Mihin suuntaan evoluutio on menossa?
Mitä mieltä olette, miltä ihmiset näyttävät 6 miljoonan vuoden päästä? Olen miettinyt että ihmisten varpaat kasvavat yhteen, vartalot ovat tanakoita ja lihaksittomia, päät suuria vartaloon nähden kun aivojen koko kasvaa.
Kommentit (4)
Evoluutiolla ei ole suuntaa.
Ensinnäkin tarvittaisiin jonkinlainen positiivinen valintapaine sille, että varpaat kasvaisivat yhteen, jotta sellainen muutos leviäisi populaatiossa. Mutaatio toki tapahtuu tästä huolimatta ja varmasti monella ihmisellä onkin varpaat jo nyt yhteenkasvaneita, jos ei niitä ole kirurgi leikellyt auki. Yhdentekevät muutos toki voivat levitä populaatiossa ihan vaan sattumaltakin, mutta ei ole mitään syytä sille, miksi juuri tuollainen muutos leviäisi.
Mitään valintapainetta ei ole myöskään muille listaamillesi ominaisuuksille. Pienempiaivoiset tuskin saavat sen vähempää lapsia kuin isompiaivoisetkaan.
Ennen vuosituhannen loppua ihmiset ovat kolmemetrisiä, jos ei lääketiede tule apuun. Tämän pystyy päättelemään jo siitäkin, että rikkaat suosii 4-5 metrisiä olohuoneita, mahtuvat lapsenlapsenlapset sitten käymään.
Evoluutio tosiaankaan ei ole mikään päätään raapiva tuumailija.
Sen rattaat myös jauhavat hitaasti.
Toki skensarioilla voi leikitellä.
Yhden tarjoaa elokuva "Idiolution".
Luulisin olevan mahdollista, että tulevaisuuden ihmiset eivät liho niin helposti. Joko heillä on vähäisempi ruokahalu tai he pystyvät syömään enemmän lihomatta.