Lue keskustelun säännöt.
"Pitää olla ensin täysin onnellinen yksin, että pystyy hyvään suhteeseen" on suuri vale
28.03.2019 |
En tunne yhtäkään pitkässä (20+ vuotta) tai melko pitkässä (10+ vuotta) parisuhteessa olevaa, joka olisi ensin opetellut olemaan yksin. Päinvastoin, ovat olleet aina suhteessa, suuri osa ei ole edes asunut koskaan yksin.
Naurattaa vähän katsella sivusta, kun samat tyypit opastavat sinkkuja. :D
Toinen saman tason höpöhöpö on "rakasta ensin itseäsi, että joku muu voi rakastaa sinua". Jos kukaan ei ole rakastanut Mattia/Maijaa koskaan, mukaan lukien omat vanhemmat, hänestä tulee mitä todennäköisimmin häiriintynyt. Jos ihminen saa tukea ja rakkautta läheisiltään, hän kukoistaa. Eli jos sama Matti/Maija olisi rakastavasta kodista ja hän olisi saanut hyväksyntää myös vastakkaiselta sukupuolelta jossain muodossa, hänen olisi helppoa rakastaa itseään ja kas kummaa, olla kelvokas parisuhteeseen.
Näitä sanontoja hoetaan kuin suurta totuutta, vaikka ne ovat järjettömiä ja todellisuudenvastaisia.
Kommentit (88)
Tai se ettei etsimällä mitään löydä. Minusta se uusi mainos jossa sanotaan jotenkin niin että etsimällä löytää enemmän on lähempänä totuutta.
Entä se neuvo että se oikea löytyy vaikka kaupan kassalta. Kuinka monta kaupan kassalta alkanutta romanssia tiedät? Niinpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin hyvä parisuhde.
Myös minä tunnen useita pitkässä parisuhteessa olevia, jotka eivät koskaan ole olleet sinkkuja. Joillakin on hyvä suhde, suurimmalla osalla ei ole. On pettämistä, alkoholismia, mt-ongelmia ja ennen kaikkea jatkuvaa riitelyä ja puolison vastuuttamista omasta pahasta olosta.
Minä en enää lähtisi suhteeseen kenenkään kanssa, jolle se parisuhde on ehto onnellisuudelle. Siinä tulee omaan niskaan aivan liian kovat paineet siitä, että se toinen pitää tehdä onnelliseksi. Koettu on, eikä se toinen edes ollut pohjimmiltaan onnellinen suhteessamme. Vaati, takertui ja vaati vähän lisää, imi minut tarvitsevuudellaan kuiviin ja oli loppujen lopuksi aivan yhtä tyytymätön kuin ennen suhdettammekin.
Ei enää ikinä, kiitos.
Olisi kiva kuulla, onko joku joskus oikeasti tavannut tällaisen tyypin. :D
Vierailija kirjoitti:
Pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin hyvä parisuhde.
Myös minä tunnen useita pitkässä parisuhteessa olevia, jotka eivät koskaan ole olleet sinkkuja. Joillakin on hyvä suhde, suurimmalla osalla ei ole. On pettämistä, alkoholismia, mt-ongelmia ja ennen kaikkea jatkuvaa riitelyä ja puolison vastuuttamista omasta pahasta olosta.
Minä en enää lähtisi suhteeseen kenenkään kanssa, jolle se parisuhde on ehto onnellisuudelle. Siinä tulee omaan niskaan aivan liian kovat paineet siitä, että se toinen pitää tehdä onnelliseksi. Koettu on, eikä se toinen edes ollut pohjimmiltaan onnellinen suhteessamme. Vaati, takertui ja vaati vähän lisää, imi minut tarvitsevuudellaan kuiviin ja oli loppujen lopuksi aivan yhtä tyytymätön kuin ennen suhdettammekin.
Ei enää ikinä, kiitos.
Tuttua, niin tuttua. Hyvin omistushaluinen, holhoava ja kontrolloiva hapenviejä. Ja ei ole ollut varmaan päivääkään sinkkuna. Entinen.
Höpö höpö.
