Jatkuva ahdistus, erityisherkkyys ja sosiaalisten tilanteiden pelko

Huoh, enpä voi muuta toivoa kuin normaalia päivää.

Ahdistun tosi helposti ja tosi pienistä asioista. Tänään ahdisti kun lapselle nous yli 39 asteen kuume heti aamupäivästä. Ahdisti siis soittaa esimiehelle että en pääse huomenna töihin, ainakaan, ehkä en vielä tiistainakaan. MUN MIELESTÄ esimies vaikutti ärsyyntyneeltä ja sekin alkoi ahdistamaan. Hän pyysi soittamaan huomenna uudestaan pääsenkö vai enkö tiistainakaan. Sekin alkoi ahdistaa että pitää uudestaan soittaa.
Nyt illalla lapsi oli yllttäen terve kuin pukki ja sekin alkoi ahdistamaan että soitinko esimiehelle turhaan ja ahdisti saisinko huomiseksi tk:sta sairaslomaa kun lapsi ei olekaan enää kipeä. Joudun uskottelemaan itselleni jatkuvasti että a) yksi kuumeton päivä oltava b) soitin esimiehelle koska soittohetkellä kuumetta oli 39 astetta, en voinut tietää tulevaa . c) sairauspoissaoloja on kuluneelta vuodelta yhteensä ehkä 5 tai 6 tätä ennen eli ei liikaa mielestäni.

Olen niin kyllästynyt olemaan ahdistunut. Ahdistus tuntuu puristavana tunteena rinnassa ja siltä kuin sydän hakkais tuhatta ja sataa ( ei oikeasti hakkaa, syke ihan vain vähän koholla ) ja joskus ajattelen vain et ois niin helppoo vaan kuolla pois että se kamala ahdistava tunne loppuis.

Ahdistun myös sos. tilanteissa. Teen vaativaa asiakaspalvelutyötä ja asiakaskohtaamiset ei ahdista ( koen että työunivormu on mulle kuin panssari, mulla on silloin rooli päällä ) niin kauan kuin ei tule aggressiivisia kohtaamisia, niistä ahdistun kyllä kovasti. Mietin myös usein työasioita öisin jos olen vaikka mokannut jotain ja jos herään keskellä yötä enkä tällöin saa nukuttua ja ahdistun myös siitä kun ei voi kytkeä itseään off - asentoon.

Olen pikkuhiljaa jättäytynyt pois kaveripiirin juhlista, työporukan tyky - päivistä jne. vain koska ahdistaa ajatus olla siellä porukassa. Jos tilassa on minä ja yksi työkaveri kerrallaan handlaan homman mutta heti jos tilanteeseen tulee kolmas kollega niin menen ihan lukkoon ja sulkeudun täysin. En puhu kuin kysyttäessä ja silloinkin vain mahdollisimman vähillä sanoilla. Joudun viikko sitten yllättäen tilanteeseen jossa piti ruokailla työporukan kesken ja olin kuin seipään niellyt koko ruokailun ajan, kädet hikos ja odotin vain milloin tämä tuska loppuu.

Löysin ihan vähän aikaa sitten jutun erityisherkistä ja on kuin olisin syntynyt uudelleen; ihan kuin joku tuttu olisi kirjoittanut tarinan suoraan mun elämästä! Uskomaton ahaa - elämys , olen erityisherkkä! Siksi ahdistun väkivaltavideoista, siksi itken kun katson Vaiana - elokuvaa vaikka olen nähnyt sen 30 kertaa ja siksi sekoan jos joudun kuuntelemaan päiväkodin eteisessä parikin minuuttia lasten huutoa.

Mikä mulla on?! Olen aina ollu introvertti ja herkkä mutta tilanne on nyt kovasti pahentunut enkä osaa enää käsitellä tätä kasvavaa ahdistusta? Oisko jollain samanlaisia kokemuksia ja miten te pärjäätte?