Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ihmiset, jotka hylkäävät eläimiä luontoon

Vierailija
09.04.2019 |

Miten jotkut ihmiset pystyvät tähän?

Olen kirjoittanut ennenkin tälle palstalle tämän, joten joku voi muistaa.

Asuin ennen paikassa, jossa oli monia kesämökkejä. Syksyn tuleen pihaani ilmestyi kissa, joka seurasi minua jatkuvasti ja halusi silityksiä. Kissa oli takkuinen ja likainen, eikä lähtenyt pihastani. Muutaman päivän päästä ostin kissalle ruokaa, kun se ei lähtenyt ja epäilin sen olleen kesäkissa. Jätin ilmoituksia kissasta, mutta kukaan ei kysellyt sitä joten lopulta otin sen sisälle.

Käytin kissan eläinlääkärissä ja selvisi, että se oli tiineenä. Päätin pitää kissan ja pidin siitä huolta. Se synnytti 5 pentua, ja pidin myös niistä huolta ja ruokin, madotin, rokotin, sosiaalistin jne. Hankein pennuille kunnon kodit, mutta yhden pidin kaverina emolle. En käsitä, miten joku voi hylätä kissan ulos, tai mitään muitakaan eläimiä.

Pari vuotta sitten hankin gerbiilejä, mutta eivät ne oikein ole "minun eläimiäni". Silti en voisi ajatellakaan niitä jättäväni ulos, vaan hoidan ne asianmukaisesti kuolemaansa asti. Minulla oli 6 gerbiiliä ja 3 niistä olen vienyt lopetettavaksi eläinlääkärille ja yksi on kuollut luonnollisesti.

Tänään juuri mietin asiaa, kun löysin pihastani kesyrotan. Selkeästi on kesyrotta, koska väritystä löytyy vain kesyrotista ja se tuli luokseni ja pyrki syliin, kun olin ulkona. Minulla on itselläni kesyrottia ja laitoin rotan varahäkkiin ja huomenna vien eläinlääkäriin tarkastettavaksi.

Mietin itseni tilanteeseen, että laittaisin kissani/gerbiilini/rottani ulos kuolemaan ja ajatuksenakin se tuntui todella pahalta. En kestäisi ajatusta, että eläimeni kituisi kuoliaaksi tuolla ulkona tai kuolisi kissan kynsiin, kun on tottunut siihen, että ihminen pitää huolta siitä.

Mikä tällaisia ihmisiä vaivaa?

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
2/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eläimen arvostusta pitäisi lisätä kissa ei ole samassa asennossa kuin koira, vielä nykyäänkin näitä hylätään järkyttävän paljon,. Lähinnä siksi kun pentuja saa pikku rahalla, jopa ilmaiseksi, kissojen kastraatio ja sterilointi pitäisi olla rutiini toimeenpide ja hinnat paljon edullisempia näihin. Kissojen ja koirien pakollinen rekisteröinti olisi yksi hyvä tapa torjua pentutehtailua. Jyrsijöillä ym. pieneläimillä on kissaan verraten lyhyt elinikä ja niiden hoitoon ei mene läheskään yhtä paljon rahaa, mikä voi olla yksi syy miksi näitä löytyy paljon vähemmän luonnosta hylättynä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaiset ihmiset eivät kyllä varsinaisesti herätä luottamusta. Jos eläimetkin voidaan vain hylätä jonnekin pusikkoon kun alkaa kyllästyttää, niin ei varmaan ihmisiäkään kohtaan olla sitten järin empaattisia? Eläin on tietysti vieläkin puolustuskyvyttömämpi, joten koen sen itse jopa pahempana asiana tehdä sitä kohtaan vääryyttä. Itselläni on tällä hetkellä koiria ja sydänalasta kouraisee kun ajattelenkin, että dumppaisin karvakorvat vaan jonnekin. Kyllähän niistä työtä ja tekemistä on, joskus turhautuneisuuttakin tulee koettua, mutta se kuuluu lemmikin kanssa elämiseen. Loppuun asti silti hoidetaan kunnialla.

Rispektit ap:lle, olet toiminut aivan esimerkillisesti jokaisen lemmikkisi kohdalla :)

Vierailija
4/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kissoja todellakin arvostetaan naurettavan vähän, en käsitä sitä, kissa on todella hieno eläin. Varsinkin tämä jonka otin itselleni, on aivan ihana kissa! Pentunsakin on aivan ihana rakkauspakkaus, en ymmärrä miten joku voi tehdä niin eläimelle, joka luottaa ihmiseen.

Olen ennen kuullut kyllä, että esim. juuri rottia hylätään joskus ja erilaisista ryhmistä lukenut, kun niitä on löytynyt. Ei vain ymmärrys riitä.

Olen miettinyt, että ovatko tällaiset ihmiset täysin empatiakyvyttömiä? Käyttäytyvätkö samoin ihmisiä kohtaan? Monet perheetkin kuitenkin ottavat kesäkissoja ja heillä on lapsia, miten lapset mahdetaan hoitaa? Mitä sitten kun lapset alkavat kyllästyttää, jätetään metsään vai?

