Lasten harrastukset ja muun perheen köyhäily sen vuoksi.

Ei.

Kun näet kuinka tärkeä harrastus lapselle on, ymmärrät köyhäilyn.

Itse en ymmärrä miksi lasten harrastuksista karsitaan ensimmäisinä. Meillä ne ovat olleet lapsuuden yksi tärkeimmistä anneista.

On tärkeää harrastaa omalla tasollaan. Oli se taso sitten mikä hyvänsä. Valitettavasti kaikki huippu-asiat ovat kalliita. Kaikki harrastaminen ei ole kallista, mutta on tärkeää.

Lastenkin pitää ymmärtää, että jos ei ole varaa, niin ei ole varaa. Jos täytyy karsia harrastuksia pois, että saa kunnon ruokaa ja laskut maksettua niin sitten karsitaan.

Onneksi nuo kalleimmat harrastukset usein ovat sellaisia, että lapsi pitää viedä sinne paljon ennen kouluikää, joten aloite lajiin tulee käytännössä vanhemmilta. Vanhemmat siis saavat mitä tilaavat.

Kukin tyylillään. Aikoinaan äitini sanoi suoraan ettei meillä ole varaa tiettyihin harrastuksiin, joten ei niitä edes aloitettu.

Uskooko työkaveri että lapsesta tulee olympiamitalisti, vai riittääkö hänelle että lapsi harrastaa tuota nyt ja lopettaa esim 15 vuotiaana kuten useimmat luistelijat?

On monenlaisia vanhempia. Yhdet kokevat iloitsevansa eniten siitä, mitä lapselleen tarjoavat. Se voi tarkoittaa jopa sitä että lapsi harrastaa jotain kallista ja itse nuukailee. Ehkä ei edes nauttisi siitä, että asia olisi toisinpäin? Lasta ei tietenkään voi silti asettaa kiitollisuudenvelkaan vanhempansa taloudellisesta valinnasta.

Toiset taas valitsevat mieluummin itselleen tai koko perheelle jotain kalliimpaa - tai vaikka keräävät omaisuutta, säästävät tms ja ”lapsen kulut” minimoidaan. Tai ainakaan eivät haluta mihinkään kalliiseen laittaa rahoja. Lapsen ei olisi hyvä tuntea olevansa kuluerä vanhemmilleen.

Kummallakin tavalla voi elää aivan hyvää elämää. Jos lapsia on useampia, ei ole tietenkään reilua, jos vain yksi saa ”kaiken”.