Mitä pelkäsit pienenä?

Pelkäsin nukkua kasvot seinään päin, pelkäsin että sieltä tulee käsi.

tiedän syynkin- elokuva ghostbusters... 

Sotaa. Isoäitini kertoi sota-ajoista ja pommikoneista ja kuinka he juoksivat pommisuojaan ym. Eikä siis taatusti tarkoittanut pelotella, kunhan muisteli, mutta minua alkoi pelottamaan tavallisetkin lentokoneet.

Isääni.

Ydinsotaa.

Vampyyreita.

Tulipaloa.

Mainospöllöä. Sitä joka lensi oksalle tai oksalta ja muutti muotoaan siinä välissä. 60-luvun lopun ja 70-luvun alun lapset ehkä muistavat, mistä puhun. Kohdassa. 0.09:

Mainoksia rakastin, tuota pöllöä pelkäsin niin, että piti juosta keittiöön piiloon ja palata olohuoneeseen vasta sitten, kun kuulin tunnuksen loppuvan. Opin hyvin äkkiä tietämään, milloin Ylen ohjelmat vaihtuivat Maikkarin puolelle ja päinvastoin, silloin kahden TV-kanavan aikaan.

Sitä että avaruus tippuuu niskaan.

Äitiä. Kun se ehkä kerran vuodessa tuli katsomaan niin menin mummolassa sängyn alle piiloon.

Kaikkea mahdollista - olen neuroottisen äidin kasvattama.

Isäni alkoholismia ja väkivaltaisuutta, pimeää ja ydinsotaa.

Pimeää,ukkosta,kummituksia ....

Pimeää, ja sitä mikä ehkä väijyy sängyn alla.

Eikä tämä pelko näin 36-vuotiaanakaan ihan kokonaan ole hävinnyt 😂

Kuolemaa. Lakkasin uskomasta jumalaan ja kuoleman jälkeiseen elämään jo ennen kouluikää, vaikka kävin uskonnollisessa iltapäiväkerhossa. Muistan miettineeni öisin, ettei minusta jää jäljelle kuin hautakivi enkä enää ikinä tiedosta mitään. Kammottavaa oli ja on edelleen jos asiaa miettii. Pelkäsin myös syöpää ja halvaantumista.

Sotaa, tulipaloa ja sitä, että Suomeen tulisi suuri luonnonkatastrofi.

Tämä noin 5-10-vuotiaana ja olin aivsn tosissani, hiippailin yöllä kotona tarkistamassa ettei ole tulipaloa ja vilkuilin kaikkialle kouluun kävellessäni ettei vain lennä hävittäjiä tms.

Ei otettu vakavissaan, olisin mielestäni vakavasti tarvinnut jotain psykiatrista hoitoa jo tuolloin.