Eläimissä on tottakai tekemistä ja työtä, mutta se on ihan normaalia ja se pitää käsittää kun eläimen hankkii. Itse olin kyllä harkinnut kissan ottamista, kun löysin tuon kesäkissan, joten olin jo jotenkin valmistautunut siihen. Tai no, se löysi minut. Onneksi tuli juuri minun pihaani, tiesin tuolta yhden naapurin, joka vihasi kissoja ja oli huhujen mukaan niitä ampunutkin. 

Itse kun ajattelin tänään hylkääväni vaikka gerbiilit ulos, kyllä se tuntui pahalta kun ajattelin mikä hätä niille tulisi. Eihän sitä tietenkään voi tietää, miten lemmikin kanssa menee, tai tulee tilanteita, mutta siksi sitä pitää miettiä. Mietin kyllä gerbiilienkin kanssa otanko vai enkö, mutta eihän sitä voinut tietää ennenkuin ne otin, ovatko minulle sopivia vai eivät. Minulle oli silti itsestäänselvää, että tottakai hoidan ne loppuun hyvin, kun tajusin etteivät ole ihan minua varten nämä. Ei sitä tarvinnut edes harkita. Ja jos tulee tilanne, ettei pysty pitämään tai todellakaan kiinnosta, vähintään niille pitää hankkia kunnollinen koti.

Kyllä tänään sen rotan nähdessäni sydämestä kouraisi ja sisällä tuli itkukin, miten joku voi tehdä näin. Tottakai joskus voi päästä karkuun, mutta tuskin tällä kelillä kukaan niitä ulkona pitää.

Ap

Vierailija
5/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eläimet kuuluvat vapauteen! Ei meillä kissoja sisällä vankina pidetä, vapaasti saavat kulkea. Sama koirien ja marsujen kanssa.

Vierailija
6/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monilla ihmisillä on mt-ongelmia ja valintana voi olla eläimestä huolehtiminen tai "tärkeämmät" asiat eli alkoholi ja tupakka. Eläin hylätään luontoon, valitettavasti.

Olin järkyttynyt, kun näin teollisuusalueella pomppivan citykanin. En tiennyt aiemmin, että osa on niin halpamaisia, että he hylkäävät kanit luontoon.

Kiitos, kun huolehdit eläimistäsi. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän kylältä löytyi tien varresta metsästä  kesällä pari kissan pentua, aivan pieniä ei vielä luovutusikäisiä. Asutusta ei ollut lähellä ja olivat niin pieniä että eivät olisi kulkeneet kilometritolkulla itse, ne oli tuotu autolla ja jätetty sinne. Ohikulkija huomasi ja otti ne, kukaan ei tiedä oliko useampia, mutta ne kaksi pelastuivat. On kyllä käsittämätöntä kuinka paljon kissoja hylätään vaikka vuosikausia on asiasta valistettu.

Vierailija
8/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Monilla ihmisillä on mt-ongelmia ja valintana voi olla eläimestä huolehtiminen tai "tärkeämmät" asiat eli alkoholi ja tupakka. Eläin hylätään luontoon, valitettavasti.

Olin järkyttynyt, kun näin teollisuusalueella pomppivan citykanin. En tiennyt aiemmin, että osa on niin halpamaisia, että he hylkäävät kanit luontoon.

Kiitos, kun huolehdit eläimistäsi. :)

Uskon että näillä ihmisillä on mt-ongelmia, miten joku muuten voisi hylätä eläimensä, en keksi mitään muuta. Minusta kaikkien eläinten hankkimiseen pitäisi hakea lupa ja joutua johonkin kokeeseen.

Tottakai huolehdin, sen pitäisi olla kaikille ihan itsestäänselvyys!

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meidän kylältä löytyi tien varresta metsästä  kesällä pari kissan pentua, aivan pieniä ei vielä luovutusikäisiä. Asutusta ei ollut lähellä ja olivat niin pieniä että eivät olisi kulkeneet kilometritolkulla itse, ne oli tuotu autolla ja jätetty sinne. Ohikulkija huomasi ja otti ne, kukaan ei tiedä oliko useampia, mutta ne kaksi pelastuivat. On kyllä käsittämätöntä kuinka paljon kissoja hylätään vaikka vuosikausia on asiasta valistettu.

Kauheaa, tekee aina pahaa kun näistä lukee tai kuulee. Miten ihminen voi olla näin sydämetön? Onneksi nuo selvisivät, käy niin sääli niitä, jotka eivät selviä.

Suutuin niin paljon, kun luin uutisen, että uuteen eläinsuojelulakiin ei kirjata vielä kissojen rekisteröintiä pakolliseksi, vaan sitten joskus vuosien päästä. Meillä ei Suomessa ole kulkukoira ongelmaa, miksei kissojen rekisteröintiä voinut samalla laittaa tuohon lakiin?

ap

Vierailija
10/10 |
10.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen joka torpassakin oli vähintään haulikko, ja sitä käyttämään kykenevä ihminen. Ei tuottanut vaikeuksia lopettaa kotieläimiä tai karjaa. Nykyajan vässykät ulkoistaa asian viranomaisten hommaksi hylkäämällä elukat luontoon.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän seitsemän