Moni on läheisriippuva ja roikkuu alistettuna suhteissa, koska oma itsetunto on heikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos ne olivat yksin niin onnellisia niin miksi olisivat suhteessa? Lisäksi jos ei saa lainkaan ulkopuolista hyväksyntää, niin tuskin on kovin hyvä itsetunto tai -luottamus - eikö?
Mulle ei sovi sinkkuus, sitä elämää vietin neljä kuukautta ja kiitti se riitti. En myöskään tuputa sinkkuutta tai yksinoloa muille, kaikki meistä on erilaisia. Toisille se sopii, toisille ei. Ensimmäinen suhteeni nuorena kesti kuusi vuotta, sen jälkeen olin neljä kuukautta sinkkuna kunnes tapasin nykyisen. Yhdessäoloa nyt 24 vuotta ja paranee vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailmassa on paljon yksinoloa pelkääviä ihmisiä.
Pointti on siinä, että jos olet onneton ja tyytymätön elämääsi, sä et voi odottaa löytäväsi ihmistä, joka maagisesti tekisi sinusta onnellisen ja tyytyväisen.
Eihän ihminen on ole puolikas, vaan kokonainen ihminen. "Puolikkuus" on epätervettä.
Täytyy olla jotenkin häiriintynyt jos haluaa ettei toinen ole kokonainen täysvaltainen ihminen.
Laadukkaissa ihmissuhteissa kannustetaan toinen kasvamaan omaan korkeimpaan potenssiinsa.
Narsistit ym eivät tietenkään kestä toisten onnellisuutta, mutta voimme vain valita heidät pois.
Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään tunne ketään, joka olisi ensin ollut tosi onnellinen eikä yhtään yksinäinen sanotaan viisi vuotta ja sitten ryhtynyt suhteeseen vailla suurempaa tarvetta millekään mitä parisuhteesta saa. Useimmat tuntemani suhteessa olevat seurustelevat jonkun kanssa koko ajan, suhteen laatu vain vaihtelee.
Ja todellakin ihmisen pitää ensin saada kokemus hyväksynnästä ja ehdottomasta rakkaudesta joltain itsensä ulkopuolelta, normaalisti nämä tulee lapsena omilta vanhemmilta/muilta läheisiltä (edes yhdeltä), mutta itse en saanut noita keltään, parisuhteet noudatti samaa linjaa kuin lapsuus ja minusta tuli tunnekylmä erakko.
Jep, samaa mieltä aloittajan kanssa. Sitten nämä neuvojat sanovat että ei se kumppani etsimällä löydy. Sitten kun kyllästyt etsimiseen niin neuvotaan että ei ne kumppanit kotoa tule hakemaan jne... Toisilla vaan käy flaksi tekivät mitä hyvänsä ja toisilla ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On eri juttu olla ennen suhdetta tosi onneton vs. joku totaalinen yksinviihtyminen ja autuus. Kyllä siihen väliin mahtuu ihan tasapainoisia ihmisiä, jotka kuitenkin kokevat, että suhde olisi tärkeä lisä elämään. En oikein tajua, miksi näistä asioista puhuttaessa otetaan esiin vain ääripäät. Ja joo, kaupan kassa, suomalaisten pariutumisen näyttämö - ei oo kyllä ikinä ollut.
Meitä on moneksi ja absoluuttista totuutta ei ole tässäkään.
Olen samoilla linjoilla aloittajan kanssa.
Tiedän ihmisen, joka oli itsemurhan partaalla. Muille näytti valoisan puolensa. Oli jo päätymässä lopulliseen ratkaisuun, mutta sitten kohtasi kumppaninsa. Kumppani antoi hänen elämälleen tarkoituksen. Hänen sielunsa eheytyi ja nyt pystyy jo mainitsemaan asioita mistä on onnellinen.
Heillä on samanlainen maailmankatsomus ja uskovat siihen, että parisuhde voi tuoda onnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”En tunne yhtäkään pitkässä (20+ vuotta) tai melko pitkässä (10+ vuotta) parisuhteessa olevaa, joka olisi ensin opetellut olemaan yksin. Päinvastoin, ovat olleet aina suhteessa, suuri osa ei ole edes asunut koskaan yksin.”
