Masennuslääkkeiden käyttäjät! Tunteettomuus

En muista mikä lääkkeen nimi oli, mutta annostusta nostettiin joka kerta kun valitin, että en koe niistä hyötyväni. Ne vei semmoiset tunnehuiput pois, eli ei niitä kaikkein paskimpia itsetuhoisia hetkiä ollut enää, mutta toisaalta kivatkaan asiat ei tuntunu yhtä hyvältä kuin ennen. Seksin harrastaminen meni todella rasittavaksi, kun haluja kyllä oli, mutta orgasmia oli lähes mahdoton saada millään ilveellä vaikka normaalisti ei ole ongelmia ollut. Noin kk lääkkeiden aloituksesta oli hankalaa, tunteet kuohui ja ne painajaiset... aivot kehitteli ihan ihme unia. Lopulta hetken mielijohteesta lopetin ne lääkkeet kerrasta, ja kuukauden verran taas oli kroppa ja pää sekasin kunnes alkoi taas tottua normaalielämään. En suosittele todellakaan kylmiltään lopettamista, tein siis tietoisesti juuri toisin kuin lääkäri yritti ohjeistaa ja neuvoa. Minulla tosin oli silloin isompi ongelma usein toistuvat ja todella vahvat paniikkikohtaukset, joihin minulla oli sitten "täsmälääke" (rauhoittava) erikseen.

Niin ja lääkkeet yksin on usein tehoton hoito, ellet ole jo terapiassa niin yritä vaatia lääkäreiltä lähete :) Itse sain terapiasta 100x enemmän apua kuin lääkkeistä, mutta toki lääkkeistäkin jokin hyöty oli.

Vierailija kirjoitti:

Jos tulee tunteeton olo tjs. niin pidä pieni tauko lääkkeissä ja päästä vähän höyryjä ulos - ja jatka taas kun olo vaatii.

Pieni tauko lääkkeissä aiheuttaa vieroitusoireita eikä lääkityksen lopetus kesken hoidon ole suositeltavaa muutenkaan.

Minulla ei ole koskaan ollut häiritsevää tunteiden laimenemista. Sairastan yleistynyttä ahd.häiriötä ja siihen kuuluu överiksi menevät tunnereaktiot, varsinkin pelko ja ahdistus. Lääke auttaa niin, että tunteet palaavat normaalille tasolle eivätkä heittelehdi ympäriinsä.

Ideahan tuossa lääkityksessä on tasoittaa pahimmat tunnehuiput eli lievittää ahdistusta ja pahimpia olotiloja. Täysin tunteettomaksi se ei ihmistä tee vaikka niitä laimentaakin. Lääkkeen avulla onkin tarkoitus päästä pahimman yli ja kun olotila palautuu aikanaan normaaliksi, lääkitys voidaan asteittain lopettaa. Ongelma on siinä että sama lääke ei sovi kaikille, voi joutua kokeilemaan useampaa ennenkuin löytyy sopiva. Lääkkeen vaihto on aina oma ruljanssinsa ja sivuoireet vaihtelevat mikä on tietysti raskasta potilaalle. Toimivaa lääkitystä pitäisi jatkaa kunnes on taas terve, sillä esim. masennus uusiutuu helposti varsinkin huonosti hoidettuna. Lääkkeen lopetuksen vieroitusoireet ovat myös yksilöllisiä ja lääkärit valitettavan usein jättävät kertomatta lopettamisen oireista tai vähättelevät niitä, näitä kun mainostetaan niin etteivät aiheuta vieroitusoireita.

