Te masentuneet, saatteko tarmoa kamppailla masennusta vastaan omien arvojenne/periaatteiden pohjalta?

Kyllä tuo jossain määrin auttoi, kun olin masentunut. Että vessanpytty meillä ei ole koskaan likainen. Jokaisella on puhtaita vaatteita. Jne. Mutta pahassa masennuksessa oma psyykkaus ei auta, tämäkin on koettu aikanaan.

Miksi masennusta vastaan pitäisi kamppailla? Masennus, vaikka sairaus onkin, on yleensä oire suuremmasta ongelmasta: liian pitkään jatkunut stressitila, lapsuuden kokemukset, juurikin liiat vaatimukset itsellen, kuten etten koskaan jätä mitään asioita hoitamatta...

Masennusta hoitas parhaiten, kun hoitaa taustalla olevaa ongelmaa, pyrkii tekemään mukavia asioita, yrittää mahdollisuuksien mukaan syödä ja nukkua hyvin. Liikuntaa lempeästi sen verran kuin jaksaa.

Kun opit rakastamaan ( jälleen) itseäsi, niin masennuskin jäipyy tai sen kanssa tulee edes paremmin toimeen.

Voi tuollaisen asenteen avulla saada jotain tehdyksi (vaikka yhden tai kaksi juttua päivässä), mutta ei se sitä masennusta mihinkään poista tai tee oloa paremmaksi ja jokainen masentunut ei siihen varmasti pysty. Itselläni oli niin kova työmoraali, että kävin töissä normaalisti vaikka vapaalla mietin vain kuolemista. Mihinkään muuhun en sitten oikein pystynytkään, olin niin vaikeasti masentunut.

Ei, vaan tuo asenne pahentaa masennusta.

En saa.

Saan, mutta kokonaistilanne paranee hitaasti. Ja ajoittain olotila on todella tukala, kun väkisin muutokseen menevä energia on poissa jostakin muualta. Kuten yllä, jos jaksaa työt niin kotona vaan makaa kykenemättä esim näkemään ystäviä. Mä voisin maksaa aika paljon, jos joku voisi auttaa mua olemaan rentona edes yhden päivän ajan ja olemaan ajattelematta mitään velvollisuuksia.

Riippuu varmaan masennuksen asteesta, vaikeasti masentuneena jaksaa vaan hengittää.

Masentuneena voi tuntua siltä, että kaikki on merkityksetöntä tai ainakin se, mitä minä teen, on merkityksetöntä. Tai voi ajatella kuolemista.

Siinä tilanteessa ei vaikuta loogiselta pitää kiinni periaatteista, vai mitä? Jos siis asiaa miettii pelkällä järjellä.

Mutta monella on silti niin syvässä se sisäinen ääni, että tietyt jutut pitää saada tehtyä, koska on pakko.

Minun arvojeni mukaista olisi olla ahkera, elää siististi ja terveellisesti. Todellisuudessa en jaksa, vaan olen laiska sottapytty, jolla on epäterveelliset elämäntavat. Tämä siitä huolimatta, että käytän ison osan ajasta sen miettimiseen, että haluaisin olla periaatteideni mukainen. Enkä ole edes masentunut, vaan muuten vaan väsyttää kaikki. Olen henkisesti ahkera ja periaatteellinen, mutta fyysisesti laiska vätys. Teen kyllä jotain, voimiini nähden paljonkin. Koko ajan. Mutta lopputuloksen perusteella näyttää, etten tekisi mitään.

Rehellisyys sentään on helppoa, koska siihen ei tarvitse fyysisiä voimia.

Aloin voimaan paremmin, kun opin puhumaan itselleni lempeämmin. Jos en jaksa nyt, annan itselleni luvan palata asiaan huomenna. Jos en silloinkaan, sitten ylihuomenna. On vain vähän voimia, mutta ainakin parempi mieli.

Itse 2vuotta ollu uupumus saikulla vakava sateinen masennus juttu merkitty. Nyt lepäili ja tosiaan kun tekeminen loppuu ja mitään saa aikaan niin vasta huomaa kuinka paljon on ennen tehnyt.nyt kun kaikki on menny. Mitä on muka pitäny olla ja touhuta alkaa vaikuttaa merkityksettömältä ja olen alkanut epäillä ettei masennus ole sairaus muutaku pahimmassa vaiheessa kun on outoja ajatuksia ja ettei ole kukaan eikä mikään. Se on oire oman henkisen yhteyden menettämisestä. Elää niinku omaa elämää joka on jonkun toisen syystä tai toisesta. Tätä päivää että näin sanon en uskonut tulevan. Toivoa ei ole minkään suhteen mutta toiminta kyky alkaa palautua ja uteliaisuus alkaa kattelee että mitä seuraavaksi. Saikkuu siis nyt 2vuotta ja jatkuu mut kuntoutus juttua ja joku ammatin vaihto varmaan edessä. Tyhjä pöytä siis. Aika kattoa mitä siihen pikku hiljaa rakentuu. Anhedonismi löytyy nii ei siis kiinnosta tehä mitä sattuu mut jos jotain sellasta mitä nyt sattuu viitsimään eikä sillä ajallisestikaan ole merkitystä missä aikataulussa mikää tapahtuu jos nyt tapahtuu mutta jos kuolemail korjaa nii ei se sitte enää harmita

Ei sulle älykääpiölle kannata puhua mitään.

Eivät. Korkea moraalini ja ylhäiset ihanteeni masentavat pahemmin kun en kykene täyttämään niitä

Kyllä jonkun verran omat arvot auttaa mutta sitten se ei auta yhtään, että toisilla ei minkäänlaisia arvoja eikä ainakaan arvo jota kannattaisivat ole ihmisarvo

Puolisoni teki itsemurhan, joten voin aina ajatella, että masennuksesta huolimatta olen pärjännyt häntä paremmin. Periaatteeni on pysytellä hengissä ja sitä olen tähän asti pystynyt toteuttamaan.

En mä edes mieti tollasia suurimman osan ajasta. Mä ryyppään ongelmat selviksi.