Kauanko teillä kesti päästä yli siitä, että tulitte petetyksi?
Olin avoliitossa lähemmäs kaksi vuotta ja sitten mies petti, oli ollut ihan kunnon suhde useita kuukausia selkäni takana. Suhde oli ensimmäinen vakava suhteeni ja menin pettämisestä aivan hajalle. Luonnollisesti syytin alkuun itseäni, mutta sittemmin se muuttui vihaksi ja katkeruudeksi exää kohtaan. Nyt erosta on jo yli vuosi ja edelleen tunnen katkeruutta, olen vihainen ja tuo tapahtuma vaikuttaa itsetuntooni edelleen. Minun on vaikea luottaa ihmisiin ja vaikka nyt tapailen ihanaa miestä joka on aivan eri maata kuin ex, pelkään välillä hänenkin pettävän tai jättävän minut. Ex myös tulee uniin tai näen muita pettämiseen liittyviä, ahdistavia painajaisia.
Kauanko teillä kesti päästä yli siitä, että teitä petettiin? Mikä auttoi siihen? Olen todella yrittänyt sulkea koko ihmisen mielestäni, mutta en voi mitään sille, että petetyksi tuleminen tulee uniin asti. Haluaisin ihan oikeasti päästä yli, tämä on raskasta. En hyväksy mitä ex teki, en ole antanut anteeksi sillä en koskaan edes saanut anteeksipyyntöä, vaan syytöksiä. Mutta itseni vuoksi haluaisin päästää irti ja oppia elämään asian kanssa.
Kommentit (8)
Mulla meni noin 3 tuntia. Oli helpompi antaa anteeksi, kun kyseessä ei ollut mikään selän takana tapahtunut salasuhde. Kyseessä oli klassinen kännipano jonkun randomin kanssa.
2 vuodenkin jälkeen tapahtuneesta edelleen kalvaa.
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko se, että antaisit itsellesi luvan vihata exää? Kun vihaat kunnolla, tunne voi laimeta ja ex ja petos haalentua. Kun aikaa kuluu, exä ei enää vaivaa mieltäsi, ihmettelet vain, mitä olet ikinä nähnyt tuollaisessa petturissa.
Olen yrittänyt antaa itseni vihata rauhassa, kirjoitin jopa kirjeen jossa kerroin tunteistani, annoin vihan tulla ulos. En siis lähettänyt kirjettä. Mutta kiitos, ehkä sekin alkaa tehota kun aikaa kuluu lisää. :/ Ap
Vierailija kirjoitti:
2 vuodenkin jälkeen tapahtuneesta edelleen kalvaa.
:( Oliko suhde/liitto kuinka pitkä? Ap
jotain 7-8 vuotta. Nyt tapahtuneesta on jo 11v, mutta edelleen näen joskus unia asiasta, eikä aamulle ole kovin mukava olo sen jälkeen.
Ehkä muutama juttelukerta ammattilaisella voisi auttaa. Siinä on oikeasti aika iso ero jutteleeko kaverille tai avautuu av:lla verrattuna siihen, että puhuu ammattilaiselle. Varsinkin kun erosta on kulunut yli vuosi voi varmaan myös olla vaikea enää vatvoa asiaa kavereiden kanssa.
Ap kuulostaa ettet ole käsitellyt asiaa loppuun. Aika ei auta, vaan asioiden käsittely. komppaan edellistä, käy ihmeessä puhumassa psykologille. Todennäköisesti edellisen suhteen uskottomuus haittaa uutta suhdettasi. Vihakin pitää työstää muuten sihen jää kiinni.
Auttaisiko se, että antaisit itsellesi luvan vihata exää? Kun vihaat kunnolla, tunne voi laimeta ja ex ja petos haalentua. Kun aikaa kuluu, exä ei enää vaivaa mieltäsi, ihmettelet vain, mitä olet ikinä nähnyt tuollaisessa petturissa.