Miekkonen, 30, ei koskaan seurustellut, kerron hänestä
Miekkonen näyttää kuvissa ihan komealta, mutta ei ole koskaan seurustellut. Kuulemma ei ole löytänyt ketään, jonka kanssa tuntuisi oikealta. Lisäksi ollut todella ujo nuorempana. Kuten myös minä, joten ymmärrän siinä mielessä.
Hän kertoi instanikkinsä sitä kysyttyäni, ja kun totesin profiilin olleen ihan ok, seurasin miekkosta. Hän alkoi myös seuraamaan minua.
Mutta voi kun samat asiat vain toistuvat ja toistuvat loputtomiin. Instastani näkee miten asun (myönnetään, asun erittäin leveästi tilanteeseeni nähden), mutta en LEVEILE asian laidalla. Samoin instasta selviää, että seuraajani taitavat kaikki olla miekkosia ja kuvien alla on heidän sydänsilmä-kommenttejaan.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun miekkonen instani nähtyään hiljenee. Se on sääntö eikä poikkeus. Ei kait minua tarvitse sen takia pelätä, että asun leveästi ja minusta pidetään. Olen silti mukava ja hauska nainen XD.
Kommentit (6)
Minulla ei ole mitään pakkomiellettä mistään. Jotkut tunkevat instan täyteen lemmikkejään, minulla ei nykyään ole lemmikkiä enkä tiedä milloin tulee. Siihen voi mennä pidempikin aika. En tiedä. Tai sitten otan kissan hetken mielijohteesta. HUOM!! Minulla on 18 vuoden kokemus kissasta, joten sen takia voin halutessani ottaa uuden hetken mielijohteesta. En muuten ottaisi.
Ymmärtäisin tällaisen syyn hiljentymiselle, koska en itsekään jaksa pakkomielteisiä ihmisiä. Mutta kun tällaista syytä ei ole, niin syy on melkoisen selvä...
Onpa sekavaa tekstiä.
Mitäpä jos nyt itse instaseuraamisen ja muun somejahkailun sijaan kysyisit ”miekkosta” kahville/treffeille/leffaan ihan perinteisesti?
Vierailija kirjoitti:
Onpa sekavaa tekstiä.
Mitäpä jos nyt itse instaseuraamisen ja muun somejahkailun sijaan kysyisit ”miekkosta” kahville/treffeille/leffaan ihan perinteisesti?
En minä jaksa mitään perässä vedettävää kivirekeä. Jos ei sen vertaa saa aikaiseksi, että laittaa huomenta/moi/mitä ikinä-viestiä, niin olkoon.
Samainen miekkonen sanoi, että valehtelisi jos väittäisi ettei kiinnosta. Kovin heikosti sen näyttää XD. KYLLÄSTYTTÄVÄÄ!!!!! Miehistykää stna.
Kun sama vain toistuu. Ja toistuu. Ja toistuu. 😂
Se on niin paljon kuin mahdollista paikan päältä nahkaa.
Ei sitä voi kertakaikkisesti käsittää, jos ei koe tätä samaa mitä minä koen jatkuvasti miekkosten kanssa. Mikään ei ikinä etene, kukaan ei puhu (Paitsi se parkkimoikkaaja, olen edelleen hämmentynyt siitä tapauksesta XDD oikeasti TOSI poikkeuksellista!! Yksi sana ja olen aivan hämmentynyt XD Kertonee jostain!!)
Ei minua tarvitse pelätä! Vuodet vierivät eikä mistään tule mitään (tarkoitan suhteita, en muuta elämää.) Pelkää vähemmän ja tutustu enemmän!!