Lue keskustelun säännöt.
Suomentakaa joku mulle anoppiani.
22.07.2008 |
Suomentakaa joku mulle anoppiani.
Kun en tajuu, onko se oikeesti lintu vai kala. Toisena päivänä on ihan toisenlainen ja toisena päivänä toisenlainen. Välillä tuntuu, et ok, tullaan juttuun ja välit on asialliset, ja sitten taas bum, ei olla sitten yhtään samalla aaltopituudella.
Lastenhoitoasioissakaan en oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Kun anoppi jäi parisen vuotta sitten eläkkeelle, hehkutti hirveesti, miten nyt haluaa paneutua lapsenlapsiinsa ja oli minua ihan tuuppimassa töihin, "kyllä hän lapset hoitaa." Joopa joo. (No en ole mennyt töihin). Melkeinpä vähemmän hän on lapsenlapsiaan nyt nähnyt, kuin ennen eläkkeelle jäämistä. Ja aina on jotenkin hankaalaa se hoitoavun saaminen (eikä tosiaankaan liikoja pyydellä!) - siis ottaa lapset hoitoon, mutta antaa silti rivienvälistä ymmärtää, ettei olekaan kovin innostunut asiasta.
Aina on kova kiire päästä lapsista eroon, jos ollaan muutama minuuttikin myöhässä annetusta aikataulusta (ja se on aina annettava), niin heti soitetaan perään, että missäs ootte, kun lupasitte hakea lapset jo vartti sitten.
Ja kuitenkin, aina jos rohkenen kysyä, että onko mitään silloin ja silloin, ja jos ei, niin pystytkö olemaan vähän aikaa lasten kanssa, niin aina anoppi vastaa iloisesti (?) että tulee kyllä. Ja kun tulee, niin näyttääkin taas pitkää naamaa ja on ihan kyllästynyt. Ja ilmoittaa, että pystyy olemaan vain tunnin, ja tahtoo tietää, miten kauan mulla menee lääkärissä tai pankissa tai apteekissa kun hänellä jotkut ihmeen kissanristiäiset (joita ei vielä eilen ollutkaan lainkaan kun kyselin ja varmistelin asiaa) joihin on pakko päästä just tasan kello sillon ja sillon. Tuuliviiri?
Siis mitä ihmettä? Oon sanonut, että kieltäytyä saa, eikä siitä loukkaannuta... Olen kehoittanut puhumaan suoraan ja rehellisesti kaikesta mieltä painavasta. En tajua. Puhuu toista, antaa rivien välistä välillä ymmärtää toista, käytös puhuu puolestaan.
Välillä väittää olevansa niin mielissään, kun saa olla lastenlasten kanssa. Välillä tokaisee vähän kitkerään sävyyn, ettei hänkään koskaan mitään apuja saanut lasten kanssa.
En tiedä, ehkä hän ei paljasta todellista itseään minulle lainkaan. Pari kertaa olen nähnyt yllättäen hänet todella ilkeänä ja pahansuopana, kun huomautteli ilkeästi eräästä ex-miniästään. Tämäkin oli aivan yllättävä piirre hänessä. Olin aina ajatellut, että onpa minulla fiksu ja rauhallinen ja tasapainoinen anoppi, joka on aina korrekti. Mutta eipä vainenkaan?
Ehkä on parempi, etten enää kysele häntä(kään) lapsenvahdiksi (omista vanhemmistanikaan ei siihen kovin usein ole). Ei näitä lapsenvahtikeikkoja nyt niin montaa vuodessa ole ollut, mutta kai se vähäkin sitten on niin ilmeisen rasittavaa ja tylsää, menee kallista eläkeaikaa ihan hukkaan? En ota asiasta selvää, ja kun suoraan kysyn, en saa vastauksia häneltä...
Kommentit (2)
sun anoppi ei halua hoitaa sun lapsias noin usein. Eihän tossa mitään epäselvää pitäis olla. Se ei halua tulla hoitamaan mutta ei kehtaa sanoa, että ei halua tulla. Tajua se jo! Se ei vain kehtaa sanoa vaikka kuinka selität että kieltäytyäkin saa. Toki se lapsenlapsistaan tykkää mutta sun täytyy myös ymmärtää, että se on jo vanha ja vanhoilla ei ole enää niin paljon voimia...eikä ne jaksa touhuta lasten kanssa niin kauheesti. Pyydä sitä nyt vaan harvemin hoitamaan....sun täytyy vaan hyväksyä se ja yrittää pärjätä ilman jokapäiväistä apua. Missä sun vanhemmat on? Eikö ne vois välillä kattoa teidän lasten perään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis joka päivä maanantaista sunnuntaihin on ihan sama viikosta toiseen, ihan kuin päiväjärjestyksen mukaan eläisi. Ja vaikka on eläkkeellä, niin silti pitää jostain syystä pitää tästä järjestyksestä kiinni, eikä mitään joustoa voi sitten millään olla.
Hän hoitaa lastani viikoittain pari päivää, josta olen todella kiitollinen, mutta se on todella oltava sitten minuutilleen sovittu juttu, ja jos olen vartin myöhässä, niin tekstari piippaa, että missä olet, mulla on puolen tunnin päästä sinne tai tänne lähtö. Yleensä ne menot ovat tyyliä, käy Armin tai Veikon luona kahvilla, ja eihän sitä millään voi nyt varttia olla myöhässä. Niin, ja meilläkin oikein kerjää lasta sinne hoidettavaksi, mutta annas olla jos olen vähänkään myöhässä, niin narina alkaa.
Rasittava tapaus, mutta pakko kestää. Ei ne siitä vanhalla iällään muutu.