Heidän ei ole varmaan täytynyt erikseen ”opetella” vaan heillä on ollut nämä eväät jo nuoruudesta asti sitten ovat löytäneet vastaavanlaisen hyvän kumppanin jo nuorena.
Jos jollakin on jotain mitä sinulla ei ole (jota haluat?) mikset kuuntelisi heidän neuvojaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos jollakin on jotain mitä sinulla ei ole (jota haluat?) mikset kuuntelisi heidän neuvojaan?
Pyytämättömillä neuvoilla ei kukaan tee mitään.
Vierailija kirjoitti:
”En tunne yhtäkään pitkässä (20+ vuotta) tai melko pitkässä (10+ vuotta) parisuhteessa olevaa, joka olisi ensin opetellut olemaan yksin. Päinvastoin, ovat olleet aina suhteessa, suuri osa ei ole edes asunut koskaan yksin.”
Heidän ei ole varmaan täytynyt erikseen ”opetella” vaan heillä on ollut nämä eväät jo nuoruudesta asti sitten ovat löytäneet vastaavanlaisen hyvän kumppanin jo nuorena.
Jos jollakin on jotain mitä sinulla ei ole (jota haluat?) mikset kuuntelisi heidän neuvojaan?
Jos ko. henkilö ei mitä ilmeisimmin ole itsekään toiminut ohjeidensa mukaan, niiltä putoaa vähän pohja.
Lisäksi, jos esim. hyvän lapsuuden kokenut neuvoo omasta lapsuudestaan traumatisoitunutta, niin... itse asiassa hän ei ole oikea ihminen neuvomaan lainkaan. Kenenkään itsetunto ei maagisesti nouse itsestään, ilman ulkopuolista tukea, ja joku "rakasta ensin itseäsi että voit alkaa parisuhteeseen" on yksinkertaisesti harhainen neuvo. Jos ko. ihminen tukisi ja pitäisi avoimesti tärkeänä sitä sinkkua neuvojen sijaan, asialla voisi jopa olla vaikutusta.
Pitkä suhde ei sitäpaitsi välttämättä ole mitenkään terve tai aloitettu siksi, että pakka oli kasassa jo nuorena. Moni ihminen pelkää yksinäisyyttä niin paljon, että roikkuu huonossa suhteessa ennemmin kuin on sinkkuna. Sieltä sitten neuvomaan sinkkuja, kuinka pitää ensin viihtyä yksin että voi olla onnellinen suhteessa. :D
Olen ollut suurimman osan elämästäni suhteessa mutta en ole niin sokea, ettenkö tajuaisi, että parisuhteissa on paljon rikkinäisiä ihmisiä ihan oudoista syistä. Eikä heillä/minulla/kenelläkään ole varaa sormi pystyssä opastaa toisia. Jos keskityttäisiin siihen toistemme tukemiseen sen sijaan, maailma ja suhteet olisivat paljon parempia.
Ihme mustavalkoista ajattelua taas. Eiköhän ihmisiä, ja parisuhteessa olevia ihmisiä, ole monenlaisia.
Itse olin ensimmäisessä parisuhteessani liian läheisriippuvainen, siis odotin onnellisuuteni tulevan parisuhdekumppanilta. Tämän asenteen opin kotoa. Lisäksi sain sieltä eväiksi huonon itseluottamuksen ja kielteisesti vääristyneen minäkuvan. Suhde päättyi selittämättömään pahanolon tunteeseen, joka vaivasi minua vaikka suhteessa oli kaikki hyvin ja mies kunnollinen.
Seuraavan suhteen alettua olin jo tajunnut itsestäni muutamia tärkeitä asioita ja kasvanut itsenäisemmäksi ihmiseksi. Se suhde onnistuikin kohtalaisen hyvin, ja pääosin pystyimme kumpikin säilyttämään erillisyytemme. Emme kuitenkaan ihan täydellisesti. Suhde päättyi lopulta yli 10 vuoden jälkeen kriiseihin, jotka olisivat olleet meille mahdollisuus ratkaista nämä ongelmakohdat. Emme pystyneet siihen, joten erosimme.
