Lue keskustelun säännöt.
Epäonnistunut äiti ja teinin paha olo
02.04.2019 |
Minulla on kolme lasta, keskimmäinen on 13-vuotias tyttö. Tämän tytön kanssa on jo pitkään ollut ongelmia ja koen epäonnistuneeni äitinä. Mielestäni tyttö tarvitsisi apua, mutta en osaa antaa sitä hänelle.
Tyttö on hyvin vaativa niin itseään kuin ympäristöään kohtaan. Hän on erittäin hyvä koulussa ja muutenkin taipuvainen perfektionismiin. Itsetunnon kanssa hänellä on selvästi ongelmia, kaikki sujuu häneltä erittäin hyvin, mutta ihan kun mikään ei riittäisi hänelle itselleen. Epäilen, että olen jollain tavoin (esimerkilläni tai kasvatuksellani) aiheuttanut tämän. Itsekin olen vaativa erityisesti itseäni kohtaan ja samoin taipuvainen perfektionismiin.
Tytöllä ei ollut alakoulussa ollenkaan kavereita ennen viimeistä luokkaa, nyt onneksi on pari kaveria. Alakoulun ajan hän oli kotona avoimen ja iloisen oloinen, mutta 6. luokasta lähtien vetäytyi voimakkaasti omiin oloihinsa. Tyttö on hyvin tiedostava, potee maailmantuskaa monista eri ongelmista, vaikuttaa synkkämieliseltä ja masentuneelta.
Syytän tilanteesta itseäni. En jostain syystä enää saa tyttöä puhumaan itselleni ja tuntuu kuin hän vihaisi minua ja koko perhettä. Pelkään, että olen tehnyt äitinä liikaa asioita väärin ja menettänyt tytön luottamuksen sekä aiheuttanut hänelle pahaa oloa, jota hän patoaa sisäänsä.
Äitinä olen epäonnistunut ainakin siinä, että olen raivonnut ihan liikaa suuttuessani. Itsehillintäni on riitatilanteissa surkea. Lisäksi olen tiukka ja rajoittanut lapsiani ehkä liikaa, ainakin tätä tyttöä, joka on ollut aina vastuuntuntoinen. Ilmapiiri kotona meillä on yleensä ok, mutta ajoittain mieheni kanssa on riitoja, jotka ovat varmaan myös vaikuttaneet lapseen.
Osaako kukaan tältä pohjalta neuvoa miten voisin auttaa lasta ja korjata omia virheitäni ja niiden seurauksia? Mistä kannattaisi hakea apua? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja kuinka selvisitte?
Kommentit (16)
Ihan normaalia murrosian angstailua. Ma olin samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä samanikäinen otti itse yhteyttä koulupsykologiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä samanikäinen otti itse yhteyttä koulupsykologiin.
Oliko psykologista apua? Meillä tämä 13-vuotias oli joskus alakoulussa jo oma-aloitteisesti mennyt kuraattorille (silloin syynä käyntiin oli yksinäisyys, kun niitä kavereita ei ollut), mutta lopetti parin käynnin jälkeen, koska ei kokenut hyödylliseksi. Silti uskon, että saattaisi mennä uudelleenkin oma-aloitteisesti, mutta tuskin minun ehdotuksestani.
Meillä vähän samankaltainen tilanne. Tytär on ollut aina, ihan taaperosta asti varsin vaativa. Nyt 13-vuotiaana tytär on hyvin vaativa itseään kohtaan. Koulu sujuu hyvin, mutta mikään ei riitä ja stressi lisääntyy aivan mitättömistäkin asioista. Meillä on ollut perheessä vakavia sairauksia molemmilla vanhemmilla ja ne eivät tilannetta arvatenkaan ole parantaneet.
Lähdin hakemaan ulkopuolista apua siinä vaiheessa, kun tyttären puheet alkoivat olemaan itsetuhoisia ja syömishäiriön oireita ilmeni, raivokohtaukset kestivät pahimmillaan tunteja. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt jo aikaisemmin hakea apua, mutta se kynnys on valtava. Päästiin perheneuvolaan psykologille ja pikkuhiljaa asiat ovat muuttuneet paremmiksi. Tyttö sai yksilökäyntejä psykologille ja välillä oltiin yhdessä. Saatiin ohjeita erilaisiin harjoituksiin kanssakäymisen parantamiseksi ja lisäksi tyttö sai sosiaalipuolelta tukihenkilön, jonka kanssa tekevät kivoja juttuja ja juttelevat.
Suosittelen hakemaan apua ajoissa. Teini-ikä harvemmin muuttaa tilannetta rauhallisemmaksi. Meillä on nyt hyvä tilanne, meille on syntynyt hyvä puheyhteys ja sitä pidetään yllä jokapäiväisellä 'kotivastaanotolla', jolloin jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Raivareita ei ole oikeastaan ollenkaan ja on ollut ilo huomata, miten fiksu tyttö mulla onkaan.
