Keskusta lähtee hallitusneuvotteluihin, Kokoomus oppositioon
Kommentit (4)
Sillä vain saadaan sopivin ja toimintakykyisin hallitus. Kaksi hankalinta tapausta politiikassa eivät pääseet mukaan hallitukseen omien ylimielisten tavoitteidensa takia. Nämä kaksi ´puoluetta eivät kunnioita suomalaista demokratiaa. Näiden kahden puolueen äänestäjät haukkuvat muita minkä kerkiävät. Toinen näistä ei ole keskusta joka on mainittu otsikossa.
Siksi tämä on ainoa vaihtoehto, muutkin olisivat olleet mahdollisia jos olisvat ymmärtäneet sopia asioista ja tulla vastaan demokraatteja. Toki nuo kaksi puoluetta haluisivat nähdä demokraattien epäonnistuvan jolloin voisivat riidellä keskenään ja ukottaa toisiaan hallituksessa. Miksi keskusta olisi siihen lähtenyt mukaan? Miettikää hieman ennenkuin uhriudutte. Muiden vika ei ole tämäkään. Mielestäni Suomi kaipaisi uudenlaisen oikeistopuolueen, sellaisen jonka kanssa pystyisi oikeasti neuvottelemaan ja joka ei sisältäisi laumaa rikollisia. Sellaisen oikeiston jolla olisi kunniallisuutta. Se olisi tarpeen tasapainottamaan poliittista kenttää.
Keskusta menee oppositioon. Sipilä ei halua hallitukseen jos ei saa olla pääministeri.
Vapaavuori vetää tänään kännit mikäli vanhat merkit paikkaansa pitävät.
Onko MT ollut ikinä väärässä missään? Ei ole. Suomen luotettavin sanomalehti.