ÄLKÄÄ VAAN MENKÖ IKUNA PUOLUSTAMAAN OMIA LAPSIA!!!!!
Naisen katsottiin syyllistyneen pahoinpitelyyn ja laittomaan uhkaukseen. Tuomiona 60 päivää ehdollista vankeutta.
Lahden käräjäoikeus langetti tiistaina 60 päivän ehdollisen vankeustuomion naiselle, joka ilmaantui maaliskuun lopulla lahtelaiskoululle kostamaan poikansa kiusaamista. Hänen katsottiin syyllistyneen 14-vuotiaan pojan pahoinpitelyyn sekä laittomaan uhkaukseen.
Viisikymppinen nainen saapui koululle pian sen jälkeen, kun ryhmä koululaisia oli tukkinut oven hänen pojaltaan.
Ravistelua, hiusten repimistä, tönimistä ja potkuja
Nainen ravisteli rinnuksista yhtä oppilasta sekä tarttui kaksi käsin hänen hiuksiinsa. Tekoaan hän täydensi tönimällä poikaa päin pylväitä ja seinää sekä potkimalla tätä vatsan seutuun.
Uhri menetti hiustuppoja ja sai mustelmia, mutta selvisi vakavammitta vammoitta.
Laittomaksi uhkaukseksi tulkittiin henkeen ja terveyteen kohdistuneet uhkaukset, joita nainen kohdensi poikaan rikoksen aikana ja sen jälkeen.
Oikeus ei pitänyt sakkorangaistusta riittävänä seuraamuksena. Syyttäjän mielestä oikea rangaistus olisi ollut vähintään puoli vuotta vankeutta, ja hän ilmoitti heti tyytymättömyyttään tuomioon.
Kommentit (15)
Mutta EN väkivallalla!
kaamea täti ollut tuo äiti! :P
luuletteko et semmoset uskoojos joku " mummeli" tulee väliin!! taatusti minä tuollasia höykkyyttäsin!
Niin kyllä mä ottaisin oikeudet omiin käsiin, ja puolustaisin lastani näin. Yhet sakot maksaisin ilomielin jos vaan lapseni saisi olla rauhassa.
Muistan kun eka kerran tästä aiheesta uutisoitiin palstalla, niin suurin osa piti äidin tekoa hyväksyttävänä. Nyt asiat ovat näköjään toisin päin.
Kuinkas sitten suu pannaan kun joku mamma hyökkää oman lapsesi kimppuun puolustaen omaansa???? Vai oliko se niin ettei AV-mammojen lapset kiusaa koskaan???? Lapsi on lapsi ja jokaisen tervejärkisen aikuisen tulisi kohdella heitä lapsina! Tottakai minäkin puutun jos minun lapsiani kiusattaisiin, mutta en väkivallalla!
Väkivalta on aina tuomittavaa, käytti sitä sitten kuka tahansa. Itsekin puolustaisin omaa lastani, mutta en väkivaltaa käyttäen kuin ainoastaan hengenvaarallisessa pakkotilanteessa.
Vierailija:
ilmaantui maaliskuun lopulla lahtelaiskoululle kostamaan poikansa kiusaamista. Hänen katsottiin syyllistyneen 14-vuotiaan pojan pahoinpitelyyn sekä laittomaan uhkaukseen.Viisikymppinen nainen saapui koululle pian sen jälkeen, kun ryhmä koululaisia oli tukkinut oven hänen pojaltaan.
Ravistelua, hiusten repimistä, tönimistä ja potkuja
Nainen ravisteli rinnuksista yhtä oppilasta sekä tarttui kaksi käsin hänen hiuksiinsa. Tekoaan hän täydensi tönimällä poikaa päin pylväitä ja seinää sekä potkimalla tätä vatsan seutuun.
Vierailija:
Muistan kun eka kerran tästä aiheesta uutisoitiin palstalla, niin suurin osa piti äidin tekoa hyväksyttävänä. Nyt asiat ovat näköjään toisin päin.
Jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Ei tossa nyt kuitenkaan mistään hengenlähdöstä ollut kyse. Liikaa hyssytellään vaan ja annetaan lasten riehua ja kohdella toisiaan miten sattuu. Itse olisin voinut toimia samoin.
Tuomio oli aika lailla oikea mielestäni. Lapsiaa PITÄÄ puolustaa, mutta koskaan ei saa lasta pahoinpidellä ei omaa ei vieraan!
Tekö luulette, poloiset, että jos mamma käy vähän retuuttamassa ja ravistelemassa kiusaajaa, niin että homma jää siihen? Että sitten omalla muksulla asiat tosi hyvin siinä kouluyhteisössä? Jatkossa? Oppinut ymmärtämään elämää (mude tulee ja mätkii)?
Ja se huipentuma hölmöydestä; tällä hivutuksellako muka kiusaaja kuriin. Antakaa mun nauraa! Sillä kiusaajalla on itsellänsä elämä jo pielessä ja tosta pikemminkin katkeroituu (ja masentuu) ja ottaa seuraavalla kerralla puukon.
Kyllä poliisi häiriköt kuriin pistää, jollei oma puhe tai rehtorin toimenpiteet auta. Ei siinä nyt hitsi vie mitään äidin nyrkinheilutusta tarvita, eikä siitä ennen kaikkea olisi mitään apua.
Sääliksi käy tuon mamman lapsi. Miten kiusaaminen tuosta yltyykään, kun äiti käy koululla röykyyttämässä muita lapsia!
Joku valopää on suunnitellut asuntomessualueen, jossa on sekaisin kovan rahan pientaloja ja kaupungin vuokrakerrostaloja. Lopputulos oli, että nuoriso/lapsijoukot valuivat pitkin pihoja, istuskelivat omistusparitalojen takapihoilla ja kiipeilivät niiden parvekkeille. Jos minä menin jotain sanomaan, niin tuli aika rajua tekstiä takaisin. Vanhemmillekaan ei paljon auttanut mitään sanoa, kun olivat oikeastaan jälkikasvuaan pahempia. Meidän piha rauhoittui, kun isokokoinen, voimailulajeja harrastava mieheni juoksi muutaman kerran muutaman kymmenen metriä perässä ja heilutteli kiinni saatuja pari kertaa kauluksesta. Kuten sanoin, onneksi päästiin pois.
että miksei tämä kiusattu haasta oikeuteen tätä kiusaajaa laittomista uhkauksista. Nythän tämän pahoinpitelyn jälkeen oli kiusaaja poika uhkaillut ajaa autolla pojan päällä ja muutakin. Siis eikö alaikäistä voi haastaa oikeuteen uhkailusta, kunnianloukkauksesta...
Tainnu kuulua kliks hetkeä aikaisemmin päässä.