Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko poikkeavaa rakastaa miestä vaikka ei saa sitä ikinä?
Kommentit (16)
En tiedä. Mulla saattaa olla sellainen tilanne. Ei siinä, ainahan sitä voi rakastaa ei sitä mikään estä. Eikä se edes estä rakastamasta jotain toistakin vaikka meidän kulttuurissa kuvitellaan rakkauden olevan nollasummapeliä eli että vain yhtä voi rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Mulla saattaa olla sellainen tilanne. Ei siinä, ainahan sitä voi rakastaa ei sitä mikään estä. Eikä se edes estä rakastamasta jotain toistakin vaikka meidän kulttuurissa kuvitellaan rakkauden olevan nollasummapeliä eli että vain yhtä voi rakastaa.
Rakastaa voi useampaa. Mutta monelle vaikea sallia se toiselle. Omitaan ja omistetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Mulla saattaa olla sellainen tilanne. Ei siinä, ainahan sitä voi rakastaa ei sitä mikään estä. Eikä se edes estä rakastamasta jotain toistakin vaikka meidän kulttuurissa kuvitellaan rakkauden olevan nollasummapeliä eli että vain yhtä voi rakastaa.
Rakastaa voi useampaa. Mutta monelle vaikea sallia se toiselle. Omitaan ja omistetaan.
No just siks kun ajatellaan että rakkautta voi riittää vain yhdelle. En kertoisi rakkaudesta ihmiseen jota en voi saada, sille jonka saan, eihän sillä ole mitään väliä kun ei toisen kanssa kerran voi olla mitään juttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se oikeaa rakkautta vai oletko rakastunut mielikuvaan? Todennäköisesti jälkimmäistä jos ette ole koskaan olleet suhteessa.
Minä rakastan naimisissa olevaa miestä, jota en voi koskaan saada. En tiedä olenko sitten poikkeava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös aina rakastuta mielikuvaan? Ja eikö aina ole kyse suhteesta jos ollaan toisilleen erilaisia kuin muile vaikkei sänkyyn mennä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös aina rakastuta mielikuvaan? Ja eikö aina ole kyse suhteesta jos ollaan toisilleen erilaisia kuin muile vaikkei sänkyyn mennä?
Mielikuvaan ihastutaan, rakkaus tulee mielestäni vasta ajan kuluessa.
On normaalia, paljon yleisempää kuin luullaan. Eihän kukaan muille puhu rakkaudesta jota ei voi saada.
9 vuotta sitten rakastuin mieheen joka väärinkäytti lääkkeitä. Puoli vuotta tapailimme, mutta lasteni takia en vaan voinut enkä halunnut jatkaa suhdetta hänen ongelmiensa tähden.
Minulla oli laastarisuhteita, pitkiäkin, mutta en voinut unohtaa häntä. Aina jonkin suhteeni päätyttyä löysin itseni hänen luotaan, mutta edelleenkään en voinut olla hänen kanssaan.
Hän hakeutui lopulta hoitoon omasta halustaan, sitoutui siihen ja 3 vuotta olemme nyt olleet yhdessä. Hoito tietenkin jatkuu edelleen, tulee jatkumaan loppuelämän.
Rakkaus on ja pysyy, olisivat asiat miten tahansa. Järki vain on se, joka sanelee säännöt joiden rajoissa eletään. Tunteilleni en voinut enkä voikaan mitään tehdä, mutta en voinut myöskään antaa niille periksi kuin salaa muilta, hyvin harvoin ja pieniä hetkiä kerrallaan. Juuri sen verran että jaksoin taas eteenpäin henkisesti täysin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko tää rakkautta vai mitä paskaa tää on mutta en pysty olla ajattelematta erästä. Vihaan sitä niin paljon. Kunpa voisin vaan poistaa kaikki muistot koko ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kätevää, jos on sitoutumiskammoinen.
Niin. Olen vasta viimeaikoina alkanut tajuta olevani kai sitoutumiskammoinen, koska aina olen ollut vakaata ja tuvallista elämää ja pitkää parisuhdetta haluava. Silti olen ollut vuosikausia onnellisesti kahdessa kaukosuhteessa ja kun kolmannen kanssa muutin yksiin, muutin pois puolen vuoden kuluttua.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä vähän häiriintynyttä.