HS Nyt -liite kääntyi ”yllättäen” hallituksen kannattajaksi
Toimittaja Juuso Määttäsen mielestä kokoomus on joutunut yllättäen twitter-irvileukojen kohteeksi, ilmeisesti aiheesta.
Kommentit (5)
Eli twitterispämmijät spämmii ihan samaa demarien ja muun vasemmiston liioiteltua ja jopa valheellista spämmiä jota nuo spämmivät joka kanavalla ympäri vuorokauden edellisen hallituksen aikaan. Olipa taas uutinen.
Huolestuttavaa on se, ettei hesarin toimittaja tunnista puoluepropagandaa ja toisaalta se että tuo julkaistiin. Toisaalta tuo on nyt liite ja siellä ei taida rima olla kovinkaan korkealla kun pitää kehua vihervasemmistoa tai haukkua kokoomusta.
Vinkiksi sinne nyt-liitteellekin: edellisen hallituksen leikkaukset johtuivat isolta osin siitä että sitä edellinen hallitus jossa oli mm. rinne jätti kaikki ongelmat hoitamatta ja maan talouden aika totaalisen kuralle. Joten kiittäkää leikkauksista vaan rinnettä ihan suoraan, koska sehän silloinkin puoluetta johti ja oli vieläpä valtiovarainministeri.
Ihan hyvähän se on, että Kokoomusta ei aina palvota mediassa, kuten yleensä.
Yleensähän politiikan toimittajat kirjoittavat juttunsa (ja etenkin omat kommenttinsa) ikään kuin opposition edustajina. Eli ikuisessa oppositiossa, oli asia mikä tahansa. Lukekaas vaikka Iltasanomien politiikan toimituksen juttuja, tee niin tai näin, aina menee väärinpäin.
On noi kokkarit tyhmiä, juu, vai mitä nyt?