Myytin perikunnan mökki - sukulaiset suuttuivat (ne, joilla ei ole omistusosuutta)
Eivät enää päässeet viettämään kesälomaa meidän ylläpitämällä mökillä, meidän hakkaamat saunapuut jne. He ovat "hyvää hyvyyttään" viettäneet siellä kesälomiaan, kun me perikunnan jäsenet emme siellä käy. Emme käy, siksihän se myytiin. Emme oikein raskineet isän eläessä myydä, kun se oli isälle rakas, vaikkei isä enää muutamaan vuoteen pystyneet siellä käymään. Nyt meille tuli keväällä suora ostaja, eli kysyttiin, että myyttekö. Totta kai myytiin, kun vähällä päästiin. Sukulaiset alkoivat soitella, että he olisivat tulossa taas ja kun ilmoitettiin, ettei mökkiä enää ole meillä, suuttuivat. Sillä on kuulemma tunnearvoa ja miten raskittiin isän käden jälki myydä jne. Me on kyllä tarjottu sitä heille ostettavaksi moneen kertaan, ei ole kelvannut "kun ei siellä niin paljon ehdi olla".
Kommentit (10)
Oukkidoukki. Myitte ja mitä eivät ostaneet. Kyllä ne voi lomailla muualla.
Aattelin vain kertoa, ettei se suvun mökki, jota ei omista, ole itsestäänselvyys muillekaan. Se on ihan oikeus myydä koska haluaa, eikä siitä ole ilmoitusvelvollisuutta kaikille tutuille ja sukulaisille, jotka siellä ovat joskus käyneet. Ap.
En usko, että siitä sen isompaa draamaa tuli, mutta hyvähän sellaista on tänne kirjoitella.
Onneksi olkoon, jos ihan rahaakin saitte!
Soitapa sukulaisille ja kysy mökkiä käytettäväksi! Vuoroin vieraissa ja jos he ovat olleet sun mökillä, kai he nyt vuorostaan antaa sulle mökin käyttöön!
Tv joku maalla asuva mökitön. Tai on mulla toi ulkosauna, siinä on ihan tarpeeksi mökkiä.
Ei kai ihmisten ajattelemattomuudelle mitään voi. Ihan oikeinhan tuo meni.