Hei sinä syövästä selvinnyt tai vakavan sairauden läpikäynyt-miksi hylkäät suurimman tukijasi kun paranet?

Mielenkiinnosta kysyn. Olin ystäväni tukena kun hän sairasti pitkän aikaa. Autoin missä voin, kuuntelin ja keksin kaikkea kivaa. Kun parani, pikkuhiljaa elämä muuttui ja huomasin ettei välittänyt minusta tuon taivaallista. Pikkuhiljaa jäin hänen elämästään kokonaan, toki myös jättäydyin huomatessani asian. Tästä on nyt muutama vuosi, ei olla riidoissa mutta ei käytännössä missään tekemisissäkään. Ehkä pitäisi hyysätä edelleen, enkä kelpaa tavallisena ystävänä. Mutta hänen valinta toki. Olisi kiinnostava kuulla onko muilla käynyt näin?