Miten hoidatte ruokakauppareissut nyt pääsiäisen aikaan?
Minä päivinä käytte ostoksilla? Itse en halua pitkäperjantaina mennä kauppaan.
Kommentit (48)
Ihan normaalisti. Autolla kun tarvetta tulee. Vain huomisten juhlien ruoka hankittu. Lauantaina sitten loput
En sitten muistanut että on pyhä perjantainakin. No käyn varmaankin viikonloppuna samalla kun uimassakin.
Kaikki kaupat on auki melko normaalisti, joten mitäpä siinä mitään erikoisia toimenpiteitä pitäisi tehdä, mutta kun sattumalta tänään kävin yhdentoista aikaan kaupassa niin kyllä siellä oli harmaahapset hamstraamassa ruokaa... Kassoilla ei ollut jonoa edes kuin 2-3 ihmistä ja silti siinä piti seistä kauan, ne vanhukset kun on vielä niin hitaita... Ei näkynyt "prismaperheitä" ja tähän aikaan siellä on kymmenittäin yläasteikäisiä, ei näy tähänkään aikaan kauhistuttavia "prismaperheitä". Yleensä käyn tähän aikaan kaupassa kun on "nuorten vuoro" vaikka olen ollut perheellinen jo 24 vuotta.
Kävin jo keskiviikkona. Seuraavan kerran pääsiäisen jälkeen, ei välttämättä edes heti tiistaina.
Saimme sopivasti jonkun mahakuumeen eli perjantaina ostetut ruuat on nyt pakastimessa. Ei tarvetta, eikä ilmeisesti mahdollisuuttakaan kaupassa käynnille pitkään aikaan. Plääh!
Mieluiten silloin kun Persut voivottelevat sängyssä krapulaansa tai ottavat ekan loiventavan.
En käy pääsiäisenä kaupassa. Keskiviikko on kauppapäivä, ei siitä ole tarvetta poiketa. Ei minulla ole aikaa käydä kaupassa päivittäin.
Käyn pyörällä lähikaupassa niin monta kertaa kuin tarvii.
Kävin tänään ja lauantaina tarkoitus käydä myös. Pyhäpäivinä en halua kauppaan lähteä, harvoin käyn tavallisina sunnuntainakaan.
Käyn yleensä perjantaisin kaupassa, nyt tällä viikolla kävin torstaina eli tänään. En aikonut mennä ennen ensi viikkoa, mutta sitten satuin huomaamaan että B&J jätskit on tarjouksessa Citymarketissa pitkästä aikaa, täytynee lauantaina kipasta hakemaan setti niitä. :D
Kävin tänään päivällä. Kolme kauppaa, lampola ja kanala piti käydä, että sain kaiken tarvittavan. Seuraavan kerran käyn ehkä ens viikon keskiviikkona kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Kävin tänään ja lauantaina tarkoitus käydä myös. Pyhäpäivinä en halua kauppaan lähteä, harvoin käyn tavallisina sunnuntainakaan.
Samoin, en halua pyhinä enkä sunnuntaisin käydä, siksi siirsin viikottaisen perjantaikauppareissun eiliselle torstaille. Nyt on kaapissa kaikkea niin ettei ennen ens viikkoa tarvitse käydä.
Keskiviikkona käytiin kaupassa, niinku olis pitänyt käydä ilman pääsiäistäkin. Pääsiäisen aikana käydään kaupassa, jos jotain tarvitaan. Ei ole sen kummempia hoitamisia meidän kauppareissuilla, oli sitten pääsiäinen, vappu, juhannus tai joulu.
Kaupat on joka päivä auki. Pääsiäinen ei aiheuta mitään erityisjärjestelyjä kaupassakäyntiini. Tarpeen mukaan menen.
Pyhinä on ihana käydä kaupassa.
Ei ruuhkia eikä siis kiukkuisia ihmisiä.
Käyn kaupassa, kun tarvitsee. En tykkää ostaa paljoa kerralla vaan kävelen mieleiseen kauppaan ostamaan sitä mukaa, kun jotain tarvitsee. Tänäänkin kävin jo 9.30 aikaan Lidlissä.
Olen uskovainen ja tänään on minulle pyhäpäivä, mutta jos tarvitsisin jotain, menisin ruokakauppaan. Muuten on tarkoitus mennä huomenna.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Käyn kaupassa vain työpäivinä, niin ei tarvitse erikseen ajaa kymmeniä kilometrejä edestakaisin vain kaupassakäynnin vuoksi. Pääsiäisenä ei ole työpäiviä, eikä kaupassakäyntiä.
Välillä tuntuu, kun tulee yhdenkin päivän pyhä, niin ihmiset ostavat ruokaa kukkurillisia kärryllisiä. Mikä pakko se on pääsiäisenäkin mässätä ja yli tarpeen ostaa?