Vartija oli käskenyt alaikäistä tyttöäni poistumaan tavaratalon aulasta, vaikka tyttö odotti rauhassa kyytiä
Eräs isompi tavaratalo Tampereella, en nyt avaa sen kummemmin että mikä. Ei ole oleellista.
Olin tytön kanssa ostoksilla ja käskin hänen odottaa aulassa kun haen lompakkoni joka oli sinne jäänyt. Tyttöni 14v oli käsketty ensin aulasta pois ja sitten tuulikaapista.
Hän odotti ainoastaan minua minkä kertoi vartijoille mutta ei kelvannut.
Kommentit (17)
Miten reagoit itse, teitkö mitään?
viime viikolla se tyttös oli siellä ollut siideripäissään maahanmuunttajien kanssa ja syljeskellyt lattialle.
Nuoriin suhtaudutaan inhottavasti. Yleistä ja typerää. Suurin osa nuorista, kuten muistakin ihmisistä, on mukavia ja miellyttäviä.
Tavaratalossa kuuluu olla ostoksilla, eikä hengailla ja lorvailla aulassa tyhjän panttina. Tyttäresi oli varmaan huligaanipissiksen näköinen. Vartija teki aivan oikein.
Ei tavaratalo ole mikään odottelupaikka. Vartija toimi aivan oikein.
Miksi tyttäresi ei odottanut ihan siinä ulkopuolella? Miksi pitää deisoskella kaupan tiloissa?
Ei Treella oo ku kaksi tavarataloa, kumpi niistä? Arvaan että Sokos, koska siellä vartijat aina ovella, Stockalla ei niinkään.
Mä kävin vähän aikaa sitten eräässä kauppakeskuksessa Tampereella. Kävin ostamassa itselleni ja lapsilleni muutaman vaatteen ja sitten kahvilla. Käveleskelin sen jälkeen ostoskeskuksessa ympäriinsä (kun en ollut siellä koskaan käynyt) ja odottelin miestäni, joka oli muualla asioilla. Vartijan olisi vissiin pitänyt heittää mut ulos?
Vierailija kirjoitti:
Ei tavaratalo ole mikään odottelupaikka. Vartija toimi aivan oikein.
Miksi tyttäresi ei odottanut ihan siinä ulkopuolella? Miksi pitää deisoskella kaupan tiloissa?
Hah hah, suomen 1000% ylikapasiteetille rakennetuista kauppakeskuksista pitäisi ne harvatkin potentiaaliset asiakkaat saada pihalle asap.
Törkeetä kohtelua! Tekisin valituksen kyseisen tavaratalon johdolle, ja vaikka juttu kohtelusta paikallislehteen. Ymmärrän että lorvivat nuorisojengit jotka hengailevat huvikseen tuntitolkulla, ovat kovaäänisiä ja tukkivat laumoina kulkureitit, ohjataan muualle. Mutta ihan normaalisti odotteleva asiakas, olkoon minkä ikäinen vaan heitetään ulos ilman syytä!!! Ei ole rikos olla nuori, vaikka jotkut aikuiset niin antavatkin ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
mistä sä sitä lompakkoa hait?
Miksi mua naurattaa :D
ap itse rillutellut liian humalassa ja unohtanut lompakkonsa. koko perheelle porttikielto tullu.
Rauhassa odottanut juujoo. siellä irvisteli kuitenkin ohikulkijoille ja tarjosi tavaraansa sedille.
Näen omalla paikkakunnallani päivittäin, kun vartijat hätistelevät pois kauppojen tiloista siellä rötväilevää nuorisoa.