Rasittavaa kyläillä puolison sukulaisilla..
Todella rasittavaa kyläillä miehen sukulaisten luona, kun joka jumalan kerta tietää, miten kuvio menee. Ja sehän menee siis siten, että tullaan miehen sukulaisille, syödään tai kahvitellaan ja sen jälkeen miehet häipyy keskenään kauppaan/hakemaan tavaraa x/mitä ikinä, ja viipyvät reissullaan kahdesta tunnista neljään tuntiin.
Mun vastuulle jää joka kerta meidän lapset. Toki siis olen mielelläni lastemme kanssa, mutta kyllähän tuo vähän sapettaa, että mun täytyy joka kerta jäädä puolituttujen ihmisten keskelle kuluttamaan aikaani lastenvahtimisen merkeissä.
Ihan piristävää vaihtelua olisi vastaavasti itse lähteä vaikka lenkille/shoppailemaan niin, että mies jäisi seurustelemaan sukulaistensa kanssa.
Mikä siinä edes on, että aina nimenomaan miehet lähtee saunomaan/kauppaan/tankkaamaan ja naisten osaksi jää tämä normaali elämä? Olisi kiva itsekin löysäillä.
Ja niin, miehelle kun sanon tästä, on vastaus aina että enhän mä sille mitään voinut että siellä meni niin pitkään, anteeksi. Arjessa ei siis moista "katoilua" harrasta ja hoitaa kyllä osuutensa.
Kommentit (11)
Ja mikä sua estää sanomasta, että seuraavalla kerralla haluat mennä ennemmin shoppailemaan? Ja mikä teitä estää menemästä sun sukulaisten luo ja sä voit jättää silloin lapset miehelle? Ja mikä sua estää muutenkaan tekemästä ilman lapsia mitään?
Miksi edes lähdet mukaan? Laita mies lasten kanssa kylään, heidän sukulaisiaanhan ne ovat eivätkä sinun, ja vietä itse vapaapäivä.
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä sua estää sanomasta, että seuraavalla kerralla haluat mennä ennemmin shoppailemaan? Ja mikä teitä estää menemästä sun sukulaisten luo ja sä voit jättää silloin lapset miehelle? Ja mikä sua estää muutenkaan tekemästä ilman lapsia mitään?
No, jos mies sanoo että lähtee tankkaamaan nopeasti ja velipoika sulloutuu mukaan, oletan tietysti että sieltä nyt ehkä tunnissa suorituis pois. Kun siis jään itselleni hieman vieraaseen paikkaan lasten kanssa, niin en kai mä.voi vain lapsia jättää tähän ja lähteä itse johonkin.
Miehen veli perheineen asuu vähän "korvessa" enkä tunne räällä paikkoja. Oikeastaan tunnen vain tien kauppaan. Toki ulkoilla voidaan pihapiirissä eikä se varsinaisesti ole ongelma, vaan se, että mikä oletus tää voi aina olla.
Ensi kerralla en lähde mukaan.
Sun pitää seuraavalla kerralla skipata kahvit tai ruoka ja lähteä saman tien hoitamaan jotain asioita. Ja viivyt kauan. Sen jälkeen keskustelette miehen kanssa uudemman kerran.
Toinen vaihtoehto on, että lykkäät lapset miehelle autoon mukaan, tulevat nopeasti takaisin, kun ei muksujen kanssa jaksa tuntikausia teboililla norkoilla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes lähdet mukaan? Laita mies lasten kanssa kylään, heidän sukulaisiaanhan ne ovat eivätkä sinun, ja vietä itse vapaapäivä.
Mut muista sama sit toisinpäin. Mies on vapaalla ku sä menet lasten kans omien sukulaisten luo.
Minä teen niin, että tuollaisen kyläilyn jälkeen lähden seuraavana aamuna viettämään omaa aikaa eli nousen varhain, laitan miehelle lapun, että olen ulkona käväisemässä. Palaan sitten joskus iltapäivällä ja jos lapsia ei ole ruokittu eikä niiden kanssa ole ulkoiltu, niin käännyn jo ovelta takaisin.
Meillä mies ja sukunsa tekivät aikansa juuri noin eli mentiin sukulaisiin ja sitten mies häipyi jonnekin. Nyt se jo tietään monen keskustelukerran jälkeen, että minä osaan tehdä ihan samoin eikä se ole hänelle kivaa. Eli asiasta puhuttiin monet kerrat, mies ei nähnyt ongelmaa ja ensimmäisen kerran ongelma tuli vasta sitten, kun minä pidin oman vapaapäivän selittelemättä etukäteen.
Onko sulla tullut mieleen, että miehesi haluaa keskustella kahden kesken asioista veljen kanssa? Kyllä siinä voi vierähtää muutama tunti, kun vaihdetaan kuulumiset. Kyllä sullakin on varmaan joku sellainen ihminen, jonka kanssa haluat välillä jutella niin ettei miehesi kuule.
No en minäkään tuollaisella kyläilyreissulla tykkäisi olla. Mutta en sitten vain menisi mukaan. Mies menköön veljelleen/sukulaisilleen joko yksin tai voi lapset ottaa mukaansa sinne toki. Miksi ap menet mukaan?
Vierailija kirjoitti:
No, jos mies sanoo että lähtee tankkaamaan nopeasti ja velipoika sulloutuu mukaan, oletan tietysti että sieltä nyt ehkä tunnissa suorituis pois.
Miten niin oletat? Aloituksessa jo sanoit, että joka kerta menee ihan toisin nämä asiat. Miehesi on törppö ja sinä olet kynnysmatto.
Kyllä on tuttua. Naiset saunoo aikaisin ja menee nukuttamaan lapsia. Miehet saunoo myöhemmin rauhassa ilman mukuloita, grillaa ja ryyppää yömyöhään. En suostu enää.
Tuossa ajassa puette lasten kanssa ulkovaatteet ja menette puistoon, metsään, pihalle, mitkä ne ulkoilumahdollisuudet nyt ovatkaan. Kuluu aika mukavasti ja sitten jaksaa taas hetken seurustella.