Kylmä, etäinen isä. Mielenterveysongelmainen, epävakaa äiti. Miten lapset selviävät?
Mitkä mahdollisuudet lapsilla on perheessä, jossa isä on kylmä ja etäinen ja äidillä on diagnosoitu mielenterveysongelma ja on sen vuoksi epävakaa ja herkästi kiivastuva. Mitä seurauksia tilanteesta voi olla lapsille?
Kommentit (6)
Pyrin heti 18 täytettyäni eroon juuri tuollaisista vanhemmistani ja heidän vaikutuspiiristään. Kelpo kansalainen minusta tuli.
Masennus, ahdistus, syömishäiriöt, ihmissuhdeongelmat jne... Itsenäistyin varhain ja koen puistatusta jos joudun tukeutumaan perheeseeni. Olen todella katkera yhä ja tulen varmaan aina olemaan.
Poikalapset voivat ajautua rikoksiin, huumeisiin. Tyttölapset masentuvat nyt ainakin. Juurettomuus ja rakkauden puute vaurioittavat lapsia vääjäämättömästi. Turvattomuuden tunne estää terveen itsetunnon kehittymisen.
Täälläkin tuollainen lapsuuden(p)erhe. Minusta tuli monialaisesti psyykisesti ja fyysisesti sairas. Toistaiseksi vielä jotenkin yhteiskunnassa ja elämässä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Kuvailit juuri lapsuudenperhettäni.
Isäni oli kylmä ja etäinen ja rankaisi niissä kohdissa kun olisi pitänyt lohduttaa. Hän oli väkivaltainen, ilkeä ja sadistinen. Varhaislapsuus meni näkymättömyydessä ja se äijä vaikeni kuoliaaksi kaikki konfliktit eikä puuttunut mihinkään. Äiti taas oli epävakaa, kilahteli milloin mistäkin, oli nivelikäs luonteeltaan ja räksytti milloin mistäkin.
Mitä meistä on tullut.. Sisarukseni ovat masentuneita, moniongelmaisia, eivät osaa siivota ja elämäntaidot hukassa koska heitä ei ohjattu hampaidenpesusta lähtien mihinkään. Itse taas irtaannuin jo tosi varhain perheestäni ja olen tietoisesti tehnyt töitä etten päädy samaan jamaan kuin vanhempani, mutta taustalla tykyttää koko ajan lapsuudessa koettu mitättömyys ja häpeä.
Muistan vieläkin kun kierin todella jyrkät portaat alas pää edellä, niin isäni ei ottanut syliin, varmistanut mitä kävi vaan alkoi raivota et niin käy kun riehuu. Olin neljä vuotias. Muistan myös kun äitini matki itkuani kun olin yhdeksän, ja räksytti ilta kaudet miten mielisairas lapsi olen joka vihaa kaikkia ...mitenhän hän itse kohteli minua? :D
Voi hyvänen aika! Onneksi olet selvinnyt noista oloista. Pidätkö mitään yhteyttä perheeseesi?
Kuvailit juuri lapsuudenperhettäni.
Isäni oli kylmä ja etäinen ja rankaisi niissä kohdissa kun olisi pitänyt lohduttaa. Hän oli väkivaltainen, ilkeä ja sadistinen. Varhaislapsuus meni näkymättömyydessä ja se äijä vaikeni kuoliaaksi kaikki konfliktit eikä puuttunut mihinkään. Äiti taas oli epävakaa, kilahteli milloin mistäkin, oli nivelikäs luonteeltaan ja räksytti milloin mistäkin.
Mitä meistä on tullut.. Sisarukseni ovat masentuneita, moniongelmaisia, eivät osaa siivota ja elämäntaidot hukassa koska heitä ei ohjattu hampaidenpesusta lähtien mihinkään. Itse taas irtaannuin jo tosi varhain perheestäni ja olen tietoisesti tehnyt töitä etten päädy samaan jamaan kuin vanhempani, mutta taustalla tykyttää koko ajan lapsuudessa koettu mitättömyys ja häpeä.
Muistan vieläkin kun kierin todella jyrkät portaat alas pää edellä, niin isäni ei ottanut syliin, varmistanut mitä kävi vaan alkoi raivota et niin käy kun riehuu. Olin neljä vuotias. Muistan myös kun äitini matki itkuani kun olin yhdeksän, ja räksytti ilta kaudet miten mielisairas lapsi olen joka vihaa kaikkia ...mitenhän hän itse kohteli minua? :D