Onko pitkän parisuhteen salaisuus se, että mies on vailla omaa tahtoa oleva nyhverö?

Miehet ovat jo kuuroutuneet ja aivot sulaneet naisen nalkutuksesta. 

Totta. Pätee moniin pareihin, joita tiedän ja jotka ovat olleet kauan naimisissa.

Jos nainen yht äkkiä alkaa haluta eroa, se tulee miehelle täytenä yllätyksenä. Paitsi nainen ei aina halua eroa, kun saa pomottaa ja määrätä kaikesta. Mies on orja ja kynnysmatto.

Ei vaan se, että kunnioitetaan kumppania ja tehdään kaikki mitä voi toisen miellyttäväksi ja hyväksi. Tasapuolisuus ja vastavuoroisuus ovat tärkeitä.

Joskus on strategisesti viisasta hävitä taistelu, jotta voi voittaa sodan.

Näin se taitaa mennä.

Ei, vaan molemminpuoleinen kunnioitus, rakkaus ja hyvä kommunikaatio, jos siis onnellinen parisuhde. Onnettoman kesto voi johtua taas vaikka itsepäisyydestä, tottumuksesta tai huonosta itsetunnosta.

Niinhän se on mutta parempi tossun alla kuin taivas alla. 

Mikäs vika tuossa mallissa? Kuinka helppoa onkaan miehen elämä... Monethan haikailevat esim. armeija-aikoja, kun ei tarvinnut itse ajatella laisin - teki vain niin kuin käskettiin. Sama toimii "sopivasti nyhverönä" olossa - tekee vain niin kuin vaimo käskee. Sitäpaitsi kiltit miehet ovat ihania!

Vierailija kirjoitti:

Mikäs vika tuossa mallissa? Kuinka helppoa onkaan miehen elämä... Monethan haikailevat esim. armeija-aikoja, kun ei tarvinnut itse ajatella laisin - teki vain niin kuin käskettiin. Sama toimii "sopivasti nyhverönä" olossa - tekee vain niin kuin vaimo käskee. Sitäpaitsi kiltit miehet ovat ihania!

Aivottomat taikinat haaveilee paluusta menneeseen. Niitä on suomessa todella paljon.

Ikisinkkuuden taustalla on usein se, ettei kelpaa kellekään, ap.

Pitkäikäisissä suhteissa, jotka tiedän, miehet on sitoutuvaa, yhden naisen mies-tyyppiä. Myös ns. perhemiehiä, haluavat puhaltaa yhteen hiileen ja ovat ylpeitä perheistään ja rooleistaan. Tietämäni miehet ovat hieman pehmoja mutta jämäköitä tarvittaessa, eivät missään nimessä mitään komenneltavia ovimattoja. Sellaisen hassun huomion olen myös tehnyt, että pitkissä, onnellisissa liitoissa vaimo on usein miestään hiukan vanhempi..

Kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Tehkää yhdessä asioita joista kumpikin nauttii. Kertokaa kuinka rakastatte toisianne. Vapautta myös omiin menoihin ja juttuihin sekä syvä luottamus...Tukekaa toisianne.. siinä hyvä resepti❤

Näitä kommenttejahan heittelevät epätoivoiset, elämäänsä pettyneet naiset, jotka kelpaavat vähäksi aikaa panokaveriksi jollekin ja villit vapaat ikisinkkupoikamiehet, jotka eivät kelpaa kenellekään.

25. vuoden avioliiton kokemuksella sanoisin, että päin vastoin. Minä olen voimakastahtoinen ja itseäni älykkäänä pitävä nainen. En varmasti olisi kyennyt 25 vuotta rakastamaan ja erityisesti kunnioittamaan jotain tossua. Oma mieheni joskus ärsyttää ja suututtaa, koska on vahva persoona jota ei voi johdatella mihinkään, mutta edelleen kykenen katsomaan häntä ylöspäin, joten olen tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Joskus on strategisesti viisasta hävitä taistelu, jotta voi voittaa sodan.

Parisuhde ei ole taistelua, vaan molemmat ovat samalla puolella.

"Japanilaisilla on sille sana.

Judo - taito voittaa antamalla periksi.

Sen suomenkielinen vastine voisi olla:

Kyllä, rakas"

Me olemme molemmat voimakastahtoisia mutta myös tarpeeksi älykkäitä löytämään molempia tyydyttäviä kompromisseja tai vuorottelemaan jotta kumpikin saa välillä tahtonsa läpi.

Ei minun isoisäni ainakaan ollut mikään alistuva nyhverö, vaikka oli yli 60 vuotta yhdessä isoäitini kanssa. Mutta jos näit heidät sattumalta ruokakaupassa, saatoit saada sellaisen kuvan, että isoisäni on täysin isoäitini tossun alla. Ei ollut. Heidän elämässään oli asioita, joissa toimittiin niin kuin isoisä halusi. Eikä nämä olleet aina ihan pikku juttuja. Siinä oli kaksi toinen toistaan kunnioittavaa, vahvaa ja älykästä persoonaa yhdessä. Tulee ihan ikävä heitä, kun näin aloin muistelemaan.

Mutta isoisäni kuolemasta on jo niin pitkä aika, ettei keskiverto palstamamma ollut silloin vielä edes syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus on strategisesti viisasta hävitä taistelu, jotta voi voittaa sodan.

Parisuhde ei ole taistelua, vaan molemmat ovat samalla puolella.

Tämä. Tarkoitus on yhteisvoimin rakentaa kummallekin mahdollisimman hyvä elämä.

Pitkän avioliiton salaisuus on erilaisuuden suvaitsemisessa. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen että se oma puoliso on irrallinen erillinen ihminen jolla on oma ajatusmaailma ja persoona. Eikä kaikki se mikä minun mielestä on kivaa ja hauskaa, se ei välttämättä minun puolison mielestä ole kivaa ja hauskaa. Ja toisinpäin. Ja tarvitaan myös kykyä kompromisseihin ja siihen että osallistuu joskus myös puolison toivomiin juttuihin vaikkei ne itseä hirveästi innostaisi. Siitä on pitkät avioliitot nykyaikana mun mielestä tehty.

Ei ole mitään tossukkamies+kovapäinen nainen yhdistelmiä jotka toimisi aina.

Vanhemmalla sukupolvella pitkät avioliitot saattaa perustua myös itse avioliiton kunnioitukseen. Vaikka vanhat avioparit välillä käyttäytyvät kuin vihamiehet toisiaan kohtaan, niin mielestäni se kertoo vain siitä että on niin kova luotto siihen että toinen pysyy rinnalla vaikka sanoisi kuinka suoraan ja kirveleviä tosiseikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus on strategisesti viisasta hävitä taistelu, jotta voi voittaa sodan.

Parisuhde ei ole taistelua, vaan molemmat ovat samalla puolella.

Tämä. Varsinkin miehillä tuntuu välillä olevan ajatus, että avioliitto/parisuhde on valtataistelua. Ei saisi olla. Molempien pitäisi olla samalla puolella.