Miten reagoisitte jos lapsenne olisi transsukupuolinen?

Kysyin mistä asti hän on tuntenut näin ja onko aivan varma. Sitten tuumin, että asia selvä ja keskustelu oli siinä. Mitäpä siitä enempää puhumaan, kun ei tehnyt siitä varsinaisesti keskustelunavausta eli tullut erikseen kertomaan. Jotain ohjelmaa aiheesta katsoessamme hän sanoi, että hänkin kokee olevansa mies eikä koe kehoaan omakseen. Siitä on nyt pari vuotta eikä olla palattu asiaan. Lapsi ei ole ottanut esille ja mä en utele vaan annan elää omaa elämäänsä.

Kertoisin että sukupuoli on syntymäominaisuus, ei sitä valita itse. Luonne on ihmisillä sellainen kuin se on, sukupuolesta huolimatta. Ei kannata miettiä sukupuolirooleja, vaan tehdä valintansa itse, vaikkei se aina helppoa olisikaan. Paljon vaikeampaa olisi elää muiden silmissä friikkinä, kuin opiskella esim omana sukupuolenaan jotain alaa, jossa on enemmistö toisen sukupuolen edustajia.

Väänsin vuosi sitten teinini kanssa tästä transasiasta, hän selvästi uskoi tähän nykyajan hölynpölyyn monista eri sukupuolista ja että kaiken voi valita itse, sukupuolesta lähtien, melkein suutuin, ja molemmat huudettiin toisillemme.

Nuoret tosiaan ottavat tosissaan sen mitä somessa lukevat, katsovat ja kuuntelevat, jos siellä joku transhörhö tubettaa olevansa oikeasti se ja se, nuoret ottavat sen ihan tosissaan. Pitkään sain vääntää että lapsi tajusi, mitä sukupuoli tarkottaa, ja ettei se ole identiteetti tms, vaan biologinen fakta, eikä sukupuolia ole enempää kuin kaksi. Eikö koulussa kerrota enää faktoja, kun ne opitaan tubesta?!!!

Nykyään se onneksi tajuaa faktat, vaikka edelleenkin puolustaa transeja ja sanoo, että jokainen saa olla sellainen kuin on. Nyt ymmärtää kuitenkin että ne ihmiset haluavat itse olla erikoisia, tai jotain muuta mitä ovat, koska eivät uskalla olla mitä oikeasti ovat. Eli tajusi viimein mitä sanoin ja mikä on faktaa ja mikä fiktiota.

Kysykääs joskus omilta lapsiltanne, mitä ne ajattelee näistä asioista, voitte yllättyä. :(

Elämme outoja aikoja.

Remmin laulu eheyttäisi nopeasti.

Minä olen tällainen "kaapissa oleva transajatuksia omaava ihminen". En varmaan koskaan tee asian hyväksi mitään ja vanhemmille en koskaan voisi kertoa. Äitini hyväksyy nykyisin jotenkin homot, kunhan niiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Jos minä joskus lapsia saisin ( en kuitenkaan saa) niin tukisin tietysti heitä. Liikaa muutenkin kaikkea ikävää olen tullut vastaan ja toivon, että ne ulosheittäjät saavat joskus itse kokea jotain vastaavaa. Ihminen ei ole mikään rikollinen jos ei ole sellainen kuin muut ja sattuu olemaan vähän erilainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten suhtautuisit, jos pieni lapsi, esim 5-vuotias,alkaisi puhua olevansa toista sukupuolta? Tietäisit ettei lapsi ole koskaan kuullutkaan mistään transsukupuolisista eli et voisi kuitata muoti-ilmiönä.

Kannattaisikohan ihan ensiksi tutustua lastenpsykiatriseen kirjallisuuteen, jotta tajuaisi kuinka helvetin yleistä tuo on. Sitten voi antaa lapsen kasvaa täysi-ikäiseksi ennen kuin pilaa lapsen loppuelämän hormonihoidoilla ja amputaatioilla.

Ehdottomasti kannattaisi ja viedä lapsi ehkä myös psykiatrin juttusille.

Sen sijaan Suomessa ei yhdellekkään alle 18-vuotiaalle anneta hormonihoitoja ja leikkauksiin ei varsinkaan pääse. 

Sen sijaan intersukupuolisten lasten elimiä silvotaan jo vauvana ja lapsella ei ole mitään päätäntä valtaa että mitkä sinne leikataan. Tätä kukaan tosin ei kauhistele, vaikka on maailmalla tapauksia jossa lapsena leikattu kokee tästä suurta ahdistusta ja haluavat käydä aikuisiällä läpi sukupuolenkorjaushoidot.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä pitäisi olla vähintään 25- vuotias ennen kuin prosessi aloitetaan

Perustele? 

En itsekkään toki kannatta mitään hoitoja reilusti ala-ikäiselle ja kun Suomessa ei yksikään ala-ikäinen pääse mihinkään hoitoon. Ei edes blokkeri hoitoon.

Meillä on lähipiirissä itseasiassa ollut tälläinen tapaus jo 90-luvun alkupuolella. 

Eräs tuttava pariskunta sai poika lapsen joka jo ihan pienestä pitäen puhui että on oikeasti tyttö ja mitä vanehmmaksi tuli noin 3-4v niin sai käsittämättömiä ahdistus kohtauksia asiasta ja vanhemmat joutusivat viemään pojan kaikenmaailman lastenpsykologeille ym. 

Hän käsittääkseni sai aika vapaasti olla sellainen kuin on kotonaan ja hänelle aina tehtiin selväksi että tyttöä hänestä ei koskaan voisi tulla, mutta voit poikana olla ihan sellainen kuin haluat, tehdä mitä haluat ja tykätä kenestä haluat. Joten vanhempien osalta ei sen suurempia traumoja olisi luullut tulevan. 

No vanhempana tiedän että asiat meni huonompaan suuntaan ja koko ala-yläaste aika ollut aivan kamalaa, ollut osastohoitoja, kiusaamista, itsemurha yrityksiä ym. 

Lähti joskus parikymppisenä näihin hoitoihin ja nyt on elänyt vuosikausia suht vakaasti, käy töissä, ei mitään ongelmia enää. 

Joten omalla kohdalla jos lapsi olisi, niin tietysti tukisin kaiken mukaan, mutta en todellakaan kannustaisi näihin hoitoihin ellei niitä koe ihan välttämättöminä.