Puolisoni koirat vievät huomion ja olen mustasukkainen.
Puolisoni otti koiran, joka on todella tärkeä hänelle. Ei siinä mitään, mun mielestä on tärkeää, että hän on onnellinen ja saa puuhata itselleen tärkeän eläimen kanssa. Mutta mua on alkanut häiritä se, kun koira saa paljon enemmän huomiota kuin minä. Se nukkuu vieressä. Aamulla ensimmäisenä sitä pussataan ja rapsutetaan. Sille puhutaan kivoilla hellittelynimillä. Mulla on lakanut enemmän ja enemmän olla olo, että jään kakkoseksi sille eläimelle ja huomaan olevani sille mustasukkainen.
Kommentit (31)
Olemme uusperhe: mulla neljä lasta ja puoliso ei omia halua. Joten mistään treenaamisesta tuskin on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Teillä ei varmaan ole lapsia vielä...? Totuttele vaan rooliisi. Äidin rooliahan se puolisosikin nyt treenaa.
Mista tiedat etta puoliso on naispuolinen? :)
Meidan suhteessa nimenomaan mies on se, joka pussailee ja paijailee (mun) koiraa taukoamatta :D
No jos puolisolla ei ole omaa vauvaa ollut, niin nyt on. Tärkeä kokemus sinänsä.
Nämä uusperhekuviot ovat niin vaikeita - on sitten kyseessä lapset tai koirat.
No, puolisolla on ollut koira oikeastaan aina. Ei siis ole hänelle mikään sinänsä uusi juttu. Enkä usko, että mistään uutuudenviehätyksestä on kyse. Mua on lakanut ällöttää se koko touhu, mutta en kehtaa sanoa, koska onhan se nyt tosi hölmöä tavallaan olla koiralle mustasukkainen. Mutta minkä voin, jos vaan olen?
Minä _jätin_ naisen jonka koiratouhu karkasi kokonaan hanskasta. Aloin oikeasti inhoamaan häntä kaikkien vuhvuh-kurssejen ja tapakoulutusten sun muun scheissen vuoksi. V-itutti lopulta niin nainen kuin piskitkin. Sanoin kyllä suoraan asiasta. En tiedä mitä touhuaa nykyisin, varmaan kasvattaa itsekin häntää.
Ja jos joku miettii, niin mies on tämä koiraihminen. On muutenkin paljon romanttisempi kuin mä, joten se sukupuolirooleista.
Lapsellista. Hommaa oma harrastus, niinkuin muutkin miehet tekee. Älä kitise mamman huomiota. Vauvamiehet on rasittavia. Sitä paitsi ihminen, joka ei pidä eläimistä, on viallinen. Mun elämästä sellainen voisi poistua valittamasta.
No oot kyllä omituinen nainen sitten.
En mä haluaisi tämän takia erota. Kai mun täytyy vaan sietää ja kaivaa jokin sisäisen koiraihminen itsestäni. Mutta on se vaikeaa, kun ärsyttää koko elukka.
Ja siis kyse ei ole siitä, että en pitäisi eläimistä. Kyllä mä pidän. Mutta en halua jakaa paikkaani sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos joku miettii, niin mies on tämä koiraihminen. On muutenkin paljon romanttisempi kuin mä, joten se sukupuolirooleista.
Minäkin olen mies ja koiraihminen. Tällä hetkellä minulla on kolme koiraa, kaksi omaa poitsua ja yksi omistajan sairastumisen vuoksi meille sijoitettu. Ne ovat minun kaikki kaikessa. Avokki tietää missä mennään ja hänen on se vain hyväksyttävä. Jos oikein tiukaksi menisi ei olisi pienintäkään epäilystä kuka täältä lähtisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos joku miettii, niin mies on tämä koiraihminen. On muutenkin paljon romanttisempi kuin mä, joten se sukupuolirooleista.
Minäkin olen mies ja koiraihminen. Tällä hetkellä minulla on kolme koiraa, kaksi omaa poitsua ja yksi omistajan sairastumisen vuoksi meille sijoitettu. Ne ovat minun kaikki kaikessa. Avokki tietää missä mennään ja hänen on se vain hyväksyttävä. Jos oikein tiukaksi menisi ei olisi pienintäkään epäilystä kuka täältä lähtisi.
Hyi saasta mikä äijä. Muuta kenneliin elukka.
Ap, kuullostat kovin hankalalta ihmiseltä. Et varmaankaan ole mikään helppo kumppani. Jos se ei olisi koirat, se olisi joku muu juttu.
Miksi minua jotenkin huvittaa tuo aloitus? Vähän komediasarjakamaa. En tarkoita mitenkään pahalla.
Koirat vaan on semmosia, että niitä on ehkä helpompi lähestyä hellittelymielessä kuin ihmisiä. Itselläkin tekisi mieli silitellä ja rapsutella vastaan tulevia koiria, mutta harvemmin vastaan tulevia ihmisiä.
Mun mielestä on aina jokin vialla, jos koira menee ihmisen edelle. Koira voi olla tärkeä ja perheenjäsen, mutta se on silti vain eläin. Sama kuin lapsi ei mene aikuisen edelle, eikä sekään ole lapsen rakastamisesta ja tärkeydestä pois. Jos kokee jäävänsä koiralle kakkoseksi, on joko omassa itseluottamuksessa jotain mätää tai sitten koiran ja omistajan suhde on kieroutunut.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on aina jokin vialla, jos koira menee ihmisen edelle. Koira voi olla tärkeä ja perheenjäsen, mutta se on silti vain eläin. Sama kuin lapsi ei mene aikuisen edelle, eikä sekään ole lapsen rakastamisesta ja tärkeydestä pois. Jos kokee jäävänsä koiralle kakkoseksi, on joko omassa itseluottamuksessa jotain mätää tai sitten koiran ja omistajan suhde on kieroutunut.
Samaa mieltä. Oikein kylmäsi tuo ”koiramiehen” mielipide että avokki lähtee. Onhan päässä silloin helvetillinen pipi.
No kyllä sekä lasten että eläinvauvojen kanssa jää itse toimeentuleva ihmiskumppani hetkeksi toiseksi. Niin elämä vaan toimii. Niistä huolehditaan, joista pitää huolehtia. Aikuiset pärjää hetken vähemmälläkin höösämisellä. Kyllä se siitä taas tasoittuu.
Sitä paitsi puolison pitäisi olla ihminen, joka tykkää suunnilleen samoista asioista ja on toiselle tärkeissä asioissa tukena eikä marisevana riippakivenä.
No vissiin teillä ei sitten ollut se vuosisadan rakkaustarina, jos noin pahalta tuntuu? Itse en luopuisi lemmikeistäni ja en voisi olla ihmisen kanssa, joka ei halua olla osa eläinarkea. Ne elukat kun ovat aina läsnä ja omistaja niiden ainoa ystävä ja hoiva.
Teillä ei varmaan ole lapsia vielä...? Totuttele vaan rooliisi. Äidin rooliahan se puolisosikin nyt treenaa.