Ikävä sanoa, mutta koska tytön ongelmat eivät näkyneet koulussa, niin joulu ei pystynyt juuri tarjoamaan apua. Kuraattori ei ottanut tyttöä lupauksista huolimatta juttelemaan kuin pari kertaa, nekin vasta sen jälkeen, kun minä, perheneuvola ja lastenpsykiatrian poliklinikka painostettiin. Joo, mutta kannattaa silti koulunkin kautta yrittää apuja saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista! Löytyykö lisää kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuo viides kommentoija ja ajattelin vielä lisätä sen, että en usko sun olevan epäonnistunut äitinä. Lapsilla on erilaisia luonteita ja erilaisia tapoja käsitellä asioita, joskus ne ovat rajujakin. Helposti sitä toki itseään syyllistää, mutta uskon, että suurin osa vanhemmista toimii lapsensa parhaaksi niillä voimavaroilla ja tiedolla, mitä sillä hetkellä käytettävissä on. Ja se, että olet huomannut omassa toiminnassasi puutteita auttaa sinua jatkossa toimimaan paremmin.
Tyttäresi on vielä nuori ja hänellä on aikaa kehittyä, ei ole mitään syytä olettaa, että "peli on menetetty".
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo viides kommentoija ja ajattelin vielä lisätä sen, että en usko sun olevan epäonnistunut äitinä. Lapsilla on erilaisia luonteita ja erilaisia tapoja käsitellä asioita, joskus ne ovat rajujakin. Helposti sitä toki itseään syyllistää, mutta uskon, että suurin osa vanhemmista toimii lapsensa parhaaksi niillä voimavaroilla ja tiedolla, mitä sillä hetkellä käytettävissä on. Ja se, että olet huomannut omassa toiminnassasi puutteita auttaa sinua jatkossa toimimaan paremmin.
Tyttäresi on vielä nuori ja hänellä on aikaa kehittyä, ei ole mitään syytä olettaa, että "peli on menetetty".
Kiitos, tämä lohdutti <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vaadi lapseltasi mitään suorituksia tai ansioita. Keskity vain huomaamaan hänet ja rakastamaan. Ottakaa molemmat rennosti elämässä. Maatkaa sohvalla yhdessä. Yksinkertainen ohje, mutta perfektionistille vaikea toteuttaa ennenkuin kaikki on menetetty. Aikaa tähän menee noin vuosi ennenkuin tulosta näkyy.
Vierailija kirjoitti:
Älä vaadi lapseltasi mitään suorituksia tai ansioita. Keskity vain huomaamaan hänet ja rakastamaan. Ottakaa molemmat rennosti elämässä. Maatkaa sohvalla yhdessä. Yksinkertainen ohje, mutta perfektionistille vaikea toteuttaa ennenkuin kaikki on menetetty. Aikaa tähän menee noin vuosi ennenkuin tulosta näkyy.
Tätä me tehtiin monta vuotta. Työaikani ovat joustavat ja olen aina ollut kotona, kun lapseni ovat tulleet koulusta. Juuri tämän keskimmäisen kanssa makasimme aina sohvalla tunnin pari koulun jälkeen useiden vuosien ajan, syötiin yhdessä välipalaa ja juteltiin. Nykyäänkin syödään aina välipala yhdessä, mutta sohvalle makaamaan lasta ei enää saa. (Olen siis ap.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan vielä tätä ja haen lisäajatuksia aiheesta. Olisiko mielestänne huono ajatus olla yhteydessä opettajaan ja ihan vain kysyä, miltä lapsi koulussa vaikuttaa? En oikein tiedä onko yläkoulun opettajilla aikaa/kiinnostusta auttaa tällaisissa vai onko jotenkin asiatonta (opettajaa tai lasta kohtaan) edes kysyä.
Koita jaksaa teiniä. Älä ota liian henkilökohtaisesti. Sellaista se murrosikä on. Teini tarvitsee vain tukea vaikka kiukutteleekin. Älä menetä toivoasi. Psykologin puheille hänen kannattais mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nostan vielä tätä ja haen lisäajatuksia aiheesta. Olisiko mielestänne huono ajatus olla yhteydessä opettajaan ja ihan vain kysyä, miltä lapsi koulussa vaikuttaa? En oikein tiedä onko yläkoulun opettajilla aikaa/kiinnostusta auttaa tällaisissa vai onko jotenkin asiatonta (opettajaa tai lasta kohtaan) edes kysyä.
mihin opettajaan? Luokanvalvojat ovat yläkoululaisten kanssa aika vähän tekemisissä, joten opettajalla ei välttämättä ole mitään mielipidettä eikä kauheasti tilaisuuksia vaikuttaa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostan vielä tätä ja haen lisäajatuksia aiheesta. Olisiko mielestänne huono ajatus olla yhteydessä opettajaan ja ihan vain kysyä, miltä lapsi koulussa vaikuttaa? En oikein tiedä onko yläkoulun opettajilla aikaa/kiinnostusta auttaa tällaisissa vai onko jotenkin asiatonta (opettajaa tai lasta kohtaan) edes kysyä.
mihin opettajaan? Luokanvalvojat ovat yläkoululaisten kanssa aika vähän tekemisissä, joten opettajalla ei välttämättä ole mitään mielipidettä eikä kauheasti tilaisuuksia vaikuttaa mihinkään.
Luokanvalvojaa ajattelin (hän opettaa lapselleni myös kahta kieltä), mutta vähän juuri pelkään, että tämä menee hänen työkenttänsä ulkopuolelle. Toisaalta kyllä hän kuitenkin opettaa lastani monta tuntia viikossa, joten ehkä voin kysyä ihan vain kevyesti kuulumisia ja sitä, että onko tyttö vaikuttanut koulussa iloiselta/tavalliselta/apealta.
kuin omasta kynästä.