Naapurin koira ulisee pitkiä aikoja
Asumme kerrostalossa. Alakerran yksiöön on hiljattain muuttanut nuori mies, ja kolmisen viikkoa sitten nuorelle miehelle ilmestyi myös koira. Kaveria olen normaalisti moikannut rapussa (meidän taloyhtiössä moikataan), ja koirankin kanssa olen tämän kaverin nähnyt hississä. Koira on pieni ja söpö, aika takkuinen. Kaverista voi sanoa samaa, pieni ja söpö, ja olemukseltaan takkuinen, vaikka toinen puoli päästä onkin kalju ja siinä on tatska.
Asunnon kerrostasanteen kohdalla leijailee usein tupakansavu, ja ennen koiraa asunnosta muutaman kerran myös kuului biletysääniä aamuöihin. Kerran olemme käyneet yöllä oven takana huomauttamassa, jolloin meteli hiljenikin. Muuten olen suhtautunut asioihin ihan ymmärryksellä, nuoret on nuoria.
Nyt olen kuitenkin vähän huolissani koirasta. Koira ulisee ja ulvoo välillä tuntikausia, esimerkiksi tänään nyt jo viidettä tuntia. En ole koiraihmisiä, joten en koirista paljon tiedä, mutta oletan, että koira voi ulvoa esim. vain yksinäisyyttään? Vai onko sillä joku hätä?
Olen ajatellut jutella asiasta nuoren miehen kanssa, kun hänet seuraavan kerran näen, tyyliin tiedätkö, että koirasi ulvoo välillä pitkiä aikoja, ilmeisesti silloin kun olet poissa. Voiko niin tehdä? Onko minun syytä olla koirasta huolissani? Mietin sitäkin, pääseekö koira tarpeilleen kun pitää, onko sillä vettä ja ruokaa jne. Ei kai tämä sentään mikään eläinsuojeluilmoituksen paikka ole?
En halua olla ilkeä enkä pilata koiran enkä nuoren miehen elämää, mutta tietysti en halua myöskään olla se naapuri, joka antaa kauheuksia tapahtua eikä puutu niihin mitenkään...
Kommentit (4)
Juttele pojan kanssa. Ei se ainakaan pahenna tilannetta. Ei hän sitä tiedä, että koira ulisee yksin ollessaan. Voi ehkä järjestää niin, että koira ei olisi niin pitkiä aikoja yksin. Meillä auttoi naapurin tytölle puhuminen.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Poika ei varmaankaan ole opettanut koiraa olemaan yksin ja tästä syystä sitten ulisee. Itse tykkään koirista, mutta kyllähän tuo tuntikausien ulina varmaan alkaisi ärsyttämään ja huolestuttamaan.
up. Neuvoja, koiraihmiset.