Kaikki hyvin-silti kadehdin

Olen reilu kolmekymppinen nainen. Parisuhde vakaalla pohjalla, meillä yksi lapsi.
Mies hyvässä työssä ja varma eteneminen urallaan.
Minä en välkyimmästä päästä mutta kova tekemään työtä ja tulosta. Aina ollut sellainen.
Ansaitsen hieman alle 3500e/kk, mies tuplat.
Tuntuu että junnaan työssäni. Opiskelen täysipäiväisen työn ohella liiketaloutta ammattikorkeassa jotta olisin joskus jotain omasta mielestäni suurempaa. Välillä rääkkään itseäni tavoitteillani.
Isäni sanoi ettei mikään pidä arvoaan kuten keskusta asunto.
Olen ainoa lapsi. Vanhemmiltani on jäämässä minulle jonakin päivänä tulevaisuudessa reilusti toista miljoonaa asunnoista Helsingin keskustassa. Olen saanut hyvät eväät elämään mutta silti kadehdin ystäviä jotka etenevät urallaan, vaihtavat työpaikkaa nostaen palkkaansa.? Miksi ajan itseäni ankaruudella umpikujaan vaikkei tarvitse? Tulevaisuuteni on turvattu. Perhe on tärkeä ja haluan kaiken olevan viimeisen päälle heille.
Miksen osaa hellittää?