Tuon jälkeen kävin jonkin aikaa terapiassa, koska tajusin että teen edelleen jotain asioita väärin ja aiheutan itse omaa onnettomuuttani odottamalla, että parisuhdekumppani tarjoilee minulle onnellisen elämän kuin manulle illallisen. Elelin rauhassa yksikseni pari vuotta. Sitten tapasin nykyisen kumppanini.
Minä ja nykyinen mies olimme edelleen kumpikin keskeneräisiä ihmisiä, kun tapasimme. Mutta nyt jotain oli toisin kuin aiemmin. Molemmat tajusivat omat haasteensa tällä alueella ja kumpikin oli päättänyt oppia elämään vastuullisesti ja omaa onnellisuutta tukevalla tavalla. Tätä aloimme yhdessä harjoitella. Meillä on ollut vaikeitakin hetkiä, mutta kaikesta olemme päässeet yli ja nyt alamme olla jo voiton puolella. Kummallakin on aidosti hyvä olla suhteessamme, kumpikaan ei ole toisesta riippuvainen, mutta silti meillä on läheisyyttä ja rakkautta enemmän kuin missään aiemmassa suhteessa. Koen, että olen vihdoin oppinut tämän tärkeän läksyn, jota ap kutsuu suureksi valheeksi.
Itseluottamukseni on nykyään hyvä, ja pidän itsestäni paljon. Tähän on kyllä tarvittu niitä kokemuksia, että joku välittää minusta ja rakastaa minua, mutta ilman omaa työskentelyä itsen kanssa nuo kokemukset eivät olisi muuttaneet mitään. En yleistä tätä kaikkiin ihmisiin, mutta omalla kohdallani se, että itse aktiivisesti opettelin olemaan, oli se ratkaiseva tekijä.
En ole koskaan ollut kovin suosittu tai hyväksytty, mutta kuitenkin suuren kivun ja yksin olemisen kautta opin olemaan onnellinen yksinkin, ennenkö sit tuli vastaan parisuhde.
Ihmiset todellakin luulevat, että se "jokin" on itsensä ulkopuolella ja se tulee löytää, että voi olla onnelinen; ja just sen takia ihmiset ovatkin niin onnettomia.
Sitähän meille uskotellaan pienestä pitäen.
Mutta tosiasiassa, emme me tarvitse toisten hyväksyntää.
Ei tässä ole yhtä totuutta mutta on aika selvää että jos molemmat ovat ehtineet muodostaa jo selkeän oman identiteetin yksin, ei sitä identiteettiä tarvitse sitten enää niin yrittää etsiä sen toisen kautta. Samoin jos on elänyt riittävästi sitä ihan omaa elämää, osaa paremmin arvostaa yhdessäolon hyviä puolia eikä turhaan haikaile sitä sinkkuutta kuten saattaa joillekin käydä jos menee aina heti suhteesta suhteeseen eikä ehdi elää lainkaan omaa elämää ja tehdä ihan omia ratkaisuja.
Meillä molemmat ehtivät elää vapaan opiskeluajan ja toteuttaa nittä unelmiaan mm. opiskelusta ulkomailla ja vastaavista. Kun sitten tapasimme, oli selvää että nuo asiat on koettu ja nyt on hienoa kokea sitten ne parisuhde-elämän tuomat hyvät puolet. Eikä kummallekaan tullut minkäänlaista kipuilua minkään vapauden menettämisen suhteen vaikka olemme molemmat hyvin itsenäisiä ihmisiä. Olimme kuitenkin oppineet jo tekemään kompromisseja ja sopeutumaan monenlaisiin olosuhteisiin joten parisuhde oli vain yksi uusi asia muiden joukossa joka ei aiheuttanut sen kummempaa kipuilua.
Nyt on oltu yhdessä jo yli 20 vuotta ja edelleen menee lositavasti.
Jep, pahimman luokan tuubaa.