Niin epäreilua, että ei ole mökkiä.
Kyllä ne mökkiviikonloput kelpaisi meillekin. Ihan töissäkäyviä ollaan mutta ei ole omaa mökkiä varaa hommata vielä varmaan 10-15 vuoteen. Siksi ärsyttää, että monet tutut ovat saaneet mukavan kesämökin ihan vaan syntymälahjana tai naimakaupalla. Sitten ehkä kerran vuodessa kutsutaan tutut käymään yhdeksi viikonlopuksi kun itse viettää siellä luonnonhelmassa puolet vuodesta. Esim eräällä ystävälläni ei olisi ikinä ollut varaa omaan mökkiin mutta hänen nykyisen miehensä vanhemmillapa sattuu mökki olemaan. Siellä sitten ovat melkein joka viikonloppu kun ne mökin oikeat omistajat tekevät kaikkea muuta. Olen monesti yrittänyt vihjailla, että voitais tulla käymään mutta ei. Se on se kerran kesässä max! Todella epäreilua, että hän joka ei sen enempää tienaa kuin minäkään saa noin vain itselleen ihanan rantamökin tekemättä mitään. Puhuu töissäkin aina, että menevät HEIDÄN mökille vaikka se on edelleen hänen miehensä vanhempien mökki.
Kommentit (3)
Meilläkään ei ole mökkiä. Eikä ole sukulaisia, joilla olisi. Mutta ei harmita yhtään! En jaksaisi huolehtia mökistä. Jos joskus tulee mökkiolo, vuokrataan pahimpaan hätään. Viikon jaksaa olla samassa paikassa, eikä yhtään enempää.
Alkuperäiselle tahdon sanoa, et kadehtiminen on niin turhaa. Käytä energiasi mieluummin siihen, et alat tehdä asioita mökkiunelman eteen.
Meilläkään ei ole mökkiä. Siksi vuokraamme mökin joka kesä viikoksi. Joskus ollaan vuokrattu keväällä tai syksyllä pitkäksi viikonlopuksi. Suomessa on helppoa löytää kiva vuokramökki, kun on erinäisiä välityspalveluja tarjolla.
En ihan ymmärrä valitustasi, ap. Joillakin on useitakin mökkejä, joillain ei yhtään. Omat vanhempani ja appivanhempani eivät pidä mökkeilystä, joten ei ole suvun mökkejä tarjolla. Tiedän myös, että sukumökeistä voi tulla isoja riitoja. Monet, joilla on sukumökki, vuokraavat mielummin tuntemattomilta, jotta välttyvät ristiriidoilta.
Niin no. Jos se ei ole heidän mökkinsä, niin kuinka he voisivat sinne vieraita kutsua? Ei yhtään mitenkään.
Elämä ei ole koskaan reilua, sitä on ihan turha huudella.