Olen itse aikoinaan käyttänyt masennukseen escitalopramia vuosia ja se auttoi hyvin. Oikean lääkkeen etsiminen alussa ja lääkkeen lopetus olivat rankkaa aikaa, en kuitenkaan olisi selvinnyt ilman lääkitystä. Mikäli terapiasta tai muusta lääkkeettömästä hoidosta olisi hyötyä, valitsisin ne ennemmin. Kevyin perustein noita ei pitäisi määrätä kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Ideahan tuossa lääkityksessä on tasoittaa pahimmat tunnehuiput eli lievittää ahdistusta ja pahimpia olotiloja. Täysin tunteettomaksi se ei ihmistä tee vaikka niitä laimentaakin. Lääkkeen avulla onkin tarkoitus päästä pahimman yli ja kun olotila palautuu aikanaan normaaliksi, lääkitys voidaan asteittain lopettaa. Ongelma on siinä että sama lääke ei sovi kaikille, voi joutua kokeilemaan useampaa ennenkuin löytyy sopiva. Lääkkeen vaihto on aina oma ruljanssinsa ja sivuoireet vaihtelevat mikä on tietysti raskasta potilaalle. Toimivaa lääkitystä pitäisi jatkaa kunnes on taas terve, sillä esim. masennus uusiutuu helposti varsinkin huonosti hoidettuna. Lääkkeen lopetuksen vieroitusoireet ovat myös yksilöllisiä ja lääkärit valitettavan usein jättävät kertomatta lopettamisen oireista tai vähättelevät niitä, näitä kun mainostetaan niin etteivät aiheuta vieroitusoireita.
Olen itse aikoinaan käyttänyt masennukseen escitalopramia vuosia ja se auttoi hyvin. Oikean lääkkeen etsiminen alussa ja lääkkeen lopetus olivat rankkaa aikaa, en kuitenkaan olisi selvinnyt ilman lääkitystä. Mikäli terapiasta tai muusta lääkkeettömästä hoidosta olisi hyötyä, valitsisin ne ennemmin. Kevyin perustein noita ei pitäisi määrätä kenellekään.

Mulla samat kokemukset ja mielipiteet kuin sulla. 

Se mikä on pistänyt silmään on se, että porukka ei yleensä näissä kommenteissa kerro mitä lääkkeitä he käyttävät. Näitä ssri-lääkkeitä on niin paljon, ja kaikissa vaikuttava aine on eri. Tämän takia olen miettinyt onko osa näistä masennuslääkekeskustelujen kommenteista provoja.

Escitalopram/Cipralex-kokemuksia minullakin: kun aloitin käytön (5 mg josta nopeasti nosto 10 mg:aan), muutamien viikkojen sisällä ahdistus alkoi lieventyä. En tarkkaan muista missä vaiheessa elämä meni tasapaksuksi harmaaksi mössöksi, olisiko se ollut 15 tai 20 milligramman kohdalla. Ahdistus nimittäin alkoi aina nostaa uudestaan päätään ja lääkärin reaktio oli nostaa annostusta. Lopulta en saanut enää iloa oikein mistään ja ahdistus sekä masennus olivat lääkkeestä huolimatta taas nousussa. Kun sama lääkäri ehdotti jälleen annoksen nostamista, varasin ajan psykiatrille jonka kanssa sovittiin lääkityksen purkamisesta. Sain aikataulun vähentämiseen/lopettamiseen ja kun lopetusoireet olivat ohi, olin saanut takaisin myös positiiviset tunteeni.

Jälkikäteen pohdittuna oli mielestäni väärin että lääkitys oli yleensä päällä ympäri vuoden noin 3-4 vuoden ajan. Masennus on minulla erittäin vahvasti kausittaista, mutta koska en tätä tuolloin itse hahmottanut eikä lääkäri osannut kysyä, lähdettiin siitä että tila on jotenkin pysyvä. Tällä hetkellä käytän masennuslääkkeitä vain pahimpien kausien aikana, siis silloin kun on aidosti parempi olla vaikka turtuneena kuin kärsiä ja lipua lähemmäs itsetuhoa.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ideahan tuossa lääkityksessä on tasoittaa pahimmat tunnehuiput eli lievittää ahdistusta ja pahimpia olotiloja. Täysin tunteettomaksi se ei ihmistä tee vaikka niitä laimentaakin. Lääkkeen avulla onkin tarkoitus päästä pahimman yli ja kun olotila palautuu aikanaan normaaliksi, lääkitys voidaan asteittain lopettaa. Ongelma on siinä että sama lääke ei sovi kaikille, voi joutua kokeilemaan useampaa ennenkuin löytyy sopiva. Lääkkeen vaihto on aina oma ruljanssinsa ja sivuoireet vaihtelevat mikä on tietysti raskasta potilaalle. Toimivaa lääkitystä pitäisi jatkaa kunnes on taas terve, sillä esim. masennus uusiutuu helposti varsinkin huonosti hoidettuna. Lääkkeen lopetuksen vieroitusoireet ovat myös yksilöllisiä ja lääkärit valitettavan usein jättävät kertomatta lopettamisen oireista tai vähättelevät niitä, näitä kun mainostetaan niin etteivät aiheuta vieroitusoireita.
Olen itse aikoinaan käyttänyt masennukseen escitalopramia vuosia ja se auttoi hyvin. Oikean lääkkeen etsiminen alussa ja lääkkeen lopetus olivat rankkaa aikaa, en kuitenkaan olisi selvinnyt ilman lääkitystä. Mikäli terapiasta tai muusta lääkkeettömästä hoidosta olisi hyötyä, valitsisin ne ennemmin. Kevyin perustein noita ei pitäisi määrätä kenellekään.

