Sinä jolla oli huono lapsuus, huonot vanhemmat, autatko vanhempiasi vanhuksena?

Kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Oliko sulla oikeasti paha lapsuus?

Minulla oli periaatteessa huono/vaikea lapsuus vaikken itse sitä niin kokenut. Toinen vanhemmistani on alkoholistiskitsofreenikko ja henkisesti rankkaa oli hänen kanssaan kasvaa. Toinen taas oli burnoutin partaalla ja ajoittain väkivaltainen. Koen kuitenkin, että tekivät parhaansa/sen minkä osasivat enkä jaksa olla katkera, miksi olisin? Autan heitä mielelläni ja varmasti, toki omasta jaksamisestani huolehtien.

Eri juttu olisi jos vanhempani olisivat olleet aidosti rakkaudettomia ja itsekkäitä, mutta kun eivät olleet. Minua käytettiin jollain tapaa henkisesti hyväksi ja manipuloitiin paljon lapsena, pidän heitä kuitenkin lähes syyntakeettomina enkä siksi osaa inhota heitä. Henkistä tukea en heille valitettavasti juuri jaksa/osaa antaa enkä edes yritä.

Kyllä. Äitini ei tarjonnut paskaa lapsuutta mulle ilkeyttään vaan omien vajaiden kykyjensä ja päihdeongelmansa takia. Hän oli ja on sairas, enkä kanna siitä hänelle kaunaa.

Mitenkä heitä pitäisi auttaa? Asun satojen kilometrien päässä, olen yksinhuoltaja joka käy töissä. Millä ajalla, rahalla ja mahdollisuudella kävisin heitä auttamassa?

Jos jotain on, niin toki täytyy yrittää huolehtia että saavat tarvitsemansa palvelut ja hoidon. Mutta minulla on nyt ensisijainen vastuu omien lasteni arjesta ja heidän voinnistaan.

Oli sekä erittäin huonoa että ihan hyvää. Lapsuudella on yhä vaikutusta nykyisyyteeni. Välillä tuntuu, että elän parhaillaan liikaa vanhempieni elämää, enkä ehdi elää omaani. Onneksi ehdin elää ennen lapsia myös omaa itsenäistä elämää niin, että tein mitä tahdoin, enkä mitä vanhempani tahtoivat.

Kyllä autan. Toisen autoin jo hautaan asti, mutta toisen auttaminen jatkuu yhä. Lisäksi on appivanhemmat. Yksikään heistä ei ole antanut todellista apua silloin, kun meillä elettiin pienten lasten kanssa ruuhkavuosia. 

Vanhetessa osa on kasvanut ihmisinä, myöntänyt virheitäänkin ja parantanut tapojaan, mutta osa on taantunut entistäkin pahemmiksi. En nimeä, että kuka heistä mitenkin. Vaikka elämäni on välillä raskasta, niin ainakin saan päästää heistä hyvillä mielin irti, kun koen tehneeni parhaani heidän elämisen arvoisen vanhuutensa eteen.

Mielisairas ei ole syyntaakeeton. Kaikki ovat mielisairaita hetkellisesti, jos on rankka elämänvaihe menossa eikä saa tukea tai osaa itse organisoida ja hallita käytöstään/päihteiden käyttöään. En auttaisi. Olisin jo lapsenä lähtenyt kävelemään jos vanhempani olisivat olleet alkoholisteja tai huumeiden käyttäjiä tai jos olisivat olleet kohttuutoman rankasti harjoittaneet henkistä väkivaltaa fyysisen kurituksen lisäksi. En hyväksy fyysistä kuristusta missään muodossa ja olen onnellinen että se lailla kiellettiin. Entis aikaan äidit kehuivat kuinka ovat taas joutuneet antamaan selkää tai tukkapöllyä.. ja mikä oli syy? Todennäköisesti se ettei mies ole auttanut lastenhoidossa tai kotitöissä. Luuhaa töissä yötä myöten eikä anna munaa äidille. Entisaikaan kotiäidit pettivät miehiään PALJON herkemmin jos munaa ei tullut. Nykyisin naiset kiltisti seksittömissä suhteissa vuodesta toiseen. Miehet sentään osallistuvat vähän jo lasten hoitoon ja kotitöihin.

