Olenko tuomittu yksinäisyyteen?

Tuntuu kuin sosiaaliset pyrkimykseni olisivat kirottuja. Nuoruudenystävät jäivät kun muutin exän perässä kauas kotikonnuilta. Yksi muutenkin höyrähti sekavaan uskoon, toiselle tuli vakavia mielenterveysongelmia. Aiemman työpaikan myötä syntynyt kaveriporukka halusi nähdä vain pariskunnittain, ja muutenkin olivat kiinnostuneempia exästä kuin minusta. Lasten kavereiden myötä tulleet perhetutut jäivät exän naapurustoon.

Uudessa kotitalossani löysin pari oman henkistä ihmistä. No, toinen kuoli ja toinen muutti muualle. Nykytöissä kaverustuin vastakkaista sukupuolta olevaan, mutta hän toivoi enemmän kuin kaveruutta.

Alkaa jo vähitellen naurattaa tai ehkä sittenkin itkettää.