Lue keskustelun säännöt.
Aivot ei enää jaksa... burn out?
08.08.2019 |
Olin vaativassa ja stressaavassa töissä, jossa minun täytyi hoitaa kymmeniä projekteja samaa aikaan, tehdä pitkää päivää samalla pysyen ilosisena ja edustavana asiakastapaamisia varten. Viimeisen vuoden aikan huomasin, että ajatukset eivät enää pysy kasassa, en pystynyt keskittymään mihinkään ja olin koko ajan väsynyt. Huomasin, että työ ei ole minua varten ja irtisanoin itseni ja ajattelin pitää muutaman kuukautta taukoa työskentelystä palautuakseni ja kerätäkseni voimia ja etsiä sitten vähemmän vaativaa työtä. Nyt on kuukausi takana, olen levännyt, syönyt terveellisesti, meditoinut, harrastanut liikuntaa ja välttänyt alkoholia, mutta vieläkin tuntuu kuin aivot olisivat yksi iso raskas sumupilvi, unohtelen asioita ja yksinkertaistenkin asioden tekeminen tuntuu henkisesti raskaalta. Pystyn tekemään fyysisiä asioita kuten siivoamaan ja kuntoilemaan siis ihan ok, mutta kaikki johon täytyy käyttää edes hieman aivoja, kuten kirjoittaa sähköposti tuntuu uuvuttavalta. Onko kellekään tapahtunut yhtään vastaavaa? Onko tämä paha burn out, masennusta vai kenties oire jostain muusta? Lääkäriin on tarkoitus tilata aika, koska ajatus työmaailmaan palaamisesta tässä kunnossa kauhistuttaa, mutta tähän hätään olisi kiva kuulla myös muiden vastaavanlaisia kokemuksia ja vinkkejä.
Kommentit (12)
Tuo on lyhyt aika palautua, ja ainoa eheyttävä asia näissä tapauksissa on nimenomaan aika. Osa toipuu ennalleen, mutta osa ei saavuta lähtötasoaan. Jos voit, pidättäydy työnteosta niin kauan kuin se on mahdollista. Panosta silti fyysiseen tekemiseen, koska se aktivoi aivoja ja sillä on mielialaa kohentava vaikutus. Äläkä syytä itseäsi, sillä noin voi käydä aivan kenelle tahansa näin hektisessä ajassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä tässä ei sitten muu auta kuin odottaa. Tuntuu tosiaan, että mieli kaipaa joksikin aikaa todella simppeliä elämää luonnon keskellä ja mahdollisimman kaukana kaupingin humusta ja hektisyydestä.
Minulla on tuollainen takana. Minut palkattiin harjoittelijana hoitamaan kahden eläköityneen työntekijän työt ilman perehdyttämistä. Enkä minä tampio tajunnut irtisanoutua koeaikana, joten jouduin sinnittelemään määräaikaisena loppuun asti. Tai no, uupuneena on helpompi kitkutella kuin tiristää itsestä voimia vielä pakoreitin selvittämiseen...
Muistini ei toiminut; tarvitsin muistikirjaa jopa sitä varten, että osasin hakea oikean kansion viereisestä huoneesta. Ilman muistiota saatoin unohtaa, mitä olin tekemässä :( Kituutin kirjoittamalla kaiken itselleni ylös: soita tälle ihmiselle, kirjoita kaksi kappaletta tästä aiheesta, osta kaupasta pastaa, muista lenkittää koira. Muista käydä suihkussa, muista pestä hampaat!
Ajatustoimintani sakkasi täysin. Saatoin kirjoittaa samaa asiaa eri sanamuodoin jopa 5 virkkeen verran raportteihini. Sain valistusta tarpeettomasta toistosta.
Minulla pahin oli edessä vasta muutama kuukausi työsuhteen loppumisen jälkeen. Kai aivoni tajusivat, että viimein sai levätä. Pohjakosketus oli sitä, että saatoin valvoa 2 vuorokautta putkeen ja nukkua yhden, söin mitä sattui ja nippa nappa jaksoin huolehtia koirastani, itsestäni en niinkään. Muistini alkoi toimia pikku hiljaa, mutta elämäniloni oli nolla. Se näytti masennukselta ja tuntui masennukselta, mutta oikeasti se oli bönari. Sain burn out -diagnoosin ja minulle tarjottiin keskusteluapua, jota en jaksamattomuuttani ottanut vastaan. Se oli vaihe, joka piti vain rämpiä lävitse.
