Lue keskustelun säännöt.
Te joiden lapsilla hyvät isovanhemmat: mitä he ”saavat” sitä?
25.06.2019 |
Vähän hassu otsikko mutta tämä asia jäi taannoin mietityttämään. Mulla on tavattoman huonot, umpisurkeat ja välinpitämättömät vanhemmat jotka eivät oikein viitsineet omia lapsiaan hoitaa ja nyt sitten eivät halua olla ollenkan isovanhempia. Eivät pidä yhtetyttä eivätkä tapaa lapsiamme lainkaan. Nuorin, kolmas lapsi syntyi puoli vuotta sitten, ja kutsuin taas kerran (turhaan) vanhempani risiäisiin. (Eivät ole käyneet yksissisäkään ristiäisissä tai synttäreillä tai miutenkaan tapaa lapsia). Eivät tulleet ja soittivat tosiaan kieltäytymisensä. Koska asia harmitti niin kysyin äidiltäni suoraan että eikä heitä kiinnosta olla tekemisissä lainkaan kastenlasten kanssa? Äiti vaikeana vastasi, että ei kyllä oikein kiinnosta kun ei he saa saa siitä mitään itselleen.
Vanhempani ovat joo paskat ja itsekkään mutta mua jäi mietityttämään tuo asia että ”siitä ei saa mitään itselle”. Mun mielestä siitä just saa paljon itselle!
Vanhempani eivät tuosta muutu, sen ymmärrän ja hyväksyn, mutta kiinnostaisi kuulla miten teillä muilla isovanhemmat kokevat ”saavansa itselleen” jotain? Ovatko he ilmaiseeet asian itse? Tai sanoneet ääneen?
Itse toivon lapsenlapsia sitten joskus ja ehdottomasti haluan seurata heidän kasvuaan ja olla elämässä mukana, ihan rakkaudesta enkä siitä että laskisin ”saavani jotain”.
Kommentit (24)
Hyvä että olet kuitenkin itse saanut jostain terveen kiintymyssuhdemallin. Voitte korjata luultavasti sukupolvien takaa tulevan kärsimyksen teidän perheen keskinäisissä suhteissa.
Mun nähdäkseni lasten kanssa olemisessa on hyvää ja pahaa: mieltäturruttavaa tylsyyttä ja raskas vastuu, mutta myös sitä rakkautta, mahdollisuus tarjota mahdollisuuksia toiselle ja pysyyhän tässä itsekin enemmän skarppina kun on tota nuorisoa joka juoksuttaa.
Ihmiset jotka eivät näe hyviä puolia lasten seurassa eivät siihen kerta kaikkiaan pysty: aivoradat ovat poikki, kerrassaan blokattu. On siis hyvin ymmärrettävää että noilla asetuksilla ei tulla näyttäytymään edes ihan vaan näön vuoksi, mutta on myös tosi ymmärrettävää että se surettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä siitä saa silloin kun lapset ovat pieniä, jos ei tykkää pikkulasten kanssa hengailusta. Mutta myöhemmin kyllä. Mulla oli todella lämmin ja vastavuoroinen suhde äidinäidin kanssa vielä aikuisenakin. Mummi oli loppuun asti selväpäinen, joten kyläilyt ja keskustelut olivat molemminpuolinen nautinto. En tiedä, olisiko sellaista suhdetta voinut syntyä ilman lapsuusvuosien hupsutteluja.
Lapset on ihania ihan kaiken ikäisinä. Ja ihan yhtä älykkäitä kuin aikuiset, elämänkokemusta vaan vähemmän. Ja täynnä energiaa. Onneksi omat lapset ja lapsenlapset ovat olleet ns. hyviä tyyppejä, ja heidän seurassaan on aina viihtynyt hyvin.
Minä olen myös kipuillut vastaavan asian kanssa, mutta ymmärrän syyn. Minun vanhempiani ei ole kiinnostanut omatkaan lapset silloin, kun minä ja sisarukseni olimme pieniä, miten se kiinnostus muka muuttuisi lastenlasten myötä, jos omat halut ja minä itse on aina tullut ensin? Annan kuitenkin molemmille vanhemmilleni mahdollisuuden luoda suhdetta lapsenlapsiin haluamillaan tavoilla. En estä tapaamisia, enkä myöskään sovi niitä kenenkään puolesta. Lapseni voivat halutessaan soittaa heille, jos haluavat. Viime kerralla toinen lapsista kysyi mummin nähdessä "oletko sinä minun mummi?" ja toinen ei sanonut sanaakaan. Tapaaminen kesti 10 minuuttia, sillä mummilla ei ole koskaan aikaa. Onneksi puolison vanhemmilla on aikaa lapsilleni silloin tällöin, sekä upeat kummit aikuisina ystävinä.
Mulle äidinäiti oli lapsena tärkein ihminen ja vietin hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa, hänen kuolemastaan on yli 30 vuotta ja vieläkin on ikävä. Isoäiti oli huumorintajuinen ja mukava ihminen, ei puhunut pahaa kenestäkään koskaan (vaikka olisi ehkä ollut vähän aihettakin). Hänellä oli ollut raskas elämä, köyhää ja kymmenen lasta, mutta silti hän oli säilyttänyt positiivisen elämänasenteen josta jokaisella olisi syytä ottaa oppia.
Omat vanhempani ovat varmasti saaneet myös nautintoa lapsenlapsistaan joita heillä on nyt 2-24-vuotiaita useampi, onhan se helpompaa olla lastenlasten kanssa kun ei ole enää samanlaista taloudellista painetta ja töitä kuin silloin kun omat lapset oli pieniä. Lapsenlapset on varmaan parasta mitä meistä lapsista on heille seurannut.
Itsekin odotan innolla että koska saisin ensimmäisen lapsenlapseni, se tulee olemaan mahtava hetki minun ja mieheni elämässä.