Miesystävän kanssa sama tunne kuin lapsuudenystävän kanssa

Mulla oli lapsuudessa poikapuolinen ystävä, Kalle. Olen siis itse nainen. Oltiin samanikäiset ja hän asui vain muutaman sadan metrin päässä minusta ja kävi miltei joka päivä luonani. Aina Kalle tuli polkupyörällä tänne. Leikittiin yhdessä kaikenlaista. Meillä oli samanlaiset hugo-paidatkin. Hänellä vihreä ja minulla punainen. Naapurit aina vitsailivat, että mitäs nuoripari. Oltiin kavereita oikeastaan koko lapsuuden ajan, monia vuosia siis.
Kaveruus päättyi sitten, kun siirryttiin yläasteelle. Tiemme vain jotenkin erkanivat enkä ole hänestä sen koommin mitään kuullut.

Oli tosi kivaa, kun hän kävi leikkimässä. En tuntenut oloani yksinäiseksi. Hän oli oikeastaan ainut sellainen kaveri, joka kävi. Olihan niitä tyttöjäkin joitakin, mutta ei se yhteydenpito ollut niin säännöllistä, tyttöpuoliset saattoivat käydä muutamia kertoja vuodessa. Kallellakin oli nuorempi sisko, mutta en minä hänen kanssaan koskaan leikkinyt.

Nyt olen löytänyt elämääni miesystävän. Hänen kanssaan on kumma tunne. Tunne on samanlainen kuin lapsuudenystäväni Kallen kanssa. Olen yrittänyt miettiä mistä se johtuu. Olen huomannut, että ulkonäössä on samoja piirteitä, mutta se on mielestäni enemmänkin se tunne. Ei siis millään tavalla huono tunne. Tulee vain jotenkin kummallisesti nämä lapsuusajat mieleen. Enkä tarkoita mitään sellaista, että tämä miesystäväni olisi jotenkin lapsellinen tai leikkisä. Onko teillä muilla kokemusta vastaavasta ja mikä tämän selittäisi? Muiden tapaamieni ihmisten kanssa tällaista ei ole ollut ja olen itsekin hiukan ymmälläni ja tämä on jotenkin mielenkiintoista.