Toipumista on nyt takana puolisen vuotta ja pääsin osa-aikaiseksi kevyempiin hommiin. Aloitin kevyesti ja huomaan itsestäni, että ylivirityn helposti tässä aika helpossakin työssä. Pyrin nyt ohjelmoimaan aivojani vähän erilaiseen asennoitumiseen työtä kohtaan. On myös terveellistä päästä tekemään aloittelijan kämmejä tämän uuden työntekijän statuksen turvin :D
Loppukaneettina vielä sellainen, että työyhteisönsä kannattaa mulkata huolella. Ja harjoittaa itsetutkiskelua sen verran, että tuliko mikromanageerattua liikaa edellisessä työsuhteessa.
Oman vireen hallinnasta joutuu pitämään huolta loppuelämän ajan, mutta meditointi ja luonto auttavat :)
Kannattaa työssä ollessa tarkkailla omaa jaksamistaan kyllä. Nykyään jossain paikoissa taatusti otetaan kaikki irti mitä lähtee jos ei itse vähän jarruttele. Kyllä vakava stressi ilmoittelee itsestään yleensä joa paljon ennen varsinaista burnoutia. Terve itsekkyys kunniaan! Suomessa on kova suorittamisen eetos valloillaan kyllä ja ei ihme että monella "kasetti" menee sekaisin. Joka päivä pitäisi olla reilusti aikaa myös puhtaaseen rentoutumiseen ja palautumiseen. Myös urheilusta voi tulla psyykkinen stressi eli sitäkin pitää varoa. Tällöin urheilusta voi tulla pakkosuorittamista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuollainen takana. Minut palkattiin harjoittelijana hoitamaan kahden eläköityneen työntekijän työt ilman perehdyttämistä. Enkä minä tampio tajunnut irtisanoutua koeaikana, joten jouduin sinnittelemään määräaikaisena loppuun asti. Tai no, uupuneena on helpompi kitkutella kuin tiristää itsestä voimia vielä pakoreitin selvittämiseen...
Muistini ei toiminut; tarvitsin muistikirjaa jopa sitä varten, että osasin hakea oikean kansion viereisestä huoneesta. Ilman muistiota saatoin unohtaa, mitä olin tekemässä :( Kituutin kirjoittamalla kaiken itselleni ylös: soita tälle ihmiselle, kirjoita kaksi kappaletta tästä aiheesta, osta kaupasta pastaa, muista lenkittää koira. Muista käydä suihkussa, muista pestä hampaat!
Ajatustoimintani sakkasi täysin. Saatoin kirjoittaa samaa asiaa eri sanamuodoin jopa 5 virkkeen verran raportteihini. Sain valistusta tarpeettomasta toistosta.
Minulla pahin oli edessä vasta muutama kuukausi työsuhteen loppumisen jälkeen. Kai aivoni tajusivat, että viimein sai levätä. Pohjakosketus oli sitä, että saatoin valvoa 2 vuorokautta putkeen ja nukkua yhden, söin mitä sattui ja nippa nappa jaksoin huolehtia koirastani, itsestäni en niinkään. Muistini alkoi toimia pikku hiljaa, mutta elämäniloni oli nolla. Se näytti masennukselta ja tuntui masennukselta, mutta oikeasti se oli bönari. Sain burn out -diagnoosin ja minulle tarjottiin keskusteluapua, jota en jaksamattomuuttani ottanut vastaan. Se oli vaihe, joka piti vain rämpiä lävitse.
Toipumista on nyt takana puolisen vuotta ja pääsin osa-aikaiseksi kevyempiin hommiin. Aloitin kevyesti ja huomaan itsestäni, että ylivirityn helposti tässä aika helpossakin työssä. Pyrin nyt ohjelmoimaan aivojani vähän erilaiseen asennoitumiseen työtä kohtaan. On myös terveellistä päästä tekemään aloittelijan kämmejä tämän uuden työntekijän statuksen turvin :D
Loppukaneettina vielä sellainen, että työyhteisönsä kannattaa mulkata huolella. Ja harjoittaa itsetutkiskelua sen verran, että tuliko mikromanageerattua liikaa edellisessä työsuhteessa.
