Rakkaus joka ei laske otteestaan

Rakastuin menehtyneen ystäväni mieheen. Yhdessä vietettyämme paljon aikaa ja surua läpi tahkoessa huomasin rakastuneeni mennettäneeni sydämeni. Nauttivani hänestä joka solulla. Vaikka itse olin naimisissa ja jokusen lapsen äiti.

Meni jokunen vuosi, vietimme jatkuvasti aikaa yhdessä, olin yltä ja kiertelimme siellä täällä. Puhuimme ja muistelimme, itkimme ja silittelimme. Kerroimme salaisuuksia, kokkasimme ja kävimme ihanissa paikoissa.

Sitten kaikki muuttui, hän löysi naisen, minä palasin elämään omaa arkeani ilman ystävyyttämme . En kyennyt olemaan onnellinen hänen uudesta onnestaan. Elämä jatkoi kulkuaan, mutta mikään ei ole koskaan ollut ennallaan.

Olen puolikas ilman häntä, enkä saa muista ihmisistä irti sellaista mikä tekisi täysin onnelliseksi. Olen paikalla mutta en läsnä.

Ikävä ei laannu. Haluaisin hänen syliin ja iholle.

Miten ihmeessä yksi ihminen voi viedä osan sinua? Miten päästää irti menneestä? Miten osata laskea ketään lähelleen enää ikinä?

Hän on maailman upein ihminen, ainutlaatuinen ja ihana.