Minulla ei sinällään huono lapsuus, mutta vanhempani olivat itse hyvin huonon lapsuuden läpikäyneitä. Tekivät sitten omassa vanhemmuudessaan useita asioita joita nykyään pidetään huonona vanhemmuutena (fyysinen väkivalta, vastuun sälyttäminen sisaruksista alle 10 v lapsen hartioille, lapsen käyttäminen omana terapeuttina jne). Kuitenkin tuo traumatisoi minua huomattavasti vähemmän kuin heidän vanhempansa aikoinaan heitä, ja olen itse halunnut olla parempi vanhempi kuin he. Samoin ajattelen, että kykenen olemaan vähemmän itsekäs ihminen kuin he, ja koen, että hyvään ihmisyyteen kuuluu lähimmäisistä huolehtiminen. Siksi huolehdin heistä nyt kun ovat vanhoja, mutta en syyllisty vaikka yrittäisivät syyllistää ettemme me lapset huolehdi tarpeeksi hyvin. Oma perheeni ja oma hyvinvointini on kuitenkin ykkönen, autan silloin kun voin ja muuten muut lapset ja yhteiskunta saavat auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Oliko sulla oikeasti paha lapsuus?

Kyllä, myös nuoruus.

En auta. Olen katkaissut välit jo aikoja sitten, joten en edes tiedä miten hänellä menee nykyään. Eikä pahemmin kiinnostakaan.

Tämä keskustelu on ollut täällä jo. Case closed.

Kylla. Ei mutsi sille mitaan voi(nut), etta on heikko, laheisriippuvainen ihminen. Parhaansa kuitenkin yritti. 

Olen henkeen ja vereen vannonut etten varmasti auta. Lapsuuteni oli painajainen ja ne arvet eivät koskaan katoa. 20+ ja ikääntyvä isä on mielin kielin, rauhallinen, aina auttamassa ja antamassa taskurahaa... Ei pyydä anteeksi mitään tai myönnä olleensa väkivaltainen, kunhan haluaa mairitella ettei joutuisi 15v kuluttua vanhainkotiin vaan minä käyn auliisti auttamassa... Sopii toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Oli sekä erittäin huonoa että ihan hyvää. Lapsuudella on yhä vaikutusta nykyisyyteeni. Välillä tuntuu, että elän parhaillaan liikaa vanhempieni elämää, enkä ehdi elää omaani. Onneksi ehdin elää ennen lapsia myös omaa itsenäistä elämää niin, että tein mitä tahdoin, enkä mitä vanhempani tahtoivat.

Kyllä autan. Toisen autoin jo hautaan asti, mutta toisen auttaminen jatkuu yhä. Lisäksi on appivanhemmat. Yksikään heistä ei ole antanut todellista apua silloin, kun meillä elettiin pienten lasten kanssa ruuhkavuosia. 

Vanhetessa osa on kasvanut ihmisinä, myöntänyt virheitäänkin ja parantanut tapojaan, mutta osa on taantunut entistäkin pahemmiksi. En nimeä, että kuka heistä mitenkin. Vaikka elämäni on välillä raskasta, niin ainakin saan päästää heistä hyvillä mielin irti, kun koen tehneeni parhaani heidän elämisen arvoisen vanhuutensa eteen.

Tämähä se on se joka ratkaisee. Mun hullu väkivaltaisä on väkivaltainen vieläkin, ja käynyt lukuisia kertoja kimppuun. On vaan pahentunut iän myötä ja nyt sillä napsahtaa sekunnissa ilman mitään jarrua tai sosiaalista käyttäytymiskoodia. Kokee että sillä on oikeus pakottaa väkivallalla kaikki muut sen tahtoon.

Miten autat tuollaista? Kun saat turpaan ja joudut pelkäämään?

Vierailija kirjoitti:

Mitenkä heitä pitäisi auttaa? Asun satojen kilometrien päässä, olen yksinhuoltaja joka käy töissä. Millä ajalla, rahalla ja mahdollisuudella kävisin heitä auttamassa?

Jos jotain on, niin toki täytyy yrittää huolehtia että saavat tarvitsemansa palvelut ja hoidon. Mutta minulla on nyt ensisijainen vastuu omien lasteni arjesta ja heidän voinnistaan.

Mulla vähän sama kuvio ja todella paska lapsuus, mutta saan tästä ihan järjetöntä syyllistämistä ja vanhemmat marttyyri-itkua vääntää kaikille ”julmasta tyttärestä”. Miten sulla muut suhtautuu asiaan?

En auta. En edes tiedä missä ovat tai mitä heillw kuuluu. Hengissä varmaan ovat vielä kun ei viranomaiset oo ottaneet yhteyttä.