Mulla samat kokemukset ja mielipiteet kuin sulla. 

Se mikä on pistänyt silmään on se, että porukka ei yleensä näissä kommenteissa kerro mitä lääkkeitä he käyttävät. Näitä ssri-lääkkeitä on niin paljon, ja kaikissa vaikuttava aine on eri. Tämän takia olen miettinyt onko osa näistä masennuslääkekeskustelujen kommenteista provoja.

Minulla annostus oli pahimmillaan 30 mg escitalopramia. Ensimmäisten 4 kk:n ajan pahin sivuvaikutus oli ihan hirveä hikoilu yöllä, lakanat sai vaihtaa päivittäin. Tuskailin asiasta lääkärille kun muuten lääke tuntui toimivalta. Pikkuhiljaa hikoilu väheni ja normalisoitui. Cymbaltaa kokeilin aiemmin ja siinä ongelma oli vapina käsissä ja bruksismi eli hampaiden narskuttelu, ihan omituisia oireita muutenkin. Mirtazapiinia kokeilin myös lyhyen ajan mutta se väsytti niin ettei työssäkäyminen olisi onnistunut. Sairaslomaa sain vain lääkkeen aloituksen ajan kun oireet pahenivat, sitten patisteltiin töihin. Jälkeenpäin on ollut kiitollinen ettei töissä koskaan sattunut mitään kun eihän silloin ollut kovin skarppina, pakotti vaan itsensä liikkeelle. Pelkäsin silloin tosin itsekin sitä että jos jäisin pitkälle sairaslomalle en enää pystyisi palaamaan töihin ja koetin pysyä rutiineissa mukana. Olen raskaassa teollisuudessa töissä ja päästään sairaalle ei löydy ymmärrystä noissa piireissä, eipä kyllä muuallakaan joten pidin sairastumisen omana tietonani. Pelottavaa asiassa on myös se että työterveyslääkäri joka tiesi tarkkaan työnkuvani, sairauteni oireet ja pitäisi pystyä arvioimaan työkykyni oli koko ajan sitä mieltä että väsymys, lääketokkura sun muut eivät vaikuta kykyyn ajaa trukkia, nostureita ja muita isoja koneita kolmessa vuorossa.

Nro 25.

Vierailija kirjoitti:

Escitalopram/Cipralex-kokemuksia minullakin: kun aloitin käytön (5 mg josta nopeasti nosto 10 mg:aan), muutamien viikkojen sisällä ahdistus alkoi lieventyä. En tarkkaan muista missä vaiheessa elämä meni tasapaksuksi harmaaksi mössöksi, olisiko se ollut 15 tai 20 milligramman kohdalla. Ahdistus nimittäin alkoi aina nostaa uudestaan päätään ja lääkärin reaktio oli nostaa annostusta. Lopulta en saanut enää iloa oikein mistään ja ahdistus sekä masennus olivat lääkkeestä huolimatta taas nousussa. Kun sama lääkäri ehdotti jälleen annoksen nostamista, varasin ajan psykiatrille jonka kanssa sovittiin lääkityksen purkamisesta. Sain aikataulun vähentämiseen/lopettamiseen ja kun lopetusoireet olivat ohi, olin saanut takaisin myös positiiviset tunteeni.

Jälkikäteen pohdittuna oli mielestäni väärin että lääkitys oli yleensä päällä ympäri vuoden noin 3-4 vuoden ajan. Masennus on minulla erittäin vahvasti kausittaista, mutta koska en tätä tuolloin itse hahmottanut eikä lääkäri osannut kysyä, lähdettiin siitä että tila on jotenkin pysyvä. Tällä hetkellä käytän masennuslääkkeitä vain pahimpien kausien aikana, siis silloin kun on aidosti parempi olla vaikka turtuneena kuin kärsiä ja lipua lähemmäs itsetuhoa.

Mikäli tunnet syyt mikä masentaa ja tiedät milloin itsetuhoiset ajatukset sumentavat pään, pärjäät varmasti ilman lääkitystäkin. Etenkin kun tiedät olon menevän ohi itsekseen. Kehitä ylimenokaudelle jotain mindfullness-tyyppistä tekemistä.