Oman vireen hallinnasta joutuu pitämään huolta loppuelämän ajan, mutta meditointi ja luonto auttavat :)
Tämä asioiden unohtelu on mulla just kanssa tosi paha, etenkin kun mulla yleensä ollut todella hyvä muisti. Eilen tarvitsi puhelimessa antaa postinumeroni ja muistin viimeisen numeron väärin. Joskus tuntuu, että sanatkin unohtuu ja en saa sanotuksi jotain asiaa niin sujuvasti kuin haluisin. Samoin luetunymmärtäminen on hitaampaa kuin ennen. Meditointi tuntuu tosiaan hieman helpottavan ongelmaa ja varmaan munkin pitäs ruveta kirjoittamaan ihan kaikki asiat ylös niin ei tarvitse huolehtia, että jokin tärkeä unohtuu. T. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein todella, todella vaativaa työtä yrityksen asiakaspäällikkönä ja tulospalkkion kanssa palkkaa tuli kuusinumeroinen määrä vuodessa.
Eikä siis mitä tahansa keskitason managerointia vaan piti oikeasti olla minuuttiaikataulut selvillä kymmenien eri yritysten logistiikkatoimituksista ja jopa hoitaa muutaman yrityksen HR-asiat ja työvuorolistat kun he eivät siihen itse kyenneet (ulkoistettiin meille).
Minä en palanut loppuun, minä käytännössä kuolin henkisesti. En vain eräs aamu pystynyt menemään töihin tai nousemaan sängystä. En muistanut ovikoodia, kenenkään puhelinnumeroita, en pystynyt edes seuraamaan televisiosarjan yksinkertaista keskustelua. En vastannut puhelimeen kun ei ollut energiaa puhua edes omalle äidille.
Minulla on nyt mennyt 3 vuotta että aivot ovat palautuneet toimintakykyiselle tasolle ja pystyn käymään esim. omatoimisesti kaupassa ja kirjoittamaan viestejä vaikka tälle palstalle.
Ihmistä ei ole tehty noin stressaavaan ja aivoja kuormittavaan työhön joka tulee uniin asti. Piste. Se on luonnonvastaista. Nuo työt pitäisi jyvittää viidelle eri ihmiselle eikä kasata yhden ihmisen tehtäväksi.
Jos joskus mietitte että olisipa kiva saada korkeaa palkkaa, miettikää sitä kääntöpuolta joskus, mitä sen eteen voi joutua tekemään. Minä en tule luultavasti enää loppuelämäni aikana tekemään muuta kuin kevyttä toimistotyötä tai vapaaehtoistyötä jos sitäkään. Aivojen kapasiteetti on kulutettu loppuun.
4/7 hieno kirjoitus, kuvasit millaista loppuunpalaminen on ja totesit, millä keinoin selvisit. Uskomatonta, että rakensit itseäsi uudelleen kokoon omin voimin. Ihailuni. Ottakaa silti te muut karrelle palaneet kaikki tarjottu apu vastaan. Keho kiittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irtisanoutuminen ap:n tilanteessa olikin fiksu temppu (NOT).
Vierailija kirjoitti:
Irtisanoutuminen ap:n tilanteessa olikin fiksu temppu (NOT).
Terveys on tärkeämpää kuin mikään työpaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanoutuminen ap:n tilanteessa olikin fiksu temppu (NOT).
Terveys on tärkeämpää kuin mikään työpaikka.
Kun menin vihdoin lääkäriin irtisanoutumisen jälkeen, minulle kirjoitettiin takautuvasti kuukauden sairasloma. Ei kai ihan laillista, mutta järkeenkäypää.
Tuloniha. Putosivat samalla nollaan.
Minulla kesti vuosia toipua. Huono stressinsietokyky vaivasi pitkään, ehkä loppuelämän.
En ole tuo edellinen irtisanoutunut, mutta saman kokenut.
Itse pyristelin suosta ylös. Lääkäreistä, "keskusteluavusta" ja "terapiasta" ei ollut kuin lisää stressiä. Lääkkeet heivasin heti, kun sivuvaikutukset olivat karmeita. Eihän minua osattu hoitaa oikein. Uskomatonta malpraktiikkaa.
Tuollaisesta uupumustilasta palautuminen kestää yleensä useita kuukausia, voi kestää vuodenkin.