiselta/lapselliselta. En tiedä miksi.

Katsoin uusimman ilmaisen jakson.

Oskari puhui Mariannan luona mielestäni tosi kivasti, avoimesti ja pehmeästi, tuntemuksistaan ja siitä kuinka välillä Heidin arvaamattomuus aiheuttaa hänelle pelkotiloja. Sanoi vielä että vaikka se ei välttämättä ulospäin näy, niin sisäisesti hän kuitenkin kokee näin. Heidi vaikutti puolestaan reagoivan tähän kommenttiin pelolla, ikään kuin hänellä olisi aiempia huonoja kokemuksia ja olisi ahdistunut siitä, että taas kävisi samoin kuin aiemmin. Voi kun hän pystyisi suhteuttamaan tuon kommentin niin, että ei menisi ihan pois tolaltaan! Oskari ei yhtään vaikuta siltä että olisi luovuttamassa, vaan mielestäni heidän kemiansa ja persoonansa toimivat tosi hyvin yhteen ja uskon Oskarin itse asiassa tykkäävän ja nauttivankin tuosta Heidin jossain määrin lapsekkaasta elämänasenteesta. Ehkä selfieitä voisi ottaa vähemmän, mutta noin yleisesti ottaen. Tosi hyvän oloinen pari, tarvittaisiin vain riittävän monta kokemusta siitä että toiseen voi ihan oikeasti luottaa. Heidikin puhuu tunteistaan kivan avoimesti. Kun hän vain osaisi olla ripustautumatta liikaa! Toivon kovasti, että asiantuntijat auttaisivat parhaansa mukaan. Itse asiassa harmittaa sekä tämän parin että Katjan ja Ollin kohdalla, että asiantuntijat tulivat vasta näin myöhään mukaan.Katjalla ja Ollilla perusongelma on se, että he eivät vain sovi yhteen. Olli on aivan ihana mies ja ihminen monella tavalla - pidän hänen pehmeydestään ja feminiinisistä puolistaan, ja kyvystään pukea tunteitaan sanoiksi. Mutta Katja jää näistä ihanuuksista nyt aivan osattomaksi, kun Olli ei saa itsestään todellista persoonaansa irti saatuaan Katjalta tätä paljon puhuttua "kritiikkiä" (joka ei ole todellakaan niin pahaa, että siitä kuka tahansa loukkaantuisi, mutta ymmärrän hyvin miksi joku - esim. Olli - voi loukkaantua). Sellainen piirre miehessä (/ihmisessä), että tämä on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa antaa itsestään heillekin jotka nyrpistelevät nenäänsä ja ovat lukossa itsensä kanssa, on itselleni ehkä tärkein yksittäinen vetovoimaa synnyttävä tekijä. Jos kuvittelen itseni Katjan asemaan, niin minullekin olisi tullut valtava pettymys hääpäivänä siitä, että Ollilla ei tätä yhtä ominaisuutta ole, ja se olisi vaikuttanut välejä viilentävästi. Se on kuitenkin asia, jota ei ihan hetkessä muuteta, eli jos jäisin liittoon tällaisen ihmisen kanssa, minun olisi hyväksyttävä se tosiasia että puolisoni on sellainen ehkä loppuelämänsä, ja tämä olisi minulle kyllä tosi vaikeaa. Olli sopisi valtavan hyvin kumppaniksi monenlaisille naisille, mutta ikävä kyllä ei Katjan kaltaiselle.