Masennuslääkkeiden glorifioinnissa suurin syy on ajallinen yhteys: suurin osa masennuksista paranee spontaanisti itsekseen, mutta jos juuri silloin sattuu syömään lääkettä, ihminen alkaa uskoa lääkkeeseen ja se vahvistaa myös lumevaikutusta. Lääkkeiden NNT-arvot kannattaa aina kysyä lääkäriltä, oli lääke mikä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koskaan käynyt näin. Tuo on pelkkä urbaanilegenda.

Jos määrittelet urbaanilegendan lääkeyhtiöiden rahoituksen ulkopuolliseksi tutkimusnäytöksi, niin sitähän se on. Johtuen siitä että masennuslääkkeiden tutkimuksia rahoittaa lähinnä lääkeyhtiöt, jotka samoja lääkkeitä markkinoivat ja jotka niiden myynnistä voittoa saavat, niin rahoituksen ulkopuolinen todellisuus on tietenkin vähemmän viitattua ja  näin ollen siis epätotta, kaikkien vähämielisten tollojen näkökulmasta katsottuna. 

Osa löytyy lääkkeen mukana tulevasta tekstistä, mutta eipä nämä pilleristit niitä jaksa lukea. Esimerkkinä ESCITALOPRAM hyvin yleiset haitat:

tukkoinen ja vuotava nenä (sivuontelotulehdus)

ruokahaluttomuus tai lisääntynyt ruokahalu

ahdistus, levottomuus, poikkeavat unet, nukahtamisvaikeudet, uneliaisuus, huimaus, haukottelu, vapina, ihon pistely

ripuli, ummetus, oksentelu, suun kuivuminen

lisääntynyt hikoilu

lihas- ja nivelkivut (myalgia ja artralgia)

sukupuolielämän häiriöt (viivästynyt siemensyöksy, erektio-ongelmat, vähentynyt sukupuolinen halu ja naisilla vaikeus saada orgasmia)

väsymys, kuume

painon nousu.

Huh, huh enemmän haittoja kuin hyötyä noista. Säännöllisellä liikunnalla jopa paremmat vaikutukset masiksen hoidossa, siitä löytyy ihan tutkimuksiakin.

Jokaisella eri lääkkeet vaikuttavat eritavalla, joten ei auta kuin olla kokeilematta tai kokeilla ja todeta itse.

Kannattaa oikeasti tarkkaan harkita noiden lääkkeiden ottamista, oireista voi saada loppuelämän riesan.

Mikäli ne tehoaisivat, miksi ei ole yhtäkään tutkittua todistetta siitä, että masennus olisi kenelläkään loppunut täysin lääkkeiden ansiosta?

Tutkimuksia on tehty, mutta yksikään ei puolla lääkkeiden parantavan, mielestäni se kertoo jo tarvittavan. Hyöty vs. haitta.

Aiemmin läheinen siskoni muuttui käytön myötä ikään kuin toiseksi ihmiseksi ja meillä ei käytännössä ole enää välejä.

Jaaha, tulihan sieltä ne "lähde lenkille ja harrasta liikuntaa ja ota itseäsi niskasta kiinni" - vinkit. Toimii varmaan hetkellisessä alakulossa mutta ei silloin kun ne "itsetuhoiset ajatukset sumentavat pään", silloin tiedät että ne ne eivät mene ohi jonkin ajan kuluttua itsekseen eikä masennus helpotu itsekseen kun se on kunnolla vallanut ihmisen. Eivät nämä ole mitään muutamia päiviä tai viikkoja kestäviä asioita, nämä pahenevat hiljalleen ja niiden kanssa painitaan vuosia. Lääkärille hakeudutaan liian usein viimeisenä konstina kun voimat ovat loppu ja kaikki kotikonstit käytetty. Pitäkää neuvonne itsellänne sillä vertaistukea ette voi antaa.

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, tulihan sieltä ne "lähde lenkille ja harrasta liikuntaa ja ota itseäsi niskasta kiinni" - vinkit. Toimii varmaan hetkellisessä alakulossa mutta ei silloin kun ne "itsetuhoiset ajatukset sumentavat pään", silloin tiedät että ne ne eivät mene ohi jonkin ajan kuluttua itsekseen eikä masennus helpotu itsekseen kun se on kunnolla vallanut ihmisen. Eivät nämä ole mitään muutamia päiviä tai viikkoja kestäviä asioita, nämä pahenevat hiljalleen ja niiden kanssa painitaan vuosia. Lääkärille hakeudutaan liian usein viimeisenä konstina kun voimat ovat loppu ja kaikki kotikonstit käytetty. Pitäkää neuvonne itsellänne sillä vertaistukea ette voi antaa.

Hyvin sanottu, olen samaa mieltä. Joka syksy parinkymmenen vuoden ajan oloni on romahtanut tavalla tai toisella. Olen syönyt terveellisesti, harrastanut liikuntaa, tavannut harvoja ystäviäni jne., mutta kun voimat menevät, ne menevät. Juuri näihin katastrofikuukausiin lääkkeet ovat tarjonneet jonkinlaista tukea. Kuvaavaa on että terapia, joka on yleistasolla auttanut paljonkin elämän ja tunteiden hallintaa, ei jaksanut kannatella minua viime syksyn yli vaan lääkkeitä tarvittiin taas.

En alkais käyttämään mitään ellei suicidivaaraa. Eikö normaali parkuminen auta?

En väheksy vakavaa masennusta sairastavia ja heidän tarvitsemaansa hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Kuvaavaa on että terapia, joka on yleistasolla auttanut paljonkin elämän ja tunteiden hallintaa, ei jaksanut kannatella minua viime syksyn yli vaan lääkkeitä tarvittiin taas.

Miten lääkkeet vaikuttivat ja mitkä lääkkeet? Millä annostuksella sulle tuli tasapaksu olo?

Tuli kokeiltua mindfullnessit, positiivisen ajattelun metodit, lenkkeilyt ym., mitkä tepsivät normaaliin terveisiin ihmisiin ja sain niistä apua, kun olin terve. Nyt en enää ole ja suorastaan oli järkyttävää kokea, miten sammuin kesken lenkin. Ei ollut voimia, vaikka olikin tahtoa. Tahdoin kovasti vetää tutun lenkkireitin läpi, mutta en pystynyt. Keho ei suostunut yhteistyöhön.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaavaa on että terapia, joka on yleistasolla auttanut paljonkin elämän ja tunteiden hallintaa, ei jaksanut kannatella minua viime syksyn yli vaan lääkkeitä tarvittiin taas.

Miten lääkkeet vaikuttivat ja mitkä lääkkeet? Millä annostuksella sulle tuli tasapaksu olo?

Tuli kokeiltua mindfullnessit, positiivisen ajattelun metodit, lenkkeilyt ym., mitkä tepsivät normaaliin terveisiin ihmisiin ja sain niistä apua, kun olin terve. Nyt en enää ole ja suorastaan oli järkyttävää kokea, miten sammuin kesken lenkin. Ei ollut voimia, vaikka olikin tahtoa. Tahdoin kovasti vetää tutun lenkkireitin läpi, mutta en pystynyt. Keho ei suostunut yhteistyöhön.

t.ap

Tasapaksun olon aiheutti Cipralex / Escitalopram, 15 - 20 mg annoksella. Aurorix teki sellaisen lievästi tokkuraisen hälläväliä-olon 600 mg annoksella.

Kuvailemasi tuntemukset ovat tuttuja, jostain syystä joidenkin on vaikea uskoa näitä todeksi. Toivotan voimia! Terveenä ollessa on helppo väittää itsellekin että liikunnan avulla pysyn pinnalla mutta ei se vaan tunnu menevän niin kun tulee aidosti paha olo.

Sehän tässä onkin vaikeaa kun se vetämättömyys ei ole pelkästään pääkopan sisällä. Keskittymiskyky on huono, muisti pätkii jne mutta sitten on myös fyysisesti hirveä väsymys, ihan kuin olisi ollut pari päivää nukkumatta ja vaikka nukut, ei virkisty, normaali liikunta ei enää virkistä kuten ennen vaan olet vaan entistä väsyneempi. Kun siihen lisää vielä sen painajaismaisen olotilan että millään ei ole väliä ja mikään ei tuota iloa, on aika vaikea yrittää tsempata itseään päivittäin että selviää normiaskareista.

Ei mulla venloista tunteet lähtenyt. Vakava masennus poisti omaa itseä koskevat tunteet. Pystyi puhumaan vakavista aiheista ilman, että herkistyi, vaikka jonkun muun kohdalla kúolemasta puhuminen olisi saattanut saada kyynelet tulemaan.